Kuva: Katri Viirret/Fit you too

Kaupallinen kampanja: Suecos.

Elämä soljuu tällä hetkellä ohitse käsittämättömän kovaa tahtia. Niin kovaa etten aina tahdo pysyä perässä. Arki on antoisaa ja tapahtumarikasta, mutta samalla raskasta. Ison osan päivästäni vie totta kai työ ja vuorokauteen saa mahduttaa myös treenaamisen, perheen ja kotityöt. Paljon muulle ei aikaa jää, jos haluaa nukkuakin. Vaikka arki on kiireistä niin en halua valittaa. Mulla on kuitenkin kaikkea mitä tarvitsen ja elämä on kaikin puolin hyvällä mallilla. Asioiden priorisointi on myös kasvattanut ihmisenä, koska olen oppinut näkemään mitkä asiat ovat oikeasti tärkeitä.

Olen päässyt aloittamaan treenit nyt täydellä teholla. Tässäkin asiassa minulta tuntuu puuttuvan välivaihde. Treenaan joko täysillä tai sitten en ollenkaan ja nyt kun pystyn antamaan kaiken itsestäni niin tehot ovat täydet 100%. Mutta tiedättekö mitä? Se vaatii veronsa. Kroppa ei ole ollut näin jumissa aikoihin. Toisaalta se on ihanaa, koska tällaista fiilistä ei ole ollut pitkään aikaan. Toisaalta se on kurjaa, koska joka paikkaan sattuu ja on pakko himmata. Joudun jälleen opettelemaan myös levon tärkeän merkityksen. En ole enää mikään parikymppinen, jolla kroppa palautuu hetkessä. On annettava aikaa itselle ja palautumiselle. Lihasten ohella myös pääkoppa tarvitsee palautumista. Pää käy päivällä täydellä teholla aamusta iltaan, joten myös mieli tarvitsee välillä lepoa.

Minulle paras tapa palautua henkisesti sekä fyysisesti on ulkoilu. Ei tarvitse olla mikään hikilenkki, vaan ihan hiljakseen kävelykin riittää. Välillä musiikit pauhaa korvilla ja välillä nautin vain hiljaisuudesta ja luonnon äänistä. Pääasia kunhan vaan saa raitista ilmaa! Lenkin jälkeen ajatus kulkee taas paremmin ja mieli on kirkas. Lihashuolto yhdistettynä kävelylenkkiin on yhdistelmänä varsin timanttinen. Näin saan myös kropan jumit pois ja palautuminen on kokonaisvaltaista. Lihashuolto vaan vaatii sitä aikaa, jota monella ei nykyään ole.

Sain Suecosilta testattavaksi ihanan kevyet Alma-tennarit, jotka on tarkoitettu sekä työhön että vapaa-aikaan. Valitsin itselleni siniset, koska meillä on työasussa yläosa sininen, joten kengät eivät tule liian räikeästi esiin. Minulla päivän suunnitelmat saattavat muuttua ihan lennosta ja näiden kenkien hienous on ollut se, että voin lähteä suoraan töistä kävelemään näillä kotiin ja hoitaa palauttavana lenkin siinä samalla. Minä en koskaan esimerkiksi mene salille, jos kroppa tuntuu iltapäivällä jumiselta tai olo todella väsyneeltä. Vaikka olisin tullut töihin korkeammissa koroissa niin voin iltapäivällä jättää Almat jalkaan ja kävellä vajaan viiden kilometrin lenkin kotiin. Olenpa näillä kengillä treenannut myös salilla. Varsinaiset joka tilanteen tennarit siis!

Alma-tennarit ovat todella hengittävät mesh-verkkokankaan ansiosta. Kenkien pohjalliset ovat teknistä kangasta, joka poistaa kosteutta ja pitää jalat kuivina. Täytyy sanoa, että itse olen tehnyt näillä kengillä ensin kahdeksan tunnin työpäivän ja kävellyt sen jälkeen vielä kotiin enkä huomannut, että jalat olisivat hikoilleet missään vaiheessa. Kengät ovat todella kevyet tuntuiset jalassa ja ulkopohjan kevyen rakenteen ansiosta askeleet ovat pehmeät jolloin myös selkä ja polvet pysyvät hyvässä kunnossa. Joudun työssäni olemaan välillä todella hankalissakin asennoissa ja seisomaan paljon ja Almat ovat palvelleet hyvin myös tässä tehtävässä. En ole huomannut, että alaselkä olisi rasittunut missään vaiheessa päivää. Jos kaipaat hyviä tennareita, jotka sopivat tilanteeseen kuin tilanteeseen niin voin kyllä lämpimästi suositella Almoja! Näitä löytyy useassa eri värissä eli jokaiselle löytyy varmasti se sopivin 🙂 Lisää Almoista voit lukea täältä. Suecosilla on myös paljon muita kenkämalleja ja varsinkin Suecosin erilaiset työkengät ovat mielestäni loistavia! Löydät ne täältä.

Onko siellä ruudun toisella puolella muitakin, joille kävely on paras keino palautua henkisesti ja fyysisesti?

Ajattelin kirjoittaa tänään huomattavasti kevyemmästä aiheesta, mutta nyt tuntuu että mun täytyy kirjoittaa juuri tästä aiheesta, vaikka se ei kovin helppoa olekaan. Aloitin opiskelut nykyiseen ammattiini bioanalyytikoksi (laboratoriohoitaja) vuonna 2006. Pääsin jo ensimmäisenä kesänä töihin ja olen siitä asti ottanut verinäytteitä todella aktiivisesti. Olin kaikki lomat ja vapaapäivät töissä ja tein hommia myös iltaisin. Opin suhteellisen taitavaksi näytteenottajaksi nopeasti. Tänä päivänä mulla käy asiakkaita keskimäärin 40 päivässä. Joskus vähemmän ja joskus paljon enemmänkin. Työ on asiakasmääriltään todella vaihtelevaa ja flunssakaudet ovat meillä kaikista ruuhkaisimpia. Työhöni kuluu siis pääasiassa verinäytteiden ottoa ja siinä ohella mm. spirometria-puhalluksia sekä EKG:n ottoa. Lisähommia analytiikan parissa on laidasta laitaan.

Olen omasta mielestäni nykyään jo todella taitava näytteenottaja enkä muista, että lähivuosina olisi epäonnistunut suonien kanssa niin, että näytettä ei olisi saatu. Saan näytteet melkeinpä aina yhdellä pistolla, mutta silloin tällöin sattuu myös niitä hankalempia tapauksia, joita joudun pistämään kahdesti. Mulla käy myös sellaisia asiakkaita, jotka tulevat vain minun luokseni, koska heidän mielestään saan näytteet parhaiten. Saattaa kuulostaa omahyväiseltä jonkun korvaan, mutta se ei todellakaan ole tarkoitukseni. Tarkoitukseni on kertoa, että olen oikeasti hyvä ja taitava siinä mitä teen työkseni. Tuskinpa olisin enää näissä hommissa, jos en olisi hyvä.

Noh, nyt ryömitään niin pohjamudissa kuin vain ryömiä voi. Mulle on kahden viikon aikana sattunut kaksi asiakasta, joita pistäminen on sattunut oikeasti. Toisesta huomasin heti, että nyt sattui ja pisto osui todennäköisesti hermoon. Oma pistotyylini ei ole mikään ronski ja pistän ihan ihon pintaan ja vasta siitä varovasti etsin suonen, jos se ei ole ihan pinnassa. Pistän siis todella nätisti. En siis usko, että näytteenottotekniikassa oli mitään vikana ja näin, että kyseiseen suoneen on pistetty aiemminkin. Uskon, että minulle (ja hänelle) sattui vain todella huono tuuri. Tämä olisi voinut sattua kenen kohdalle tahansa. Outoa on se, että kuinka hermo on voinut liikkua ihon alla niin ettei siihen ole aiemmin pistetty? Vai onko se liikkunut nimenomaan sivulta keskelle johon pistin. En tiedä, täytynee kysyä viisaammilta. Jo tätä ensimmäistä tapausta murehdin viikkotolkulla, koska en todellakaan halua satuttaa ketään! Juuri kun ehdin toipua ensimmäisestä tapauksesta niin eilen tuli toinen. Tämä henkilö vain ei ollut halunnut sanoa näytteenoton aikana, että sattui, ja viisi päivää myöhemmin minäkin tästä asiasta vasta kuulin. En ymmärrä miksi ihmiset eivät kerro jos sattuu? Aina pitää kertoa! Aina pitää kertoa jos pelkää tai pyörtyy helposti. Se helpottaa meidän työtämme ja myös asiakkaan oloa. Ja aina pitää kertoa jos sattuu, ihan aina. Tuskin kenenkään labranhoitajan tarkoituksena on satuttaa? Ei minun ainakaan. Itse haluan tietää ihan jo senkin takia, että voin miettiä teinkö jotain väärin tai onko vaikka näytteenottovälineet vaihtuneet ja kipu johtuu niistä.

Mulla on tällä hetkellä aivan järkyttävä stressi päällä. Mä reagoin stressiin vatsallani eikä mikään ole pysynyt sisällä eilisen jälkeen. Tiedän etten voi tilanteeseen vaikuttaa millään tavalla ja todennäköisesti kaikki on vain huonoa tuuria. Silti mietin, että onko minussa yhtäkkiä jotain vikana? Enkö enää osaakaan työtäni? Hämmentävintä tässä on se, että tänäänkin on käynyt vaikka kuinka monta asiakasta, jotka ovat kehuneet miten näytteenotto on onnistunut parhaiten koskaan. Silti takaraivossa jyskyttää, että olen ihan paska. Ehkä otan tällaiset liian herkästi itseeni, en tiedä, mutta kun en tahdo satuttaa ketään.. Uskallanko kohta tulla töihinkään?

Eipä siinä, leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä. Niitä riittää varmasti jatkossakin.