Hae
Palasia Arjestani

Minttusuklaa raakaleivokset

Processed with VSCO with a6 preset

Jo viikko sitten päätin, että yritän tänä viikonloppuna herkutella edes pikkasen terveellisemmin. Noh, kyllähän me purkillinen uutta Ben&Jerry´siä ostettiin ja tuhottiin se miehen kanssa kahteen pekkaan, mutta muuten otin homman kerrankin vähän iisimmin. Jossain vaiheessa tein raakakakkuja todella paljon, mutta sitten innostus hiipui. Nyt olen taas pikku hiljaa alkanut keräilemään mielenkiintoisia reseptejä taltaan ja tarkoituksena olisi tehdä raakaleivoksia vähän useammin. Raakakakut hakkaa ravintoarvoillaan vehnä-sokerikakut mennen tullen eikä raakakakkuja tarvitse syödä läheskään niin paljon kuin normaaleja leivonnaisia. Melkoisen tuhtia tavaraahan nämä on ja jo yksi pala riittää taltuttamaan herkkuhimon!

Olen kerran pari aikaisemmin tehnty minttusuklaista raakakakkua, mutta näiden leivosten ohjeen bongasin Ainon blogista. Aino oli tehnyt tällä ohjeella isomman kakun ja minä tein omat leivokseni vähentämällä kakun raaka-ainemääriä. Jos siis tahdot leivosten sijaan tehdä kokonaisen kakun niin käytä Ainon ohjetta. Neliön muotoiset leivosmuotit sain appiukolta, joka oli ostanut ne minulle Lidlistä. Olin kuulemma tullut mieleen heti kun hän oli ne nähnyt. Olen näitä samoja muotteja nähnyt aika ajoin Lidlin valikoimissa eli kannattaa pitää silmät auki jos pienet leivosmuotit kiinnostaa! Noissa muoteissa on muuten se kätevyys, että voin tehdä vain muutaman leivoksen kerralla. Kokonaisesta kakusta saattaa jäädä huonolla tuurilla osa syömättä, mutta muutama leivos häviää ainakin meillä parempiin suihin varsin vauhdikkaasti 🙂

Processed with VSCO with a6 preset

Minttusuklaa raakaleivokset

POHJA

  • 1,5 dl pähkinöitä (itse käytin Luontaistukun cashew- ja parapähkinöitä)
  • ripaus suolaa
  • 3 taatelia kivet poistettuna
  • 1,5 rkl raakakaakaojauhetta (omani on Luontaistukulta sekin)

TÄYTE

  • 2 patukkaa Puhdistamon raakaminttusuklaata (TAI 1 Cocovin 60g raakaminttusuklaalevy)
  • 4 rkl kookosmaidon jähmettynyttä osaa (jähmetetty jääkaapissa)
  • 1 rkl kookosöljyä (Nu3)
  • 2 rkl raakakaakaojauhetta
  • 4 taatelia kivet poistettuina
  • lusikan kärjellinen aitovaniljajauhetta

Valmista ensin pohja. Laita kaikki ainekset tehosekoittimeen ja aja tasaiseksi. Muoteissa ei ollut pohjaa, joten laitoin muotit lautaselle ja painelin pohjamassan muottien pohjalle tiiviisti.

Valmista seuraavaksi täyte. Laita paloitellut suklaat, kookosöljy ja kookosmaito pieneen kattilaan ja keittele seosta miedolla lämmöllä, kunnes suklaa on sulanut ja ainekset ovat sekoittuneet. Kaada suklaamassa tehosekoittimeen ja lisää joukkoon raakakaakaojauhe, taatelit sekä aitovaniljajauhe. Aja tasaiseksi. Lusikoi täytettä pohjamassan päälle jokaiseen muottiin yhtä paljon. Nosta jääkaappiin asettumaan tai jos on oikein kiire niin laita leivokset pakkaseen.

Koristele esim. cashewpähkinöillä ja kaakaonibseillä.

Processed with VSCO with a6 preset

Tsekkaa myös mun minttusuklaa raakakku, Balilainen suklaakakku sekä vadelmainen raakasuklaakakku.

Kuka hullu rentoutuu siivoamalla?

Processed with VSCO with c1 preset

Kaupallinen kampanja: Yhteistyössä A-lehdet.

Tuskailin eilen päivällä miten mun viikonloput menee aina siivotessa. Kaikki se mitä en ehdi ja jaksa tehdä viikolla, jää tehtäväksi viikonlopulle. Ja viikonloppuisin kun olisi niin kiva vain olla ja tehdä kaikkea kivaa. Olen monesta lehdestä lukenut ihmisten hehkutusta kuinka he rentoutuvat siivoamalla ja puunaamalla kotiaan. En voi ymmärtää näitä ihmisiä. Kuka muka nauttii siivoamisesta!? Mun mielestä se on hemmetin rasittavaa ja raskasta.

Processed with VSCO with c1 preset

Processed with VSCO with c1 preset

Noh, tuskailin eilen keittiössä miten on taas niin paljon hommaa ettei tiedä mistä edes aloittaa. Teki mieli vain kömpiä peiton alle päiväunille ja unohtaa kaikki sotkut. Mies ilmoitti lähtevänsä tytön kanssa ulos ja kysyi lähdenkö mukaan. Silloin se inspiraatio iski. Ilmoitin jääväni kotiin siivoamaan! Puolitoista tuntia järjestelin, puunasin ja putsasin. Sitten olin tyytyväinen. Keittiö oli kerrankin siisti ja tavarat järjestyksessä. Tuli todella hyvä mieli. Silloin ymmärsin ihmisiä, jotka rentoutuvat siivoamalla. Se itse tekeminen ei ehkä ole kovin rentouttavaa, mutta se lopputulos – vitsi miten hyvä fiilis siitä tulee! Teki mieli vaan jatkaa ja jatkaa niin pitkään, että joka paikka kiiltäisi puhtauttaan. En kuitenkaan lähtenyt siihen leikkiin mukaan, koska tiedossa oli vielä leipomista ja ruuanlaittoa, mun lempipuuhia. Ehkä voisin tästä lähtien palkita itseni vaikka leivontahetkellä, kun olen ensin vähän siistinyt paikkoja. Lahjonta toimii aina 😉

Processed with VSCO with c1 preset

Processed with VSCO with c1 preset

Tänä aamuna lueskelin pari päivää sitten postiluukusta tullutta Kotivinkkiä. Se on täynnä ihania koteja ja mikä parasta, todella hyviä siivousvinkkejä! Taidan itsekin alkaa hyödyntämään enemmän kotona ruokasoodaa ja sitruunaa. Niillä voi putsata esim. keittiön pintoja, kaakeleita ja uunin luukun.  Lehdessä oli hyviä vinkkejä siivousvälineiden hankintaan ja ainakin sappisaippuaa ja saippuavillaa täytyy hankkia. Aion myös panostaa entistä enemmän biohajoaviin pesuaineisiin. Nämä vinkit täytyy leikellä talteen!

Processed with VSCO with c1 preset

Siivousvinkkejä hetken lueskeltuani oli pakko alkaa taas siivoamaan 😀  Kävin eilen ostamassa Tammer-Tukun outletista tytön leluille kauniin rottinkiarkun ja käytiin aamulla kaikki tytön lelut läpi. Osa lähti roskiin ja osa kierrätykseen. Ja taas tuli lisää tilaa olkkariin, kun kaikki lelut on yhdessä paikassa ja turhat on poistettu nurkista pyörimästä. Taidanpa jatkaa kodin järkkäilyä vielä illalla. Palkintona annan itselleni palan raakakakkua ja kokkaushetken 🙂

Processed with VSCO with c1 preset

Processed with VSCO with c1 preset

Onko teillä tapana rentoutua siivoamalla? Onko jotain välineitä, joita ilman ette voi elää?

Jos Kotivinkki lehtenä kiinnostaa niin mun blogin lukijana voit nyt tilata 6 nroa 19,90 € (norm. 36,90 €) + lahjaksi saat Ivana Helsinki Lankasydän-kosmetiikkalaukun! Tilata voi täältä. Muista käyttää koodia jonna1983 saadaksesi alennuksen