Mitä tekisit, jos et pelkäisi mitään?
Mitä tekisit, jos et pelkäisi mitään? Onko sinulle jotain pelkoja? Estävätkö ne tekemästä asioita, joita oikeasti haluaisit tehdä tai kokeilla? Minulla nimittäin on ja varmasti meistä suurimmalla osalla on. Nuorempana minulla oli voimakas esiintymisen pelko. Kouluesitelmien esittäminen oli pahin paikka kaikista, mutta aina niistä selvittiin jotenkin. Vielä nykyäänkin vihaan esiintymistä. Kädet hikoavat välittömästi, jos tiedän, että minun täytyy pitää puheenvuoro tai vaikkapa esitellä itseni jossain. Tiedän kuitenkin, että pystyn suoriutumaan näistä tehtävistä, vaikka ne välillä saavatkin vatsan kääntymään nurin.
Minulla on myös leivä korkeanpaikan kammo. En tiedä mistä se on tullut, ehkä iän myötä? Huomasin tämän reilu 10 vuotta sitten, kun lähdin kiipeämään Puijon portaita ylöspäin. Yhtäkkiä en päässytkään enää yhtään askelmaa ylös ja minua alkoi huimaamaan. Pääsin alas silmät kiinni ja lujasti kaiteesta kiinni pitäen. Se oli viimeine kerta, kun nousin portaat ylös. Sama käy aina, kun nousen junaradan ylittävälle sillalle rautaverkosta tehtyjä portaita. Jos erehdynkin vilkaisemaan portaiden raosta alas, se on menoa. Myös metron liukuportaat ovat kammottavat puhumattakaan reissuilla nähdyistä näköalatorneista. Olen kauhulla katsonut joidenkin lomakuvista Dubaissa (?) sijaitsevaa huonetta, jossa on lasinen lattia. Lattia on rakennettu yltämään muista huoneista yli ja seisot periaatteessa tyhjän päällä. Minä pyörtyisin sinne varmasti!
Ehkä pahin pelko minulla on hukkumisen pelko. Siitä haluaisin päästä eroon. Olin noin 6-7 -vuotias kun meinasin hukkua tutulla uimarannalla. Osasin uida, mutta tilanne tuli vähän turhan yllättäen. Kävelin aallonmurtajan reunaa pitkin hiekkarannalla, joka syveni pikkuhiljaa. Olin uinut kyseisellä rannalla kymmeniä kertoja ja tunsin sen kuin omat taskuni. Sitäpä en tiennyt, että yhdestä kohtaa oli vastikään kaivettu ylös iso kivi. Humpsahdin tähän reikään ja vetäisin vettä henkeen saman tien. Muistan vain painuneeni pinnan alle ja sen jälkeen seuraavat muistikuvat ovat rannalta, jonne meidän seurassa ollut ystäväperheen jäsen oli minut kantanut. Jos hän ei olisi nähnyt humsahdustani aallonmurtajalta, olisi tarinan loppu ehkä ollut toinen. Tämän jälkeen en ole uskaltanut juuri sukellella edes uimahallissa. Tyttö on monta kertaa pyytänyt minua sukeltamaan pidempiä matkoja, mutta en vain kykene. Minulle iskee veden alla välittömästä kauhea paniikki. Tähän pelkoon liittyen pelkään myös suunnattomasti, että me joudutaan joskus auto-onnettomuuteen, jossa auto luisuu järveen tai mereen. Olen nähnyt asiasta kymmeniä kertoa painajasia ja monesti kun ylitetään järvi, mietin että entä jos se tapahtuu nyt?
Jos en pelkäisi hukkumista ja sukeltamista näin paljon, haluaisin joskus tehdä sukellusmatkan. Haluaisin opetella sukeltamaan laitteiden kanssa ja päästä näkemään meren alaista elämää. Ehkä taltioimaan sitä kameralle. Kun oltiin muutama vuosi sitten Kreetalla, tähän olisi ollut mahdollisuus. Minulla kävi meilessä, että voisin kokeilla tarjottua laitesukellusta altaassa, mutta en uskaltanut tehdä sitäkään. Mukana olleet siskon tytöt kävivät kokeilemassa ja se oli kuulemma mahtavaa. Uskon se, mutta uskon myös sen, että minulle olisi iskenyt kauhea paniikki veden alla. Ehkä jonain päivänä pääsen vielä tästä pelosta eroon!
Mites sinulla, mitä tekisit, jos et pelkäisi mitään?