Hae
Palasia Arjestani

Pakko viettää paras loma!

Luin vähän aikaa sitten artikkelin –  oliskohan ollut HS:n sivulta – lomastressistä. Tunnen itsekin tuon käsitteen, koska viime kesänä tunsin suorittavani lomaa, en nauttivani siitä. Onneksi tajusin melko nopeasti, että lomalla voi oikeasti ihan vain olla. Ei ole pakko tehdä koko ajan jotain tai olla menossa pää kolmantena jalkana erikoisissa paikoissa. Artikkelin mukaan varsinkin lapsiperheelliset kokevat suurta lomastressiä, koska vanhemmat kuvittelevat, että lapset tarvitsevat ihmeellisiä kokemuksia lomalla: ulkomaanmatkoja, huvipuistoreissuja, hotelliöitä ja kylpylämatkoja. Kenellä sellaiseen ylipäänsä on varaa? Yhteen reissuun ehkä just ja just on, mutta että koko loma pitäisi matkustella? Joo ei.

Korkeasaaressa viime kesänä.

Korkeasaaressa viime kesänä.

Itsekin suunnittelin viime kesänä loman täyteen aktiviteetteja. Halusin, että tyttö saa mahdollisimman paljon uusia kokemuksia. Helposti luullaan, että lapsi tarvitsisi jokaiselle päivälle hienoja aktiviteetteja, vaikka oikeasti lapsi kaipaa vain yhdessäoloa perheensä kanssa. Ihan niin kuin artikkelissakin sanottiin. Mä olen itse todellinen kotihiiri ja nautin siitä kun saan puuhastella kotona. Tai olla puuhastelematta. Joutenolokin on välillä varsin mukavaa ja tervetullutta! Tyttö on vähän samaa sorttia mun kanssa ja viihtyy todella hyvin omien leikkiensä parissa ja hänet on helppo puhua mukaan tonkimaan ja siivoamaan kaappejakin 😀

Kuopiossa kesällä 2013. Kuva: Kaisa Karhunen.

Kuopiossa kesällä 2013. Kuva: Kaisa Karhunen.

Meillä on lomalle pari suunnitelmaa: elokuussa Turkin matka ja yksi Linnanmäen reissu (välittömästä matkan jälkeen), jonka mun työpaikka kustantaa. Mitään muuta ei ole suunniteltu etukäteen eikä suunnitellakaan. Muutamia juttuja on mitä haluaisin tehdä, mutta ne voi jättää tekemättäkin jos ei huvita. Korkeasaaressa ja Haltialan eläinpuistossa olisi kiva käydä. Suomen linnakin houkuttaisi. Mökille mennään joka tapauksessa niin sitä ei tarvitse edes erikseen suunnitella. Tapetit olisi vihdoin ja viimein mukava saada seinälle, mutta syksyllä sit jo kesällä ei jaksa. Mä en aio stressata keleistäkään, koska myös sadepäiville löytyy kotoa tekemistä. Ja jos ei huvita olla sateella kotona niin voi mennä vaikka kiertämään kirppiksiä, treffaamaan ystäviä tai HopLoppiin remuamaan. Onhan näitä.

Turkissa Gümbetissa 2014.

Turkissa Gümbetissa 2014.

Vielä 10 arkipäivää on jaksettava ennen loman alkua. Mä olen aika tyytyväinen, että valitsin elokuun lomakuukaudeksi, koska heinäkuu on työpaikalla hiljaista aikaa. Eikä noi kelitkään ole mitkään mahtavimmat olleet… Joko teillä on lomat pidetty vai vasta tulossa? Onko jotain suunnitelmia loman varalle?

9 kommenttia

  1. Laura K. kirjoitti:

    Juuri nyt alko kahden viikon loma ja heti hellepäivä 8)! Jotain suunnitelmia on, mutta itsellekin on tullut tärkeäksi olla stressaamatta, että kerkeääkö kaikkea tehdä yms. Tarkoitus ottaa lähinnä rennosti ja nukkua hyvin :).

    • Jonna kirjoitti:

      Toivottavastin säät suosii suakin! Mä niin odotan, että saan nukkua just niin pitkään kuin huvittaa 😉

  2. Laura S. kirjoitti:

    Loma alkaa kahden viikon päästä eli enää 2 maanantaita jäljellä (tämä oli mun positiivinen ajattelutapa kun joskus laskin, että 4 viikkoa ja 20 päivää, jolloin oli neljä maanantaita)! 😀 eli elokuussa täälläkin lomaillaan. Myönnän, että itsekin sorrun välillä lomastressiin. Lapsia ei ole, mutta onnistun joka tapauksessa saamaan aivan älyttömät odotukset lomaa varten ja sitten ärsyttää jos/kun ei olekaan varaa kustantaa kaikkia hienoja juttuja mitä ajatteli, että voisi lomalla tehdä. Pari vuotta sitten me oltiin kaksi(!!) kertaa Kreikassa, kesäkuussa ja elokuussa. Näistä jälkimmäinen oli oikeastaan sattuma ja kun hyvän hintainen matka löytyi sekä sattui olemaan vähän ylimääräistä niin lähdettiin sitten, mutta oltiin sentään eri saarilla 😉 Ensimmäiseen Kreikan lomaan sain stressin mm. siitä, että mitä kaikkea pitää hankkia lomalle mukaan ja mitä kaikkea pitää muistaa tehdä ennen lomaa, kuten kämpän lattiasta kattoon siivoaminen, jotta kotiin olisi kivempi tulla 😀

    Luulen, että some vaikuttaa omiin ajatuksiin nykyään enemmän kuin osaan ehkä kuvitellakaan. Facebookissa ystävät ja sukulaiset laittavat hienoja kuvia ja päivityksiä lomiltaan sekä blogeissa pääsee kurkkaamaan itselleen tuntemattomien henkilöiden lomatunnelmiin. Samassa sitä unohtaa sen, että kaikki ei välttämättä olekaan sitä miltä itse kuvittelee kuvien ja tekstien perusteella sillä kaikkea ei välttämättä haluta kertoa? Lisäksi uskon, että pelkästään jo se, että sitä lomaa odottaa kuin kuuta nousevaa, saa aikaan pienen stressireaktion. Eli pitäisi elää vain päivä kerrallaan sen enempää ajattelematta. Näin kävi mulle viime kesänä jolloin en ajatellut pitää lomaa, mutta töissä olikin niin hiljaista, että mut ”pakotettiin” työkavereiden johdosta lomalle. Vain viikoksi tosin, mutta tajusin loman lopussa, etten ollut työasioita ajatellut hetkeäkään sekä töihin oli jopa kiva palata. Lomaa odotan nytkin ja myönnän, että harmittaa ettei päästä etelän lämpöön tällä kertaa, mutta uskon, että Suomestakin löytyy varmasti kivoja paikkoja joissa käydä. Yritän ainakin olla stressaamatta asiasta, eikö se ole kuitenkin tärkeintä? 😀

    • Jonna kirjoitti:

      Mun mielestä lomassa on nimenomaan tärkeintä se ettei ota liikaa paineita, että pitää saada jotenkin superhieno tai elämyksellinen loma. Pääasia, että rentoutuu ja unohtaa työasiat. Mullakaan ei ole kuin yksi maanantai enää tän jälkeen! Jei 🙂

  3. Ulla kirjoitti:

    Kaksi viikkoa lomaa takana ja saman verran edessä. Meillä ei hurjasti lomasta stressata. Ollaan tehty yksi huvipuistokäynti, uimarannalla oltu aina kun sää sallii, ongella istuttu iltaisin, kolmen yön hotelli reissu on tulossa viimeisellä lomaviikolla ja muu aika onkin sitten sellaista arkista puuhailua ja ulkona oloa. Poika 5-v ainakin tuntuu nauttivan.

    • Jonna kirjoitti:

      Voi kun olis niin hyvät kelit että pääsis rannalle ees yhtenä päivänä. Me nautitaan myös pienistä arjen askareitsta, lomallakin. On suorastaan luksusta kun leikkipuistossakin voi olla just niin kauan kuin huvittaa ja voi pakata vaikka eväät matkaan 🙂

  4. Mimmukka86 kirjoitti:

    Täällä on kans toinen kotihiiri. Ihania kuvia taas kerran sulla! 🙂

  5. Outi Karita kirjoitti:

    Juuri kirjoitin omaan blogiini siitä, miten suunnittelemattomat päivät voivatkin olla ihan parhaita, spontaaneille jutuille ja yllättävälle hetkille ja kohtaamisille on mahdollisuus tai sitten ihan vaan rentoilla kotona 🙂

    http://outikarita.fitfashion.fi/

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.