Hae
Palasia Arjestani

Mikä boogie?

Tällä suunnalla luistaa melko hyvin. Aikasten aamuherätysten takia pieni väsy painaa välillä, mut aika hyvin senkin saa aina potkittua taka-alalle. Viikonloppun tuli ”lomailtua” Oriveden suunnalla mökillä. Siellä muuten sielu lepää! Saa nukkua pitkään, saunoa oikeassa puusaunassa ja vaan olla. Dieetillä varsinkin on tosi tärkeää välillä osata vaan olla ja relata. Jopa minä unohdan sen välillä kokonaan. Yöunet tuppaa jäämään melko lyhkäsiks, kun illalla ei sit jostain syystä enää väsytäkään enkä malta mennä ajoissa nukkumaan. No, dieetti on vielä sen verran alkutekijöissään, että jaksaa painaa vähemmilläkin unilla 🙂

Paino tuli aika rytinällä tällä viikolla alas, vaikka tein kaiken ihan samalla tavalla kuin edelliselläkin viikolla. Kroppa alkaa käynnistyä pikku hiljaa alun ihmettelyn jälkeen ja toivottavasti jatkaa sama rataa loppuun asti!

Lauantaina piti tehdä aamulenkki, mut Esteri oli toista mieltä ja syyti perseestään vettä ihan kaatamalla. Kivat sille. Otin sit ylimääräset päiväunet heti aamupäivästä. Eli onks ne sit aamupäiväunet? Iltapäivällä alko keli sen verran selkiytyä, että raahattiin isännän kans aitasta treenivehkeet (tanko ja painot) pihoille ja laitettiin Jonna tiukille. Melko mielenkiintosen supersarjatreenin tein selällä ja voin sanoa, että on ihan kokeilemisen arvoinen!

1a. kulmasoutu leveällä vastaotteella 5*8-12*40-45kg selkä vaakatasossa
1b. kulmasoutu kapealla myötäotteella 5*8-12*40-45kg selkä melko pystyssä
2a. kulmasoutu leveällä myötäotteella 5*8-12*35-40kg selkä vaakatasossa
2b. kulmasoutu kapealla vastaotteella 5*8-12*35-40kg selkä melko pystyssä

Päälle pari sarjaa suorinjaloin maastavetoa ja epäkkäitä tangolla edestä ja takaa. Sunnuntaina ties kyllä tehneensä kulmasoutua 😀

Sunnuntaina hyppäsin melko ajoissa junaan ja matkasin kohti Kotkaa, että kerkeisin vielä salille tekemään olkapäiden ja ojentajien supersarjajumpan. Onneks sain apuja treeniin niin sain väännettyä sarjat ihan finaaliin asti.

1. Takaolat taljassa 4x
2a. Sivuviparit kp 4*13-14*10kg
2b. Pystypunnerrus tangolla istuen 4*8-9*25-32,5kg Aika bueno!
3a. Facepull ylätaljasta 4*12-14*40kg
3b. Pystysputu köydellä ristitaljassa 4*11-12*25kg
4a. Pushdown köydellä 3*11-14*25kg
4b. Dippi penkiltä 3*9-13*10kg
5a. Pushdown tangolla 3*10-12*20-25kg
5b. Ranskalainen maaten taljassa 3*8-10*35-40kg

Taas kerran veti toi reeni olkapäät aika mehukkaan kipeiks! Tänään tein 60 minsan aamuköpön ja olkapäät oli senkin aikana melkosessa kestopumpissa. Tai siis ne jotkut rusinat, jotka kaukaisesti muistuttaa olkapäitä..

Tänään ei mitään salilointia, pelkää perusshittiä mitä kukaan ei viitsisi tehdä ellei ole pakko: pyykkäämistä, ruuanlaittoa blaa blaa.. Keskustassa kävin metsästämässä suihkuverhon pidikkeitä, kun edellinen asukas oli nekin vieny mennessään. Kohtapa mulla on hieno suihkuverho kylppärissä! Siinä on ammujen kuvia 😀 Muuu! Lisäks Ääss marketista hain vähän evästä: seitä, rahkaa, bataattia, lesitiiniä, tattarihiutaleita, vihanneksia ja mausteita. Jospa niillä taas pari päivää pärjäis..

Hei, arvonnan ja uuden Oxygenin voitti Riinu! Pistäs mulle mailissa osottees. Tai mesessä 😀

Mää meen syömään seitä. Nam.

Yksi kommentti

  1. Riinu kirjoitti:

    Oho, mis välis tällänen kisa on ollu :DNoh, mesessä sitten…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.