Hae
Palasia Arjestani

Tyttö kasvaa pituutta, minä lähinnä leveyttä

Siis mä en kyllä kestä! Taas on se aika vuodesta, kun saadaan laittaa puoli vaatekaappia uusiksi ja hankkia useammat kengät tytölle. Joka kevät ja syksy sama homma. Tyttö on talven aikana hurahtanut sen verran paljon pituutta, että viime syksyn ohuemmat ulkohousut ovat aivan liian lyhyet, mutta osa takeista menee onneksi vielä. Jos ovat ehjiä. Koko kenkäarsenaali menee uusiksi, koska kumppareihinkin on mystisesti ilmestynyt viime viikkojen aikana reikä. Nyt hankintalistalla niiden lisäksi ainakin yhdet pihatennarit ja yhdet siistimmät kengät eli ns. isojen tyttöjen kengät. Älkää kysykö mitkä ne on, kerron kun tulee vastaan. Pihatennareiden täytyy olla mukavat jalassa ja mielellään ainakin vettä hylkivät. 5-vuotiaat rymistelevät niin paljon puskissa, metsikössä ja hiekkalaatikoilla että myös helposta puhdistuksesta annetaan iso plussa! Myös ulkovaatteiden tulee olla kestävät ja taidan tälle keväälle/kesälle hankkia myös kunnon sadehaalarin. Ei mitään perushenkselikuriksia vaan kunnon haalarin. Saa sen jälkeen mun puolesta vaikka maata vesilätäkössä.

Ellokselta saa 2.4 asti kaikista lastenvaatteista -25% pois (alennus vähennetään kassalla), joten nyt voisi olla hyvä aika suunnata katse sille osastolle. Alle kasasin joitain tuotteita, jotka itseäni miellyttäisi nähdä tytön päällä. Neiti ”puen päälleni kaikkea mitä äiti ei halua” voi olla asiasta täysin eri mieltä 😀 Yhtenäkin aamuna viime viikolla lähti päiväkotiin joulujuhlamekossa ja eripari sukissa (koska muillakin on) ja viritteli päähänsä kruunun, kasan pinnejä ja ponnarin. Oma tyyli pienestä asti sen olla pitää!

Hupullinen sadehaalari täältä* // Collegetakki täältä* // Fleecevuorellinen takki täältä* // vedenpitävät tarralenkkarit täältä* // Flamingo paita täältä* // Shoftshell takki täältä* // Vilna Basic rain -kumisaappaat täältä*// Trikoohousut ekologista puuvillaa täältä* // housut viskoosia täältä* // 3 kpl t-paitoja täältä*.

Käytiin viime viikonloppuna tytön vaatteita läpi ja laitettiin osa jo mökille menevien kassiin. Se on hyvä keino aina jatkokäyttää kuluneita ja kestolikaisia vaatteita. Mökillä pikku liat ja viat ei haittaa. Parempi vaan kun ei ole mitään viimesen päälle kamppeita! Kohtahan sitä saa alkaa hankkimaan kivoja kesävaatteita ja nuo kollaasin parit housut ja flamingopaita sopisi kesään todella hyvin 🙂 Huomaa, että nyt ollaan selkeästi kevään puolella, kun saa alkaa näitä vaatejuttuja taas miettimään ihan eri tavalla. Tervetuloa kesä!

Elloksen lasten vaatteisiin pääset suoraan tästä*

Elloksella on nyt tarjous myös kengistä eli 2.4.2017 asti saatte kolmet kengät kaksien hinnalla (alennus annetaan kasalla)! Voit valita mieleisesi lasten, naisten ja miesten kengistä. Koko perheelle siis popot samalla kertaa 😉 Lasten kenkiin tästä*, naisten kenkiin tästä* ja miesten kenkiin tästä*.

Joko teillä on lasten kevätvaatteet hankittu?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.