Hae
Palasia Arjestani

Viikon 52 ruokapäiväkirja – Jouluruokaa vihdoin!

viikon 52 ruokapäiväkirja

No niin, tässäpä olisi teille kummasteltavaksi viikon 52 ruokapäiväkirja. Ruokapäiväkirja ajoittuu joulun ajalle eli pääsin maistelemaan pitkästä aikaa kauan kaivattua jouluruokaa! Mä niin rakastan laatikoita, kaloja ym jouluherkkuja ja odotan niitä aina vesi kielellä. Kuitenkin pari päivää samoja ruokia riittää minulle vallan mainiosti. Olisi joskus ihanaa kokeilla tehdä jouluruuiksi jotain ihan muuta kuin perinteisiä versioita. Eräs työkaverini kertoi, että oli viettänyt jouluaaton kasvisruokailijoiden joulupöydässä ja kehui sen maasta taivaaseen. Ruuat kuulostivat mielettömän ihanilta ja freeseiltä. Mukana oli mm. paljon erilaisia salaatteja, joita harvoin joulupöydässä näkee. Tai no ainakaan meidän joulupöydässä niitä ei juuri näy. Ehkäpä ensi vuonna otan ja korjaan tämän asian tyystin!

Tässäpä teille viikon 52 ruokapäiväkirja, olkaapa hyvät!

MAANANTAI

viikon 52 ruokapäiväkirja

Jouluaatto!

9.30 ruisleipää juustolla ja kananmunalla, omenaa ja teetä

12.00 riisipuuroa ja muutama pala kinkkua

jokunen suklaanamunen, niin kuin asiaan kuuluu!

16.30 jouluruokaa: alkupalana mm. erilaisia kaloja, mätiä, perunaa….pääruokana kinkkua, laatikoita, juustoja

illan aikana pari lasia viiniä

jossain vaiheessa iltaa jälkiruokana muutama suklaa ja nimikoitu pipari

muutapa ei tarvinnut syödäkään..

TIISTAI

viikon 52 ruokapäiväkirja

Joulupäivä

10.00 Lidlin kaurasydän juustolla ja kananmunalla, protskuvanukas ja teetä

13.30 anoppilassa joulupäivän lounaalla perinteistä jouluruokaa

jälkkäriksi marjarahkaa

17.30 mysliä, marjoja, kauramaitoa ja maapähkinävoita + Lidlin kauraleipää joulukinkulla ja sinapilla

illan aikana aika paljon suklaata

21.15 omena

KESKIVIIKKO

viikon 52 ruokapäiväkirja

heräsin tuhannen tukkoisena ja olo oli todella flunssainen koko päivän, ruoka ei maistunut yhtään!

10.30 ruisleipää, juustolla ja kananmunalla, protskuvanukasta ja teetä

16.10 pari leipää juustolla ja kinkulla

19.30 omena ja edellisen päivän marjarahkaa

TORSTAI

viikon 52 ruokapäiväkirja

Tallinnassa päiväreissulla!

6.15 kauraleipää juustolla ja kananmunalla, omenaa ja teetä

11.00 brunssi laivan buffassa

16.30 omena ja välipalakeksi (lapsukaiset eivät halunneet minnekään syömään, eväitä siis!)

20.15 maksalaatikon jämät, saaristolaisleipää, kinkkua, juustoa ja kurkkua

PERJANTAI

viikon 52 ruokapäiväkirja

10.45 (pikkusen väsytti edellisen päivän jäljiltä :D) pari siivua saaristolaisleipää kinkulla, juustolla ja kananmunalla, protskuvanukas + teetä

15.15 turkkilaista jogurttia, omenaa, marjoja ja maapähkinävoita

18.30 kana-couscoussalaattia iso kulhollinen

illan aikana omena, mandariini ja kaksi suklaanamia

LAUANTAI

viikon 52 ruokapäiväkirja

10.30 pari siivua itse tehtyä leipää leikkeleellä, juustolla ja kurkulla + teetä

14.20 pari tortillaa kanalla, vihanneksilla, salsalla ja juustoraasteella

17.00 pieni marjasmoothie

20.00 burgeriateria Burger kingistä

SUNNUNTAI

viikon 52 ruokapäiväkirja

9.45 itse tehtyä leipää juustolla ja kananmunalla, turkkilaista jogurttia marjoilla ja maapähkinävoilla + teetä

14.00 anoppilassa perunamuussia, lihakastiketta ja salaattia

jälkkäriksi jädeä

kotona venyttelyä (latasin taas romwodin)

sarjoja katsellessa yksi kinder bueno ja muutama laku

20.30 pari siivua itse tehtyä leipää leikkeleellä, juustolla ja kurkulla ja mandariini

Jos en väärin muista, niin en treenannut jouluviikolla kertaakaan. Tapaninpäivän aamuna heräsin niin tukkoisena ja flunssaisena, että olin varma että nyt iskee joku kauhea tauti. No, ei iskenyt, mutta olin koko viikon ihan tukkoinen eikä happi kulkenut kunnolla, joten jätin treenit välistä. Latasin taas romwodin itselleni. Se on siis venyttelyohjelma, jossa joka päivälle tulee oma ohjelmansa. Se on todella hyvä, suosittelen! Maksaa 13,95e/kk ja on joka euron arvoinen.

Koko viikko meni ruokailuiden osalta vähän niin ja näin. Mulla oli välipäivät vapaata, joten vietin koko viikon kotosalla. Siihen kun lisätään treenaamattomuus, niin ruokahaluahan mulla ei ole ollenkaan. Herkkuja tuli vedettyä ihan antaumuksella ja koko alkuvuoden edestä. Nyt ollaankin taas takaisin parempien valintojen äärellä!

Miltäs viikon 52 ruokapäiväkirja näyttää?

Edellinen postaus: Viikon 51 ruokapäiväkirja – Aika paljon noutoruokaa!

Palasia arjestani // Blogit.fi:ssä // Bloglovinissa // Instagramissa // Youtubessa // Facebookissa.

 

 

 

 

5 kommenttia

  1. Anna kirjoitti:

    Heippa!

    Tilasin tuon kokeiluviikon tuohon romwodiin, juuri tein ekan treenin. 😊 Olen raskaana, mutta koitan tehdä noita omien tuntemusten mukaan ja yritän päästä taas salillekin.. Kaikki liikunnat ovat olleet tauolla ensin väsymyksen (todettiin kilpirauhasen vajaatoiminta) ja sitten raskauspahoinvoinnin takia. Toivottavasti nyt pystyisin liikkumaan jatkossa enemmän.

    • Jonna kirjoitti:

      Romwod on todella hyvä! Se oli mulla vähän aikaa tauolla, kun en olevinaan ehtinyt tekemään ohjelmia, mutta nyt taas menossa mukana. Toivottavasti lääkitys parantaa sulla väsymyksen ja pääset taas liikkumaan 🙂 Tsemppiä! Ja onnea raskaudesta <3

  2. Anna kirjoitti:

    Kiitos! 😊 Ehdin nauttia tyroksiinin eduista 2 viikkoa (siis kun vaikutus alkoi tuntua) kunnes raskauduin ja alkoivat raskausvaivat, mutta en valita! 😀 Eka synnytys oli traumaattinen enkä ollut uskaltanut edes haaveilla kakkosesta ennen kuin nyt. Toivottavasti kaikki menee hyvin. 🙂

  3. Ansku kirjoitti:

    Hyvältä näyttää taas. Hirvee nälkä ja haaveilen tuosta Lidl:n kaurasydämestä paistetun kananmunan kanssa.
    Mutta, eipä auta, kuin katkaista työpäivä sosekeitolla ja raejuustolla, toimii sekin =)

    • Jonna kirjoitti:

      Lidlin kaurasydämet on mun suurinta herkkua! Ai että…sosekeittoa vois tehdä itsekin töihin 😉 Slurps!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *