Hae
Palasia Arjestani

Oodi kotimutseille

Mä olen ollut tällä viikolla neljä päivää lomalla ja tyttö mun kanssa luonnollisesti kotosalla. Kivasti on muistunut ne ajat mieleen kun olin kotona lapsen kanssa 24/7. Täytyy sanoa etten haluaisi palata enää niihin aikoihin. Nämä loma-ajat menee mainiosti, ei siinä mitään, mutta että AINA pitäis olla kotona? Ei kiitos.

20150318_120344Mä olin tytön kanssa 1,5 vuotta kotona ennen kuin palasin takaisin töihin. Päivääkään en vaihtaisi niistä ajoista pois, mutta en tiedä kestäisinkö enää niitä iänikuisia päivärutiineja, väsymystä ja sosiaalista rajoittuneisuutta. Käytiin toki päivittäin leikkipuistossa, mutta onhan se nyt ihan eri asia olla töissä ja tavata kymmeniä aikuisia ihmisiä päivittäin. Muistan noi kotiajat jotenkin melko rankkoina. Henkisesti siis. Mä tylsistyn todella helposti ja ahdistun jos jokainen päivä on samanlainen. Vaikka eihän silloinkaan jokainen päivä ollut sitä ja samaa, mutta kyllä mä odotin töihin paluuta kuin kuuta nousevaa. Tyttären kasvun ja kehityksen näkeminen niin läheltä on ensiarvoisen tärkeää, mutta mukaan mahtui myös niitä päiviä kun aika mateli ja odotin vain, että pääsen omien harrastusteni pariin.

20150318_122955Moni sanoo ettei kotiäitiys ole työtä, mutta kyllä se sitä on isolla T:llä. Lapsesta huolehdistaan 24/7 eikä useinkaan ole ketään jakamassa niitä päivärutiineja. Sen lisäksi että huolehdit lapsesta niin huolehdit myös kodista. Peset pyykkiä, laitat ruokaa, siivoat ja viihdytät lasta. Jos hyvä tuuri käy niin ehdit ehkä itsekin syödä ja pukea siistit vaatteet päälle. Jos oikein onni potkaisee niin pääset myös suihkuun lapsen päiväunien jälkeen. Huonosti nukutun yön jälkeen päiväunetkin tekisi terää, mutta usein ne jää nukkumatta, koska silloin täytyy tehdä ne kaikki muut huomiota vaativat hommat. Vihasin yli kaiken sitä kammottavaa väsymystä, kun tuntui ettei ajatus liiku, unohtelin asioita ja näytit hirviöltä. Tähän ralliin kun lisätään koliikit, sairaudet, allergiat ym niin ei se kotiäitinäkään olo mitään kovin helppoa ole.

Haaveilen toisesta lapsesta, mutta en haluaisi olla enää raskaana. Se oli hirveää aikaa minulle. Selkä ei kestänyt enkä pystynyt kunnolla kävelemään saati istumaan. Jo pieni kävelymatka sai aikaan niin hirveät supistukset, että oli seisottava hetki paikallaan ja palattava kotiin. Nämä kaikki vaivat ilmestyivät noin viidennen raskauskuukauden kohdalla. Kaikki muu menee siinä sivussa ja omalla painollaan, mutta tuo raskaana oleminen… voisiko joku muu hoitaa sen mun puolesta? Mun omat sisarukset on mua 13 vuotta vanhempia ja haluaisin, että oma lapseni saisi kokea minkälaista on elää sisaruksen kanssa. Mä taisin pienenä olla lähinnä oman siskon ja veljen jaloissa eikä heistä enää sen ikäisinä hirveästi leikkiseuraa ollut.

20150317_175914Kyllä mä nostan isosti hattua kaikille kotiäideille. Se on sekä henkisesti että fyysisesti hemmetin rankkaa duunia! Vaikka en kaiholla muistelekaan niitä aikoja niin kaiken tuon tekisin varmasti uudestaan. Ehkä kuitenkin hiukan itsekkäämpänä ja hiukan viisaampana. Kaikkea nettiin kirjoitettua ei kannata uskoa. Jokainen äiti osaa hoitaa omaa lastaan parhaalla mahdollisella tavalla, kukaan ei voi sanoa kuinka hoitaa taloutta tai miten pitkään pitää imettää. Uskokaa itseenne ja omaan tekemiseenne. Nauttikaa vauva-ajasta, koska se menee niin kovin nopeasti ohi! Kas, tätä kirjoittaessani alkaa tuntumaan ettei se kotona oleminen ehkä olisikaan niin kauheaa 😉

Ps. Jos asustelette täällä päin niin Suutarilan palvelutalolla on huomenna MLL:n lastenkirppis ja olen itsekin siellä myymässä tytön vanhoja vaatteita, kenkiä, kirjoja ja leluja. Tervetuloa penkomaan!

6 kommenttia

  1. cathy kirjoitti:

    Nyt kotona 3v 5kk ja 9kk lasten kans… ne rutiinit.. plääh!!! Onneksi pääsen pääsiäisen jälkeen 2kk töihin ku mies on kotona.. ehkä mä jaksan sitte hoitovapailla kesäajan paremmin.
    Yhen kans se oli minusta helpompaa, mut ku nyt niitä on kaks.. alussa eivät nukkuneet samaan aikaan, oli tissittelyt ja pottahommat päällekäin jne.. meinas järki mennä. Nyt on sentään jo tietty rytmi, mut on se kyllä niin puuduttavaa = samaa joka päivä.. viikonloput sentään vähän tuo vaihtelua, mut muuten on melkeen ihan sama mikä päivä on ku samaa juttua on joka päivä.
    meudän lapset oli nyt tässä.. 😀 miehellä ku niitä oli ennestäänki jo 2. 😉

    • Jonna kirjoitti:

      Mäkään en tainnut koskaan tottua niihin rutiineihin vaikka kyllähän en ajan kanssa muuttuivat. Just kun pääsit jyvälle tilanteesta niin tuli joku uusi juttu 😀 Kahden kanssa se on varmasti vieläkin haastavampaa!

  2. MariA kirjoitti:

    Eiku sitten vaan adoptiohakemusta vireille! Mä en ole millään lailla lapsirakas enkä siksi aio lapsia hankkiakaan, mutta jos olisi ”pakko”, niin adoptio olisi mielestäni täysin sopiva vaihtoehto, jotkut maailmankolkat kun on hukkumassa ihmisiin ja saataisiin tuoretta verta tänne hiukan jo sisäsiittoiseen Suomeen, jossa varmaan jokaisella on geenirasitteena vähintään ne sydän- ja verisuonitaudit.
    Nyt meni vähän paasauksen puolelle, mutta toivottavasti ymmärsit pointin 🙂 . Mun mielestä on vallan hienoa, että ne tyypit jotka oikeasti lapsia haluavat, myös saavat niitä, vaikkei se todellisuutta aina olekaan.

    • Jonna kirjoitti:

      Adoptiokin on itseasiassa käynyt mielessä eikä ole sekään mikään mahdoton ajatus. Prosessi siihen vaan on järjettömän pitkä ja eniten mua pelottaa se, että ollaan ikäloppuja ennen kuin lapsi saapuisi meille. Mutta ei tosiaan mikään huono ajatus!

  3. hippaliinu kirjoitti:

    Ymmärrän hyvin sun kokemuksen raskaana olemisesta. Itsellä kaksi raskautta, ja vaikka mitä myönteistä yritän keksiä niistä 9kk ajanjaksoista, niin ei- en mä vaan keksi! Lähinnä väsytti ja vitutti koko ajan. Ja siis molemmat raskaudet oli HYVIN toivottuja (meille lapset ei ole tulleet iloisena sattumana, toista varsinkin yritettiin tosissaan).

    Kotona olemisesta on kaksi tosi erilaista kokemusta, mutta tavoitin myös sun pointin siitä, miten yksitoikkoisia ne päivät ovat. Mua vaivasi kotona olossa myös se, etten saanut MITÄÄN AIKAAN. Mulle ei riitänyt se kaunis ajatus, että äitinä oleminen on se perustehtävä. Kotitöitäkin sai tehdä tasaisen tappavaan tahtiin ja siltikään se ei tuottanut mitään tulosta. Saan työelämässä ollessani aidomman aikaansaamisen tunteen.

    • Jonna kirjoitti:

      Kyllä meilläkin kesti ennen kuin tyttö sai alkunsa ja oli erittäin toivottu. Silti se raskauden rankkuus yllätti mut täysin. Asia, jonka pitäisi olla naisen vartalolle hyvinkin luonnollinen, ei ollut sitä lainkaan. Sattui vaan koko ajan. Olin viimeisinä kuukausina aika kypsä koko touhuun. Voihan se olla, että toisella kerralla ei niitäkään vaivoja olisi ollenkaan.

      Musta tuntuu vielä nykyäänkin etten saa mitään aikaiseksi, vaikka kuinka yritän täällä siivota ja järjestellä. Aina tää kämppä palaa alkuperäiseen kaaosmaiseen tilaan ja saan alottaa koko homman alusta. No, onhan se hyvä että on tekemistä 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *