Hae
Palasia Arjestani

Pinnan alla kuohuu

Pinnan alla kuohuu

Taas olen viettänyt hiljaiseloa blogissa, mutta se johtuu ihan vain siitä että mun pinnan alla kuohuu nyt ja pahasti. Olen halunnut purkaa tänne tuntojani monena päivänä, mutta toisaalta en halua että ilmapiiri täällä blogissa kääntyy negatiiviseksi. Enkä kyllä tiedä kiinnostaako ketään mun jorinat omasta keski-iänkriisistäni vai mitä ihmettä tämä nyt taas onkaan! Tilanne ja mieliala ovat hieman asettuneen, joten uskalsin avata taas blogin ja kirjoittaa tänne edes jotain. Tuntuu, että kaikki on jotenkin kesken ja auki, mutta yritetäänpä hieman enemmän avata missä mennään.

Luin jostain lehdestä artikkelin, jossa käsiteltiin juurikin keski-iänkriisiä ja juuri tätä ajanjaksoa, jota tällä hetkellä elän. Siinä sanottiin, että nuorena sitä olettaa, että neljänkympin korvilla elämä on hyvin selvillä vesillä ja kaikki suunnitelmat elämän osalta on tehty ja hallussa. Elämän kaikki palikat ovat hyvin koossa ja elämän suunta on hyvin tiedossa. Monelle tulee yllätyksenä ettei näin olekaan. Tässä iässä vasta alkaa ymmärtämään mitä ehkä elämältään haluaa ja voi hyvin olla, että nuorena on lähdetty kulkemaan oman polun viertä. Nämä lauseet saivat minut ymmärtämään, että juuri näinhän tämä on mennyt. Parikymppisenä oli ihan sama tilanne kuin nytkin, mulla ei ollut mitään hajua mikä minusta tulee isona tai mihin haluan elämän johtavan. Lukion jälkeen minulla ei ollut mitään koulutusta, johon olisin halunnut palavasti hakeutua. Niinpä hain Tekuun, koska isä niin pyysi. Lopetin koulun 2,5 vuoden opiskelun jälkeen, koska en voinut kuvitellakaan työskenteleväni alalla. Sen jälkeen hain bioanalyytikon koulutukseen, koska se kuulosti mielenkiintoiselta. En päässyt sisään ensimmäisellä yrittämällä, mutta toisella pääsin ja tällä tiellä ollaan edelleen.

Toisaalta ja toisaalta

Toisaalta tykkään työstäni todella paljon, mutta toisaalta kaipaan vaihtelua. Tradenomin koulutus kuulostaa mielenkiintoiselta, mutta samalla mietin onko sekään minun ala? Tuntuu ettei mikään ole täysin minun alani. Haluaisin todella paljon työskennellä eläinten parissa, mutta eläinlääkäriksi en jaksaisi lukea (enkä varmaan pääsisi edes kouluun) ja eläintenhoitajilla taas on todella huono palkkaus. Että mitähän tässä tekisi? Haluaisin kuitenkin hyödyntää myös jo aiemmin tehtyä tutkintoa, mutta en tiedä millä koulutuksella eläinlääkäreiden labrat toimii? Pitänee ottaa selvää. Kuten huomaatte, niin olen aika ulapalla tällä hetkellä. Niin moni asia kiinnostaisi, mutta en tiedä olisiko niistä loppelämän työksi? Vai onko tarkoituskaan etsiä loppuelämän työtä? En tiedä.

Eihän tässä muu auta kuin mennä tuntosarvet herkällä eteenpäin ja kuulostella omia fiiliksiä. Antaa tilaa ajatuksille ja pohtia elämää ihan rauhassa. Ei kai tässä mikään kiire ole? Kaikki tämä pohtiminen ja tietynlainen epätietoisuus purkautui viikonloppuna kauheana itkukohtauksena. Mulla on huono tapa padota asioita sisälleni ja jossain vaiheessa ihminen räjähtää, kun tavaraa on sisällä liikaa. Mulla purkauksen sai aikaan ihan vain se, että koira lähti ohi kulkevien koirien perään mökillä eikä heti totellut minua. Ensimmäinen ajatus oli, että olen ihan paska koirankouluttaja ja siitähän se lumipallo lähti vyörymään ja kaikki tuli ulos. Mies ei ihan ymmärtänyt kun yritin selittää etten itke mitään koira-asiaa, vaan ihan muuta. Niissä merkeissä meni koko sunnuntai ja seuraavana päivänä olo oli huomattavasti parempi ja kevyempi. Nyt voin taas hetken elää normaalia elämää ennen seuraavaa räjähdystä 😀

Kuis sun elämä? Onko kaikki ok?

Ps. Sain itselleni uuden koneen, joten videoitakin taas tulossa lähipäivinä!!

Edellinen postaus: Makoisat kanapuikot – Upposi muksulle kuin väärä raha!

PALASIA ARJESTANI // BLOGIT.FI:SSÄ // BLOGLOVINISSA // INSTAGRAMISSA // YOUTUBESSA // FACEBOOKISSA

4 kommenttia

  1. Riikka kirjoitti:

    Tutun kuuloista pohdintaa? 40 lähestyy. Onko toinen jalka haudassa vai puolet elämästä vielä edessä? Ainakaan tässä ei enää tunne itseään kuolemattomaksi. Jos hyvin käy niin työelämää on jäljellä vielä puolet. Vaikea uskoa että nykyistä työtä ja työtahtia kukaan niin kauan jaksaa.. Joten mitä tekisi isona?? Missä haluaisi asua? Mistä löytyis sielun maisema ja rauha sielulle. Nyt kun on noita elätettäviä ei voi yhtä villejä kokeiluja enää tehdä kuin nuorempana

    • Jonna kirjoitti:

      Hyviä kysymyksiä kaikki! Niin paljon pohdittavaa ja niin vähän tietoa…Luotan itse kuitenkin siihen, että elämä kantaa ja se oikea suunta tulee ennemmin tai myöhemmin selville!

  2. Päivi P. kirjoitti:

    Tutulta kuulostaa, mutta helpottaa VÄHÄN se tieto, että tämä kuuluu ihmisen henkiseen kehitykseen. Täytän 40 tänä vuonna ja oon tehnyt muutosta jo 5 vuotta enkä vieläkään ole päässyt kiinni omaan juttuuni. Toki lapsen syntymä jarrutti prosessia tai käänsi suuntaa. Ongelmana on päästä uuden alan töihin kiinni ilman kunnollista kokemusta. Mahdotonta jopa kun nuoremmat kiilaa ohi joka puolelta. Löydön kyllä paikkani vielä, mutta voi, jospa se vois tapahtua vähän nopeammin 😀
    Tsemppiä mietintöihin! Niin, ja siihenkin on hyviä kirjoja tueksi. Itselläni yöpöydällä Omannäköinen elämä – Näin teet hyviä valintoja, ja Upeaa työtä! (Näin teet itsellesi unelmiesi työpaikan) 🙂

    • Jonna kirjoitti:

      Kyllähän se paremman olon toi, kun itsekin lueskelin, että tämä vaihe kuuluu melkeinpä jokaisella elämään jossain vaiheessa. Sitä luulisi olevan jo valmis ja suunnitelma tulevasta täysin selvä, mutta ehei! Nyt se vasta auki onkin 😀 Mun suurin ongelma on se, että mua kiinnostais niin moni asia etten tiedä mihin suuntaan lähtis. Ehkä yritän rakentaa sitä oman näköistä elämää harrastusten kautta ja tavoitella edelleen lyhyempää työviikkoa. Keikkalaisena se onnistui, mutta eipä se pitkälle ainakaan tällä hetkellä kantanut. Kaikki järjestyy kyllä aikanaan! Taidanpa laittaa tuon kirjan varaukseen kirjastosta 😉 Kiitos vinkistä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *