Hae
Palasia Arjestani

Budjetti tuo esiin talouden sudenkuopat

Budjetti tuo esiin talouden sudenkuopat

Aloin virallisesti noudattamaan budjettia tämän kuun alussa ja jo nyt olen huomannut, että budjetti tuo esiin talouden sudenkuopat. Budjetointi on todella mielenkiintoinen tapa tarkastella omaa taloutta raadollisen rehellisesti. Budjettia on turha laatia, jos yrittää huijata itseään tavalla tai toisella, jättää ostoksia merkkaamatta tai siirtää niitä muihin budjetin lokeroihin. Oman kulutuksen seuraaminen on todella hauskaa, mutta välillä myös erittäin raivostuttavaa. Jo tässä lyhyessä ajassa olen oppinut itsestäni ja omasta rahankäytöstäni paljon. Olen myös huomannut, että nyt mietin ostoksiani tarkemmin, koska tiedän ettei rahaa voi käyttää ihan holtittomasti miten haluaa.

Miten budjetoin?

Vähän ennen syyskuun alkua tein google sheetsin avulla karkean budjetin, jonne loin omat sarakkeet asumiselle, ruokamenoille, laskuille, eläimille, opiskeluun, säästöihin jne. Kirjasin ylös summat, jotka tiesin tai oletin riittävän näihin menoihin kuukauden aikana. Ylimmässä sarakkeessa on tulot ja alimmassa tuloista miinustetut menot. Olen luonut lisää sarakkeita sitä mukaa, kun on tullut mieleen jotain uusia kategorioita. Yksi uusista on ”muut”, johon kirjaan kaikki ne asiat, jotka eivät sovi muihin lokeroihin, kuten lapsen tilille siirretyn viikorahan ja kaverisynttäreiden lahjat ym. Tälle kategorialle en osannut vielä alkukuusta budjetoida mitään summaa, mutta ensi kuussa jo osaan. Uskon, että minulle täydellisen budjetin suunnitteleminen kestää muutaman kuukauden.

Budjetti tuo esiin talouden sudenkuopat

Budjetin lähtötilanne.

Budjetti tuo esiin talouden sudenkuopat

Budjetin tilanne 12.9.2020

Miksi budjetoida?

Miksi sitten pitäisi budjetoida? Sen lisäksi, että budjetti tuo esiin talouden sudenkuopat, tiedät missä menet rahojesi kanssa koko ajan. Aikaisemmin jouduin vain arvuuttelemaan mihin kaikkeen rahat riittävät kuukauden aikana ja joskus yllätys oli aika ikävä loppu kuusta. Nyt tiedän tasan tarkkaan paljonko minulla on mihinkin asiaan varaa eikä rahasta tarvitse huolehtia koko ajan. Ehkä kaikista parasta on kuitenkin se, että voin heti kuun alussa siirtää ison ja muhkean summan säästöön! Aikaisemmin minulla on mennyt kuun alussa 150e rahastoon ja kuukauden lopussa olen laittanut lisää, jos jotain on ollut vielä jäljellä. Tässä kuussa olen laittanut jo 200 euroa extraa säästöön, sillä laitoin summan heti budjettiini. Jos loppu kuusta on vielä ylimääräistä tilillä, siirrän nekin säästöön.

Onko sinulla budjetti? Mikä olisi paras neuvosi budjetin laatimiseen?

Lue myös:

Viikon 31 tulot & menot

Toukokuun 2020 tulot ja menot

Tiedätkö mikä on säästöasteesi?

PALASIA ARJESTANI // BLOGIT.FI:SSÄ // BLOGLOVINISSA // INSTAGRAMISSA // YOUTUBESSA // FACEBOOKISSA

Helvetilliset viikot

helvetilliset viikot

Helou, mulla on ollut tässä melko helvetilliset viikot eikä ole ollut juuri aikaa eikä jaksamista kirjoittaa blogia. Ehkäpä se tästä taas käynnistyy ja lohkeaa vähän aikaa tällekin harrastukselle 🙂 Koko kulunut kuukausi on ollut todellista pyöritystä ja välillä mietin, että miten tästä selviän hengissä. Kun kertarysäyksellä kaatuu monta eri asiaa päälle, niin kyllä siinä heikompaakin hirvittää, vaikka aika vahvana ihmisenä itseäni pidänkin. Viime päivinä olen saanut taas ajatuksia kasaan ja muutenkin elämä asettuu hiljalleen uomiinsa. Huonoja hetkiä tulee varmasti vielä, mutta niistä selvitään varmasti tavalla tai toisella.

No niin, nyt siellä mietitään, että mistä oikein puhun ja suorastaan janoatte tietää lisää 😀 Noh, ensinnäkin miehellä alkoi loma vajaa kuukausi sitten ja oli jo etukäteen sovittu että hän viettää loman mökillä. Tästä asiasta halusin pitää kiinni, sillä hän on todellakin lomansa ansainnut. Moni ehkä miettii, että miksi en pyytänyt häneltä apua, mutta juuri siksi koska halusin että edes toinen meistä saa palautua vuoden töistä ihan rauhassa. Tiedän toki, että hän stressasi mökillä minun tilannetta ja olisi varmasti kotiin tullutkin, jos olisin pyytänyt. Aloitin uudessa työpaikassa elokuussa ja samaan aikaan jäin tosiaan ”yksinhuoltajaksi”, sillä tytöllä alkoi myös koulu. Siinäpä sitten yritin sovittaa työvuoroja tytön kouluun ja podin suunnatonta syyllisyyttä iltavuoroista. Onneksi meidän tyttö on jo hyvin omatoiminen ja sain sovittua hänen kaverinsa isän kanssa, että tyttö saa mennä heille aina kun minulla on iltavuoro. Tänä yksinhuoltaja-aikana en ole kertaakaan päässyt treenaamaan, sillä tehtävää kotona kivan pikku rempan keskellä on ollut enemmän kuin riittävästi…

helvetilliset viikot

Melkein heti aloitettuani työt uudessa työpaikassa jouduin jäämään reiluksi viikoksi sairauslomalle, sillä äitini menehtyi äkillisesti. Järkytys oli sen verran kova, että valvoin yöt ja itkin päivät. Yritin siinä samalla pyörittää arkea ja olla potematta syyllisyyttä työkavereideni puolesta. Samalla viikolla tytär sairastui, jonotin koronaneuvontaan 3,5h kunnes he katkaisivat puhelun kesken kaiken. Pää oli jo muutenkin ihan sekaisin ja mulla meni totaalisesti hermot. Loppujen lopuksi saatiin oman terveyskeskuksen kautta varattua aika näytteenottoon kahden päivän päähän ihan toiselle puolelle kaupunkia. Mietin, että millähän vien kipeän lapsen sinne, jos julkisia ei saa käyttää? Tytön kurkkukipu paheni yön aikana sen verran, että päädyttiin läheiselle korona-asemalle ottamaan kaikki näytteet. Eipä siinä vielä kaikki! Sairastuin itse seuraavalla viikolla ja jouduin taas olemaan töistä pois. Voitte vain arvata minkälaiset syyllisyydentuskat oli koko ajan. Sairastumisen vuoksi jouduin jättämään välistä kummitytön lakkiaiset ja pelkäsin, että samoin käy äidin hautajaisillekin. Onneksi sinne sentään päästiin.

Monen mielestä nuo ovat pieniä juttuja kaikki, mutta tarpeeksi kun yhden ihmisen hartioille kaadetaan asioita, niin kyllä siinä alkaa pää hajota. Jospa tämä elämä alkaisi tästä tasaantumaan ja helvetilliset viikot olisivat ohi. Äidin hautajaiset olivat kamalinta hetkeen ja nyt kun ne ovat ohi, saan surra rauhassa ja yrittää palauttaa itseni tähän elämään. Mieskin tulee ensi viikonloppuna mökiltä takaisin ja tuo karvaiset kaverit mukanaan. Arki palaa hiljalleen normaaliksi ja kaikki on toivottavasti hyvin. Ennen kuin alkaa uusi myllerrys.

Ehkä nyt ymmärrätte hiljaiseloni?