Hae
Palasia Arjestani

Helli sun mirriä

Helli sun mirriä

Te senkin kaksimieliset pikku possut siellä, nyt ei ole kyse ”mirristä” vaan ihan oikeista kisumirreistä 😀 Halusin korjata heti näin alkuun ettei tule väärinkäsityksiä. Eilen oli kansainvälinen kissapäivä ja näin suurena kissa-fanina ja kissaihmisenä on minullakin aiheeseen jotain sanottavaa. Harvoin kissat pääsevät blogissa kunnolla esille, vaikka meidän perheenjäseniä ja rakkaita lemmikkejä ovatkin. Minulla on melkeinpä aina ollut kissoja. Lapsuudenkodissa oli 17-vuotias Misse-kissa sekä Kissa-Karvinen. Kun muutin omilleni niin minulle tuli siamilainen nimeltä Siiri ja sen kaveriksi maatiaiskolli Elvis. Kun Siiri pennutettiin, perheeseen muutti vielä Killi. Näistä kahdesta siamilaisesta jouduin luopumaan, koska silloinen poikaystäväni oli allerginen kissoille. Näin jälkeenpäin ajateltuna asia, jota kadun hyvin paljon.

Kun tutustuin mieheen, joka meillä asuu, hän ilmoitti heti, että vihaa kissoja eikä meille tule koskaan kissaa. Hah, sehän jää nähtäväksi, mietin ja aloin toteuttaa hidasta väsytystaktiikkaani. Niinhän siinä kävi, että kesällä 2008 (3 vuoden seurustelun jälkeen) meille muutti ensimmäinen siamilainen Lola. Siitä ei mennyt kuin puolisen vuotta, kun taloon tuli Eva ja vähän myöhemmin vielä Evan pentu Melli. Kaikki meidän kissat ovat samalta kasvattajalta ja ne ovat tulleet meille sijoitukseen eli kasvattaja sai teettää kissoilla pentuja. Lolan kohdalla tosin kävi niin, että jo ensimmäinen tiineys päättyi kohtutulehdukseen ja Lola piti steriloida.

Helli sun mirriä

Eva ja Lola

Kaikki meidän katit on hyvin erilaisia keskenään. Eva, 11 vee, on hyvin seurallinen ja puhelias. Se vastaa aina kun kysytään ja välillä juttelee ihan rasittavuuteen asti. Evalla on astma ja hänestä huomaa, että vanhuus alkaa jo vähän vaivata. Evalla on maailman ihanin ja kiltein luonne ja ehkä maailman kauneimmat silmät. Hän ei suutu oikeastaan mistään ja antaa tehdä itselleen kaikki operaatiot mukisematta. Kynsiä leikatessa ja astmalääketta antaessa kehrää tyytyväisenä sylissä. Eva tykkää nukkua joko peiton alla kainalossa, rinnan päällä tai pään vieressä tyynyllä. Hän ei pidä matkustamisesta ja naukuu yleensä koko matkan Helsingistä Orivedelle eikä ääntä sitten lähdekään enää loppupäivänä ollenkaan.

Helli sun mirriä

Eva

Lola taas on luonteeltaan boheemi kuvataiteilija, jonka sielunelämästä ei ymmärrä kukaan yhtään mitään. Hän on selkeästi minun kissa ja tulee heti syliin, kun istahdan johonkin. Hän on hieman ärhäkämpi tapaus sille päälle sattuessaan eikä juurikaan juttele, paitsi kun pyytää ruokaa tai jos minä kiipeän tytön parvisänkyyn lukemaan iltasatua ja nukahdan sinne. Herään aina Lolan huutoon, kun hän käskee minut omaan sänkyyn jotta pääsee jalkojen väliin tai tyynylle nukkumaan. Hän osaa hienosti odottaa vieressä, jos sanon että nyt ei voi tulla syliin, koska minulla on kupillinen kuumaa teetä käsissä. Siinä se istuu vieressä ja tapittaa suoraan silmiin, kunnes lupa heltiää. Lola on meidän kissoista se, joka ei vastustele matkustamista ja joka tykkää kulkea ulkona valjaissa.

Helli sun mirriä

Helli sun mirriä

Helli sun mirriä

Lola

Melli on meidän perheen mafioso. Näennäisesti se esittää kilttiä kissaa, mutta on melkoinen terroristi. Se saattaa yhtäkkiä läppäistä muita kissoja, koska nyt vaan voi tehdä omasta mielestään niin. Jos Melliä *ituttaa, niin se antaa tassusta ja häätää samalla tekniikalla toisia ruokakupilta sekä ihmisten sylistä. Tai no yrittää häätää, koska muut ei enää välitä siitä, vaan antavat samalla mitalla takaisin. Hän on myös hyvin leimautunut minuun ja tykkää eniten olla ja kehrätä minun sylissäni. Melli kiipeää usein minun olkapäälleni paijattavaksi ja on hyvinkin kovaääninen sille päälle sattuessaan. Hän ei pidä matkustamisesta ja havaitsee lähdön merkit hyvinkin nopeasti. Melli piiloutuu ja keksii mitä ihmeellisempiä piiloja ettei vain joutuisi kuljetuskoppaan. Kerran etsittiin sitä 45 minuuttia kolmen hengen porukalla meidän 63 neliön kaksiosta. Se oli kekannut mahtuvansa pesukoneen taakse pieneen koloon, josta sitä ei nähnyt ellei oikeasti osannut etsiä. Viimeksi se oli kietoutunut lakanaan niin ettei sitä erottanut sieltä. Melkoinen kameleontti siis kissaksi. Hän ei anna leikata kynsiä kuin pyörittelemällä hänet peittoon ja nukkuu mieluiten minun jalkojen välissä tai kiipeilypuun pesässä. Rakastaa lämpöä ja pehmeitä peittoja.

Helli sun mirriä

Melli

Minä olen henkeen ja vereen kissaihminen, mutta kyllä minä meille koirankin huolisin, jos olisi enemmän tilaa. Kissat saavat näkyä ja kuulua meidän kodissa, mutta kyllähän se välillä vähän ottaa päähän kun sohvat on revitty ja aamupalapöydässä leijailee kissanpaskan haju nenään. Meillä kun on yksi hiekkis eteisessä ja toinen keittiössä. Tai kun joku harva se päivä oksentaa matolle/sohvalle/sänkyyn (miksi ei ikinä pelkälle lattialle!?) Silti, en vaihtaisi yhtäkään pois! Jos se minusta olisi kiinni, niin meillähän olisi enemmänkin kissoja. Ainakin yksi sfinksi ja cornish rex lisää sopisi hyvin meidän laumaan 😀

Olikos siellä muita mirrien omistajia?

18 kommenttia

  1. Annina kirjoitti:

    Ihanaa kun kerroit teidän kisuista 🙂

    • Jonna kirjoitti:

      Kiva jos tykkäsit! Niistä tulee kerrottua aivan liian harvoin 🙂

  2. Saana kirjoitti:

    Mulla oli kissa, joka otti ja lähti pari vuotta sitten. Sen jälkeen sitä ei enää näkynyt. 🙁

    Nyt on tullut koira tilalle ja luulenpa, ettei meillä oikein onnistuisi koiran ja kisun yhteiselo. 😀

    ohanablog.life

    • Jonna kirjoitti:

      Voi ei, onkohan joku ottanut kisun omakseen? Harvoin kissat nimittäin lähtevät ja jäävät sille tielleen. Meillä itse asiassa oli koira silloin kun eka kissa tuli ja hyvin onnistui yhteiselo 🙂

  3. anna kirjoitti:

    Hauska kuulla kissojen erilaisista persoonista. Itselläni on aina ollut koiria enkä tiedä kissoista oikein mitään, joten niiden luonteenpiirteistä tai mieltymyksistäkään ei osaa oikein mitään sanoa. Vaikka oma pieni koira onkin välillä käytökseltään aika kissamainen!

    • Jonna kirjoitti:

      Joo, nuo kolme ovat aivan erilaisia keskenään! Meillä oli myös saksanpaimenkoira, mutta se jouduttiin nukuttamaan reilu viisi vuotta sitten 11-vuotiaana. Ollaan siitä asti mietitty koiraa, mutta tultu siihen päätökseen ettei tähän asuntoon oteta koiraa.

  4. Lilli kirjoitti:

    Kiva kun kerroit teidän kissoista! Mulla on itsellä tällä hetkellä kymmenvuotias sekarotuinen koira, pari vuotta yhtäaikaa tämän kanssa ehti olla 18 vuotiaaksi elänyt kissa. Tekisi mieli ottaa kissa taas. Eläimet ylipäätään on ihania, ja koti tuntuisi tyhjältä ilman jonkinlaista kainaloista karvaturria <3

    • Jonna kirjoitti:

      Minäkään en voi edes kuvitella elää ilman karvaisia otuksia! Ihanaa olisi ottaa joku rescue-koira, mutta tähän asuntoon ei ehkä viitsi, kun ei ole riittävästi tilaa 🙁

  5. Ansku kirjoitti:

    Meillä on myös kolme kissaa, kaikki löytiksiä! Vanhin täyttää 18v tänä vuonna ja tytöt on 12v ja 10v, lisäksi löytyy seniori kultsi. Mies ei ollut aluksi tottunut kissoihin ja hänellä oli ihmeellisiä ennakkoluuloja kissoja kohtaan! Oli tottunut elämään koira perheessä. Nyt on kissojen toveri täysin, paitsi tuskailee minua enemmän juurikin tuota huonekalujen repimistä (ja kakkoja laatikossa) ? meidän kolmikosta kaikki on myös ihan erilaisia keskenään, ihania hurmaavia persooniaan. On ne vaan niin rakkaita perheenjäseniä.

    • Jonna kirjoitti:

      Vanhoja alkaa olla teidänkin kisut! Ovatko pysyneet ihan terveinä? Sitä vain toivoo, että lemmikit saisi hyvän ja terveen vanhuuden <3 Kyllähän sitä välillä odottaa kauhulla hetkeä, kun joutuu noistakin luopumaan…

    • Ansku kirjoitti:

      On olleet ihan terveitä, välillä on saanut päivystyksessä ravata ties minkä takia, mutta ei onneksi mitään vakavaa. Kyllä sitä aina kauhulla miettii, että miten kamalaa on, kun eivät elä ikuisesti 🙁

      • Jonna kirjoitti:

        Meilläkin ovat pysyneet terveinä, tosin nuoriahan nuo ovat teidän kisuihin verrattuna. Evalla on astma ja nyt saadaan punnita se säännöllisesti. Oli albumiinit koholla veressä, joka voi tarkoittaa suolistosairautta. Onneksi ei ole paino laskenut dramaattisesti sitten edellisen lääkärikäynnin 🙂

  6. henna kirjoitti:

    Kun ostettiin syksyllä omakotitalo, tuli kaupanpäälle 10v kissa ja mieheni ei ollut kovin kissaihminen 😀 noo hän huomasi miten helppo lemmikki kissa on (asutaan siis maalla ja kissat ulkoilee) sitten sain puhuttua hänet ympäri että sain ottaa kaksi 6v kisu tyttöä, jotka oli menemässä piikille. Sitten hänestä tuli kunnon kissaihminen kun nämä kaksi sylikisua sulatti hänen sydämen <3 on meillä koirakin ja siitä on paljon enemmän seuraa, mutta kissoja pitää myös aina olla!

    • Jonna kirjoitti:

      Hehe, meille kävi myös niin että mies antoi pitkin hampain luvan hankkia ensimmäisenä. Kun pieni kisu köpötteli syliin, asettui siihen ja alkoi kehräämään, oli miehen körilään sydän silkkaa sulaa <3

  7. Anile kirjoitti:

    Olen huomannut blogissasi kissojen vilahtelua, joten oli kiva yllätys kun teit oman postauksen heistä. Itselläni on 11 v. Veera ja noin viikko sitten meille muutti sijaiskodista n. vuoden vanha Elli. Mietin etukäteen miten tuo heidän yhteiselonsa lähtee sujumaan mutta huoli oli turha, hyvin on mennyt. Iloinen olen kun sain antaa kodin pikku Ellille joka oli lähtöisin huonoista oloista mutta on hurmaava persoona. Terkut teidän triolle <3.

    • Jonna kirjoitti:

      Ihanaa, että Elli pääsi teille hyvään kotiin 🙂 Meidän Eva on myös tullut ”pakkohuostaanotettun” edellisestä sijoituskodistaan meille. Olivat raukkaparkaa pitäneet pimeässä vaatehuoneessa ja syöttäneet sille lasten pilttiä. Ei ihme, että oli langan laiha ja kammosi pimeitä paikkoja kuollakseen. Nopeasti hän meille sitten asettui ja arasta kissasta kuoriutui jatkuvasti rapsutuksia ja hellyyttä kaipaava höpöttelevä kissa <3

  8. Hilkka kirjoitti:

    Olipas kiva lukea teidän kissoista. ? Itsekin kissaihmisiä ja aina on kissoja kuulunut elämään. Tällä hetkellä meillä asustelee yksi 10 v bengalityttö. Kovasti haluaisin ottaa toisen bengalin mutta mies ei oikein ole innostunut asiasta, hän kun ei sitten ole kissaihmisiä alkuunkaan… ? Mutta ehkä hänkin vielä joku päivä huomaa, kuinka hienoja eläimiä kissat ovat.

    • Jonna kirjoitti:

      Oi, bengalit on ihania! Meilläkin oli kolmannesta kissasta melkoinen väsytystaistelu, mutta kun ei tullut kieltävää vastausta (perinteinen ”no, katsotaan…) niin jännästi kissa vain ilmestyi meille eräänä viikonloppuna, kun mies oli mökillä 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *