Hae
Palasia Arjestani

Uusia kasveja hankittu!

uusia kasveja

Taas on uusia kasveja hankittu, vaikka vannoin etten yhtäkään osta hetkeen 😀 Jännästi se kasvien wishlist vaan aina kasvaa, kun saa jonkun uuden hankittua. En ymmärrä miten se on mahdollista! Myyn koko ajan kasveja pois, mutta silti määrä on vakio. Jostain niitä vaan tupsahtelee aina lisää. Alan olla tässä harrastuksessa niin syvällä, että kasveja tilataan jo muualta euroopastakin. Yhden kasvin tilasin Puolasta ja toisen Hollannista. Suomessa markkinat on vielä sen verran pienet, että jos tahtoo jotain vähän erikoisempaa, on suunnattava euroopan markkinoille. Sieltä saa kasveja, joita ei välttämättä juuri Suomessa näe. On minulla on ihan perus Prismastakin ostettuja kasveja, mutta tykkään ehkä enemmän ostaa muilta harrastajilta. Marketeissa kasvit on usein väärin nimettyjä ja ötökkäinvaasiokin voi olla melkoinen. Aina saa olla tarkkana ettei kanna kauheaa tuholaisinvaasiota kotiin kasvin kanssa. Harrastajilta ostaessa tietää mitä saa ja yleensä ötököitäkään ei tule kylkiäisinä. Toki sekin on aina mahdollista, mutta epätodennäköisempää kuin suurten markettien kasveissa.

kasvit, joista pidän tällä hetkellä

En tiedä kiinnostaako teitä viherkasvit yhtään, mutta olisi kiva kuulla jos kiinnostaa! Mitkä on teidän suosikkeja? Onko jotain kasveja, joita haluaisitte kotiin vielä hankkia? Niin kuin sanoinkin, niin itselläni maku kasvien suhteen on muuttunut pikkuhiljaa. Alkuun olin todella innoissani erilaisista peikonlehdistä ja nyt en voi sietää niitä. Juuri eilen möin viimeisen peikkoni pois. Peikkoja minulla oli kolme erilaista: tavallinen vihreä Monstera deliciosa, thaikku eli Monstra thai constellation sekä kirjava peikko eli Monstera albo variegata. Kaikki on nyt myyty ja hyvä niin. Voihan se olla, että joskus niistä vielä innostun, mutta nyt haluan keskittyä muihin. Minulla on kotona paljon erilaisia köynnösvehkoja (philodendron), juurakkovehkoja (Alocasia), kultaköynnöksiä (Epipremnum aureum/pinnatum) sekä muulinkorvia (Syngonium). Noiden lisäksi olen tykästynyt begonioihin (niitä on vasta yksi), hopealehtiin (en omista vielä yhtäkään) sekä erilaisiin roikkuviin kaktuksiin. Kasvit menevät hyvin kaupaksi sekä Torissa että Facebooksissa, joten kiinnostuksen kohdetta on helppoa vaihtaa ja tutkailla uudenlaisia kasvisukuja. Uuden oppiminen on tässä harrastuksessa parasta!

uusia kasveja

Philodendron Ring of fire. Tämän kasvin lehdet muuttuvat värikkäämmiksi hyvässä valossa!

uusia kasveja

Tämän variegata peikon möin juuri pois.

uusia kasveja hankittu

Kasvien esittelyn tein youtuben puolelle, joten tässäpä teille kyseinen video katseltavaksi! Jos videoista tykkäätte, niin käykäähän tilaamassa myös mun kanava täältä. Se ei maksa mitään! 🙂

Jokos teillä on uusia kasveja hankittu näin kevään kunniaksi?

Edellinen postaus: Pienistä summista kasvoi reissukassa

PALASIA ARJESTANI // BLOGIT.FI:SSÄ // BLOGLOVINISSA // INSTAGRAMISSA // YOUTUBESSA // FACEBOOKISSA