Hae
Palasia Arjestani

Ketään ei kiinnosta pätkääkään

Processed with VSCO with a5 preset

Olen tehnyt tälle viikolla tiukan pläänin treeneihin ja ruokailuihin ja tähän mennessä olen jopa noudattanutkin suunnitelmiani. Tulin siihen tulokseen, että voin jäädä märehtimään nykyistä ulkomuotoani ja tilannetta tai sitten voin alkaa tekemään asialle jotain. Päädyin jälkimmäiseen vaihtoehtoon ja siitähän se homma lähti taas käyntiin. Kävin maanantaina ortopedillä ja leikkaus on tiedossa. Tällä hetkellä selvittelen, että missä ja milloin minut leikataan, mutta kesän aikana luultavasti. On tämän asian kanssa jo niin pitkään taisteltu, että mitä nopeammin leikkaus on sen parempi. Pääsempähän sitten rauhassa kuntouttamaan olkapäätä ja takomaan siitä uuden veroista.

Kun kuulin leikkauspäätöksen niin oli jotenkin helpompaa asennoitua tämän hetkiseen tilanteeseen. Täytyy vaan tehdä sen minkä pystyy tilanteen huomioon ottaen. Olen käynyt muutamalla juoksulenkillä tällä viikolla ja eilen pääsin salillekin. Peilistä katsoo edelleen vieras ihminen. Lihakset on kadonneet yläkropasta ja tilalle on tullut ihan rehellistä läskiä. Vatsan alueesta en viitsi edes puhua, mutta sanotaanko näin että nyt on miehellä lemmenkahvat mistä ottaa kiiinni…Niin siinä käy kun aktiivisesti treenaava ihminen jää laakereilleen ja syö miten sattuu. Mun on nyt pakko ottaa itseäni niskasta kiinni ennen kuin urakka on liian suuri. Kokemuksen syvällä rintaäänellä voin nimittäin sanoa, että fylliä on todella helppoa kerätä kroppaansa, mutta hemmetin vaikeaa sitä on saada pois! Monen silmään näytän vieläkin varmasti ihan urheilulliselta naiselta, mutta en todellakaan tunne enää itseäni sellaiseksi. Ikävintä on tämä kamppailu pään sisällä. Tekisi mieli huutaa koko salin väelle etten normaalisti näytä tältä, mutta kun tämä olkapää! Tuntuu, että kaikki katsovat että mitähän tuokin täällä yrittää tehdä, kun ei edes treenaa kunnolla. Samalla katselen sivusilmällä hyvin treenattuja naisia ja mietin, että itsekin olin joskus samanlainen, mutta nyt hyvä kun ilkeän treenata tanktopissa. Totuushan kuitenkin on ettei ketään oikeasti kiinnosta salilla pätkääkään miltä minä näytän. Tämä koko juttu on vain mun oman pääni sisällä ja se on saatavat sieltä pois.

Processed with VSCO with a5 preset

Kuvat on vanhoja, ehkä kolme viikkoa sitten otettu ajalta jolloin pystyin vielä treenaamaan selkääkin. Eilen treenailin vähän käsiä ja loppuun tein kuntopiiriä: hyppynarua, boksihyppyjä, erilaisia vatsoja sekä selännostoja. Kiva että edes jotain pystyy tekemään! Tänään vuorossa vaihteeksi jalkoja 😀

15 kommenttia

  1. Heidi kirjoitti:

    Hienoa!! Jee! 🙂

  2. Nimetön kirjoitti:

    Tsemppiä leikkaukseen ja kuntoutukseen!

    Tiedän ton sun kuvaileman ajatusmallin valitettavan hyvin omasta kokemuksesta ja se todellakin on omasta päästä kiinni! Kun sain tietää, että jalkatreeni jäi loukkaantumisen takia kokonaan pois useaksi kuukaudeksi, olin aluksi niin pettynyt, vihainen sekä itkin monet kerrat räkä poskella kurjaa kohtaloani. Mutta noiden ajatusten myötä sain toisaalta asian myös käsiteltyä mielessäni ja totesin lopulta, että nyt vain kävi näin eikä sille enää voi mitään eikä itsesäälissä rypeminen auta ja aktiivisella kuntouttamisella saan jalan kuntoon.

    Mun tapauksessa ei tarvittu leikkausta mutta kuntouttamisessa tosiaan kului kuukausia. Tiedostin, mitä kaikkea muuta kuitenkin pystyin tekemään sekä sen, että liikunta ei ole sentään onneksi kokonaan kiellettyä vaan ainoastaan jonkin aikaa erilaista eli ylävartalopainotteista (sekä kuntouttavaa) ja suuntasin ajatukseni näihin positiivisiin puoliin.

    Lisäksi olen oppinut kuuntelemaan kehoani ja jaksamistani enkä enää treenaa esimerkiksi väsyneenä (mikä osittain johti loukkaantumiseen) vaan reilusti myönnän, että tänään en jaksa ja pidänkin huilipäivän. Olen myös kiinnittänyt erityishuomiota lämmittelyihin, jotka aiemmin saattoivat jäädä retuperälle.

    Voi kuulostaa nyt ärsyttävältä, tyhmältä ja helpolta että ”kunhan ajattelet positiivisesti” mutta minäkin olin synkissä tunnelmissa kunnes tiedostin ja oivalsin, että tämä on ihan vain omasta asenteesta kiinni – esimerkkinäni Pekka Hyysalon FightBack-asenne! 🙂

    • Jonna kirjoitti:

      Nimenomaan,omasta asenteestahan tämä on kiinni! Jännityksellä odotan leikkausta ja innolla kuntoutusta. Hyvä puoli on se, että nyt joutuu tosissaan miettimään ja kokeilemaan uusiakin juttuja. Lihashuoltoon voisin kiinnittää vielä enemmän huomiota. Itseasiassa, siitähän saisin yhden ”treenipäivän” lisää viikkoon. Vois salilla tehdä ainakin yhtenä päivänä pelkkää lihashuoltoa. Ei ollenkaan huono juttu, koska jalat on nyt aika kovilla…

  3. Hanna kirjoitti:

    Tsemppiä paljon sulle leikkaukseen ja sen jälkeiseen kuntoutukseen! Itsellä on vähän samanlainen tilanne. Itsellä on toinen polvi vaivannut viime elokuusta lähtien. Pään sisällä käy melkoista kamppailua kun treenaamaan ei pysty normaalisti, mutta ruokahalut on kyllä ennallaan. Pikkuhiljaa alkaa sitten painoakin hiipiä. Polven ollessa kipeä sitä huomaa salilla miten monissa liikkeissä sitä jännittää lihaksia ja miten esim. seisoessa ja ojentajia tehdessä sattuu polveen 🙁 Viime ja tällä viikolla on kuitenkin ollut vähän valoa tunnelissa ja olen pystynyt tekemään mm. pienellä painolla jalkaprässiä ja pyöräilykin onnistuu jo vähän, mikä oli aiemmin lähes mahdotonta!

    • Jonna kirjoitti:

      Hei, tuohan kuulostaa hyvältä että tilanne alkaa parantua! Ootko käynyt polvea näyttämässä missään? Mä vähensin nyt hiilareita ihan suosiolla ruokavaliosta ja tuntuis auttavan. Mullakin on ruokahalu kohtuullisen hyvä, mutta nyt on pakko vähän himmailla kun kulutuskaan ei ole niin kova 🙂

      • Hanna kirjoitti:

        Mulla on kertaalleen nyt polvi putsattu tähystyksellä ja sen jälkeen laitettu kortisonia. Molemmista on kyllä ollut apua, mutta ei vielä ole ihan kivuton tilanne. Pitää minunkin kiinnittää huomiota hiilareihin ja yleensäkin ruokavalioon!

  4. Henna kirjoitti:

    Otan osaa Jonna olkapään leikkauksen suhteen, toivottavasti tulee kuntoon.

    Itselläni on ollut oikean jalan nilkka viime vuoden toukokuusta lähtien kipeä, joten tiedän tunteen, miltä tuntuu kamppailla kivun kanssa. Kortisonipiikki parin viikon takaa on vienyt kivun pois ja toivottavasti pysyy poissa, jottei leikkaukseen.

    Näytät kuvissa hyvältä, joten älä turhaan murehdi ulkonäköäsi.

    • Jonna kirjoitti:

      Juu, ei tässä mitään. Olen onnellinen, että asia alkaa edetä. Nyt vaan odottelen kutsua leikkaukseen! Toivottavasti olkapäästä tulee entisen veroinen. Mulle laitettiin myös tammikuussa kortisonia olkapäähän ja pari kk sain olla ihan kivuitta. Oi niitä aikoja! Toivottavasti saat nilkan kuntoon eikä sitä tarvitse operoida 🙂

  5. Anna kirjoitti:

    Paljon tsemppiä ja kyllä se siitä!! Nyt vaan draivi päällä, lepoa unhtamatta. Pyysit lajivinkkejä niin ootko kokeillut vesijuoksua? Ei siis semmosta mummotyylistä sunnuntaihöntsäilyä vaan ihan tehokasta treeniä? Jos et oo kokeillut niin altaaseen seuraavaksi, ei muttia 😉

    • Jonna kirjoitti:

      Kiitos, kyllä tää jo paremmalta vaikuttaa kun asiat etenee! Itseasiassa tarkoitus on lähteä kokeilemaan pitkästä aikaa vesijuoksua kunhan saan aikataulut vaan natsaamaan. Ei passaa tytölle kertoa, että oon uimahalliin menossa, koska se sais raivarit kun ei pääse mukaan…

  6. Mymmeli kirjoitti:

    Toivottavasti pääset pian leikkaukseen ja olkapäästä tulee ehjä, johan se on kauan kiukutellutkin! Tiedän kyllä tunteen kun salille ei pääse tai on kuntoutus menossa. Oma selkä kuntoutettu kaksi kertaa ja teki mieli huutaa salin muille tyypeille kilon painolla kulmasoutua tehdessä että oikeesti en oo näin surkee! 😀 Mutta eiköhän siellä salilla käy muitakin jotka joutuvat himmailemaan. Jos ei niin vaihda hetkeksi johonkin missä tädit istuu lähennyslaitteessa lehteä lukien niin et ole ainoa joka ”ei tee mitään”. 😉 Tsemppiä leikkaukseen ja sitä odotellessahan voi tehdä vaikka mitä, tulee teräsperse kun tekee pelkkää alakroppaa. 8)

    • Jonna kirjoitti:

      Haha, toi lähennyslaite on muuten hyvä idea 😀 Tarttee hommata t-paita jossa teksti ” olkapään kuntoutus menossa, siksi olen näin surkea” tjsp…ei vaan, näillä on mentävä! Joku kuukausi kun mennään eteenpäin niin oon jo kuntouttamassa olkapäätä ja aloittamassa bodailua uudestaan 😉

  7. Moona kirjoitti:

    Hienoa että viimein tuli päätös, mitä tehdä sun olkapään kanssa 🙂 Leikkaus on varmasti oikea ratkaisu, toivotaan että pääset sinne pian!

    Mä pystyn myös samaistumaan sun fiiliksiin todella hyvin. Palaudun edelleen yli yhdeksän kuukauden jälkeen uupumuksesta, jonka takia treenaaminen on jäänyt taka-alalle. Hyväksyminen kesti pitkään, mutta se myös auttoi laittamaan asioita tärkeysjärjestykseen; kaikkein tärkeintä oli saada terveys takaisin. Sitten terveenä (tai terveempänä) voin alkaa ajatella treenaamista. Rasvaa on ilman muuta kertynyt muutamia kiloja, eikä kroppa tunnu hyvältä. Kuitenkin ajattelen niin, että en ole menettänyt mitään lopullisesti. Joo voimat, lihakset, kropan muutos ja muuta, mutta nuo on kaikki asioita, jotka voin vielä saavuttaa uudestaan takaisin – silloin kun on sen aika, ja mun kroppa kestää sen. Vaikka kuten sanoit, kropan koostumuksen muuttaminen on hankalampaa, mitä kauemmin aikaa kuluu, mutta ei silti mahdotonta. Sen sijaan sitä on mahdotonta tavoitella silloin, kun resursseja siihen ei yksinkertaisesti ole. Jotkut meistä joutuu vaan käymään läpi enemmän takapakkeja, mutta näillä mennään, kai silläkin jokin tarkoitus on (minä ainakin olen oppinut kärsivällisyytä yllin kyllin ?) Paljon tsemppiä kesän alkuun! 🙂

    • Jonna kirjoitti:

      Viisaita sanoja Moona! Jos jotain tässä on opittu niin tosiaan kärsivällisyyttä, koska on ollut pakko. Mitäänhän ei tosiaan ole menetetty lopullisesti. Kaiken voi vielä saavuttaa ja pikku hiljaa sinne tähdätäänkin. Mutta ensin meidän molempien täytyy saada itsemme kuntoon <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *