Hae
Palasia Arjestani

Uusi tukka, vanhat kujeet

Kävin tänään taas kynityttämässä kuontaloin. Tartteehan sitä olla ens viikonloppuna Oulussa edustuskunnossa 😀 Veikkaan, et launtaiyönä puoli neljän aikaan on hyvin vähän jälellä siitä edustuskunnosta.. Hyviä juttuja ja melkoisen loistavia ideoita siihen aikaan kyllä varmasti piisaa. Varokaa vaan tytöt 😉

Vissiin on ihan lauantailta asti kertoilematta reenit sun muut systeemit. Aamu alkoi niinkin harvinaisella toimenpiteellä kuin aamulenkki! 45 minsaa käpöteltiin koirulin kanssa ja hiki virtas. Taitaa toi aineenvaihdunta potkia taas aika hyvin. Tai sit oon vaan lihonut ja kuntokin huonontunut. Toivon hartaasti ensimmäistä vaihtoehtoa 😀

Aamupalan jälkeen lähdin surffaamaan keskustaan tarkoituksena löytää jotain päälle pantavaa Oulun yöhön. En löytäny. Täytyy siis tyytyä johonkin vanhoihin rytkyihin. Täällä oli lauantaina joku ihmeen taiteiden yö ja jengi piirteli pitkin toria katulaattoihin. Kaikennäköstä hippiä oli liikenteessä. Joskus villissä nuoruudessa tuli käytyä kerran taiteiden yössä. Tai niin me luultiin. Oltiin liikkeellä vääränä iltana ja koska taiteiden yöhön oli kuitenkin päästävä niin matkattiin myös seuraavana iltana yli 50 kilsaa per suunta ihan vaan sen takia, et päästiin tuohon typerään tapahtumaan. Ei se ees kovin erikoinen ollut. Tuskin muistin seuraavana päivänä koko reissua 😀

Iltapäivällä sit salille tekemään vimonen supersarjasetti, tällä kertaa olkapäille ja ojentajille. Sovelsin tähän treeniin samaa metodia kuin takareisijumppaankin. Kaikki liikkeet siis mentiin huolella puristelemalla. Aika tikkiin veti paikat.

1a. Pystypunnerrus kp
9*18,5kg
8*16kg
10, 9*13,5kg

1b. Sivuviparit kp
13, 12, 10, 9*7kg

2a. Etuviparit taljassa köydellä
12, 11, 10, 9*40 lbs

2b. Facepull tangolla
13, 12, 11, 9*80 kg

3a. Kapee pena p.smithissä
10, 7*45kg
9*40kg

3b. Ranskalainen istuen käsipainolla
11, 10, 9*18,5kg

4a. Pushdown tangolla
13, 11, 10*40kg

4b. Ranskalainen mutkatangolla
8*25kg
10, 8*22,5kg

Mun sanainen arkku ei ole tällä hetkellä kovinkaan suuri, kun on kauhee kiire tekemään ruokaa ja katsomaan Huippumallia 😀 Soooori..

Sunnuntaina käytiin Rauhalahden kylpylässä pulikoimassa ja vaan köllöteltiin koko päivä. Melkein lähdin lenkille, mut en sit lähtenytkään 😀 Ei se kaukana ollut. Katottiin Gran Torino, oli tosi hyvä leffaa! Siinä samalla tuli mutusteltua muutamat tortillat. Aika hyviä oli nekin 😀 Ehkä pari irtariakin saatto livahtaa suuhun..

Tänään siis tukkalippurille (kampaajalle :D) ja kylläpä on tyttö taas suht ihmisen näköinen. Kyllä kelpaa taas viilettää pitkin poikin kaupunkia tai tässä tapauksessa kaupunkeja. Jotain pientä päälle pantavaa löysin Ouluunkin..

Tänään vaihtu taas reenisysteemi. Nyt teen reenit kuntopiirityyppisenä eli selälle otin tänään neljä liikettä putkeen. Tauko vasta sen neljänne liikkeen jälkeen ja sekin noin 60-90 sekkaa. Kiirettä piti. Toistot vähintään 15/sarja. En laskenu toistoja, mut jokaisessa sarjassa tein vähintään sen 15 vaikka väkisin. Merkkailin vaan painot ylös.

1a. Vipuvarsiveto
55kg, 45kg, 40kg, 40kg, 40kg

1b. Kulmasoutu vo p.smithissä
40kg, 35kg, 30kg, 25kg, 25kg

1c. Ylätalja kapealla
35kg, 30kg, 30kg, 25kg, 25kg

1d. Alatalja semileveällä käppyräkahvalla
35kg, 30kg, 30kg, 25kg, 25kg

Millään kovin suurilla painoilla ei todellakaan päässy brassailemaan. Tärkeintä oli kunnon tuntuma ja paukuttaa vaan sarjoja menemään kovalla intensiteetillä. Onnistuin siinä aika hyvin 😀 Tarttee venytellä tänään ihan kunnolla. On toi selkä jo sen tuntuinen, et huomenna saattaa vähän aristaa..

Selän lisäks otin vattoille kolme liikettä triplasarjana: jalan+lantionnostot vinopenkillä, vatsat taljassa köydellä ja perusrutistuksia. Kaikkia kolme sarjaa. Loppuun vielä kolme sarjaa olkapäille lindavipareita eli sivulle+eteen.

Otettiin äsken parit kuva, mut en hyväksyny niistä mitään. Ei mun ojentajaposessa näy yhtään mitään, rasvaa on käsissä sen verran paljon. Sit yritin semmosta hienoa fitnessposea, mut siinäkin näytin ihme pötkylältä. Asiaa ei helpottanu yhtään, et kaikki vaatteet oli mustia. Viikonloppuna tulee varmasti näpsittyä taas miljoon kuvaa niin on mitä laittaa tänne. Pahoittelen jo etukäteen.

Dodii, nyt syömään..

Joka päivä jotain uutta!


Ei vissiin kannata reenata enää. Hajotin äsken pesukoneen, jäi se perkeleen oven ripa käteen. Ja pyykit sisällä. Ei muuta kuin ruuvari kouraan ja kaivelemaan. Tovi siinä kaiveltiin, mut sentään onnistuin! Nyt on Jonnan reenivaatteet nätisti narulla kuivumassa ja huomenna puhtaat vaatteet salilla 🙂 On se kiva, kun ei tartte ihan paskalta haista. Ainkaan joka kerta.

Oon varmaan miljoona kertaa sanonu, et vihaan takareisireenejä yli kaiken. Ne vaan on kauheeta paskaa. Mikään ei tunnu missään vaikka kuinka yrittäis. Tänään koin vihdoin melkoisen valaistuksen. Kaikki loksahti kohilleen ja sain varmaan jokaisen sarjan joka ikisen toiston menemään takajaloille! Oli aika hieno fiilis. Melkein tuli ilonpissit housuun. Ihan pienet vaan 😀

Päätin jo ennen salille menoo, et pienennän painoja ja etin kunnon tuntuman vaikka väkisin. Vääntelin ja kääntelin jalkateriä eri suuntiin, hidastin liikkeet puoleen alkuperäisestä ja pidin jännitystä yllä koko ajan takajaloissa. Eipä siihen muuta tarvittu. Menivät rassukat ihan muussiksi. Jospa ne sieltä nyt alkais kehittyä, kun vaan jatkan samaan malliin.

Tänään sattu muuten Hevosvoima-annoskin kohilleen tai sit alkaa kroppa tottua siihen. Buustas aivan helvetisti! Virtaa oli enemmän kuin pienessä kylässa ja vähän ylikin. Tätä lisää, kiitos! Supersarjoja paukuteltiin taas menemään..

1a. Takareidet maaten
10, 8*35kg
10, 9*30kg
Hitaat negat ja pitkä puristus yläasennossa.

1b. Prässi takareisille
11, 9*170kg
10, 9*160kg
Painot tippu melkein sata kiloa, mut tuntuma parani huomattavasti! Keksin vihdoin ja viimein missä asennossa ja millä korkeudella jalkoja kannattaa pitää. Paino vaan koko ajan kantapäillä niin hyvin menee takajaloille.

2a. Takareiskat istuen
10, 9*35kg
11, 9*30kg

2b. Suorinjaloin mave smith
12, 11, 10*65kg
Niin pitkä venytys kuin vaan mahdollista ja tanko ei noussut liikkeen missään vaiheessa yli polven. Pysy aika hyvin tuolla takaosastolla!

3a. Pohkeet hackissa
10, 9, 8, 8*80kg

3b. Pohkeet istuen
9*22,5kg
9*20kg
9*17,5kg
12*15kg

Vielä kun oppis olkapäitäkin treenaamaan samanlaisella tuntumalla niin alkais olla kaikki kohillaan. Ehkä keksin niihinkin joku päivä hyvät systeemit. Itestähän se on kiinni miten paljon jaksaa fiksata ja kokeilla eri juttuja. Eiköhän se päde niin treeniin kuin moneen muuhunkin asiaat, et aina on vara parantaa. Eiks nih?

Jokohan huomenna ryhdistäytyis ton kameran kanssa? Mutku kukaan ei tuu mulle kuvaamaan… Byhyy!

Se on kuulkaa toi muna nyt sen verran mielessä, et tarttee lähtee väsämään munakas 😀 Näläkä.