Kyllä apua saa kun sitä uskaltaa pyytää
Mä olen luonteeltani todella jääräpäinen ihminen ja kun jotain saan päähäni niin se pitää. Teen asiat mieluiten itse niin kotona kuin töissäkin, koska sillä varmistan että jälki on mun standardien mukaista. Mä pyydän todella harvoin apua, mutta silloin kun pyydän, tarvitsen sitä oikeasti. En haluaisi millään pyytää kotona mieheltäkään jeesiä, vaikka en tällä hetkellä kykene tekemään kovin kummoisia asioita. Vaatteiden päälle laittaminen on yhdellä kädellä melkoinen haaste ja eilen taistelin ties kuinka kauan rintsikoiden kanssa ennen kuin oli pakko antaa periksi ja pyytää mies laittamaan ne mulle. Mihinkähän kaikkeen sekin vielä joutuu 😀
Mulle ei ole koskaan tarjottu apua näin paljon kuin tämän viikon aikana. Lähikaupassa kyseltiin huolestuneena pääsisinkö varmasti ostosten kanssa kotiin. Päiväkodissa kyselivät pärjäänkö tytön kanssa kotona. Tänään bussikuski odotti niin pitkään, että pääsin istumaan ennen kuin lähti jatkamaan matkaa. Jotenkin tämä ihmisten vilpitön hyvyys sai minut tänään pyytämään Jumbon reissulla apua useampaankin kertaan. Ja kaikilla oli aikaa auttaa. En halua olla kenellekään vaivaksi – näin olen ajatellut! Mutta ihan selkeästi on myös olemassa ihmisiä, jotka haluavat auttaa silkkaa hyvyyttään.
Ja tästä lähtien minä otan sen avun kiitollisuudella vastaan.
Heippa. Täällä yksi samanlainen. En apua pyytele. Mutta olen juuri se joka haluaa auttaa muita, vilpittömästi. Siitä saa niin paljon iloa ja voimaa. 🙂 Hmmm.. aloinkin miettimään, miksi ei sitten soisi toisillekin sitä auttamisien iloa 😀 .
Mukavaaa viikonloppua !
Olet siis samanlainen jästipää kuin minäkin 😀