Hae
Palasia Arjestani

Tahtojen taisto

Elämme mielenkiintoista vaihetta lapsiperheen elämässä. Samassa taloudessa asustaa kolme varsin voimakastahtoista ihmistä ja yhteentörmäyksiltä ei todellakaan voi välttyä. Tyttö tulee selkeästi minuun ja kiihtyy nollasta sataan sekunnissa. Ei ehkä ihan parhaita minulta perittyjä/opittuja tapoja 😀 Me ollaan tytön kanssa napit vastakkain harva se päivä eikä kumpikaan halua antaa periksi. Tähän mennessä minä olen sanonut viimeisen sanan, mutta jännityksellä odotan murrosikää…

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Käytiin maanantaina tytön kanssa neuvolassa. Ikää nyt 3 vuotta ja 2 kuukautta. Pituutta 100,5cm ja painoa 15,7kg. Pituuden osalta tulee siis isäänsä, joka on 193cm kokoinen järkäle. Tytön ennuste on tällä hetkellä 170cm ja mähän olen vain 163cm 😀 Tyttö on sanallisesti hyvin lahjakas ja hallitsee kaiken minkä nyt tuon ikäisen ”kuuluu” hallitakin. Uhmaikä on jo takanapäin, mutta tämä suuri tahtotila…Voi kuulemma vielä pahentua! Tai laantua nopeastikin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Nyt kun tuo oma tahto on neidillä niin vahva eikä hän tunnu uskovan oikein mitään, niin pitäis keksiä miten hänet saa ruotuun. Mitkään rankaisukeinot ei tuota tulosta. Ihan sama otetaanko joku lelu vaikkapa rankaisuna tottelemattomuudesta pois vai ei. Ei mitään tehoa. Onko teillä käytössä jäähypenkki vai millä saatte lapset kuriin? Vai tottelevat teidän lapset kun vain sanoo jostain asiasta? Meillä kaikki menee kuin kuuroille korville… Tottahan toki tyttö osaa olla myös maailman suloisin, mutta on niitäkin päiviä kun tekis mieli repiä hiukset omasta päästä, kun mikään ei tehoa! Olis kiva saada jokin balanssi tähän elämään eikä mennä ääripäästä toiseen.

Laittakaahan omat hyväksi havaitut lastenkasvatusvinkit jakoon! Uhkailu, kiristys, lahjonta?

 

10 kommenttia

  1. rintulini kirjoitti:

    mun äite 156cm ja iskä 176cm eli ei kummatkaan mitään hujoppeja:D ja musta luvattiin 162cm ja musta tulikin 165cm:) samoin kun mun siskon piti tulla 180cm kun se oli jo ekalla luokalla muita päätä pidempi mutta jäi kuitenkin vain 170cm:D eli ei noi ennusteet niinkään pidä aina paikkaansa:D mutta tuli mun pikkusiskosta mua pidempi!:P yleensä se pituus kyllä sijottuu sinne isin ja äiten välille:D

    • Jonna1983 kirjoitti:

      Joo, ei noista ennusteista voi sanoa mitään. Minustakin piti tulla yli 170 cm, mut tämmöseksi persjalkaseksi jäin 😀

  2. Eikku kirjoitti:

    Minulla ei lapsia ole, mutta siskon poika täyttää nyt kesällä kolme vuotta, ja ollaan lähes päivittäin tekemisissä. Pikkukaverin kanssa tehtiin sellainen pitkä kiemurteleva matokuvio (vähän kuin pikkukakkosen numero 2), johon sai kerätä ”leimoja” jokaisesta onnistuneesta ruokailuhetkestä, ja aina tietyin väliajoin oli palkintona jotain kivaa, kuten vierailu palomuseoon :D. Syömistappelut loppuivat tuon myötä.

  3. Salla kirjoitti:

    Itselläni on ”kokemusta” neljän lapsen verran, nuorimmainen täytti keväällä viisi… ja silti olin innoissani klikkaamassa kommentteja auki, jotta pääsen lukemaan muiden vinkkejä kasvatuspulmiin 😀 No mutta, jokainen lapsi on erilainen ja meilläkin se mikä on toiminut yhdelle, ei välttämättä toimikaan toiselle. Meillä kuitenkin on hyväksi havaittu keino antaa lapsen itse päättää joistain asioista. Esim. sen sijaan, että taistellaan puetaanko aamulla pusero päälle vai ei, annankin heti kaksi vaihtoehtoa: puetko punaisen vai sinisen paidan? Sillä keinoin ollaan saatu ”hämättyä” että päästään eteenpäin. Toki on rasittavaa kun joka asiasta on tuota tinkausta. Myös lahjominen on hyväksi havaittu keino: jos aamu sujuu reippaasti, saa jonkun reippausmerkin tai -tarran, ja kymmenestä ostetaan pikkuauto/mennään uimahalliin tai mitä ikinä. Auttaa hetkellisesti tämäkin niiden hankalimpien kausien yli 🙂 Sen oon tässä huomannut, että kun yksi vaihe helpottaa, niin seuraava tulee tilalle. Pienet lapset, pienet murheet, isot lapset isot murheet 😉 Tsemppiä!

    • Jonna1983 kirjoitti:

      Tuo tarrasysteemi vois toimia meilläkin! Pukemisessa meillä ei onneksi tule kinaa. Kun kysyy mitä haluat laittaa päälle niin vastaus on aina: mekon 😀 Sit vaan vien muutaman vaihtoehdon näytille ja niistä saa valita.

      Isoja murheita odotellessa! 😀

  4. ulla kirjoitti:

    Kyllä se on Rajat Ja Rakkaus, millä pääsee aika kivasti eteenpäin 😉

    • Jonna1983 kirjoitti:

      Näin on! Rajoja täytyy olla ettei tule kuspäistä tyyppiä tuosta. Mulla ei kyllä kauheasti rajoja nuorena ollut, mutta ihan suht järkevä kai minustakin silti tuli 😀 Tämä alkuviikko on taas mennyt vähän mukavemmissa merkeissä, toivottavasti jatkuu samanlaisena eteenpäin.

  5. Tiina kirjoitti:

    Meillä samanikäinen poika. ja kuulostaa tutulta. kaikilla kavereilla joilla saman ikäinen lapsi on jotakin vastaavaa kiukuttelua menossa. Meillä menee pukemiset,nukkumaan menot hyvin mutta ruokailu välillä aivan ihme hommaa. Ja aamullaki kun menee toivottamaan hyvää huomenta pojalle ja kysyy nukuitko hyvin, ekana vastataan huutamalla EI! 😀 Kaikki on EI EI EI EI EI EI EI. Ihan sama mitä kysyt! Mä oon antanu raivota jos raivoaa/riuhtoo/huutaa. se loppuu aika lyhyeen ja asiasta voidaan keskustella kun on rauhottunu ja yleensä sitte päästään taas eteenpäin. vaikka välillähän se menee huutamisen puolelle itelläki, ei vaan aina jaksa eikä hermo riitä.
    Senhän oppi jo lapsen syntymän jälkeen että aina on joku ”vaihe” menossa. Kai näiden kans vaan tottuu elämään… ?

    • Jonna kirjoitti:

      Riehua annan minäkin. Siinä aikansa kun ottaa itkupotkuraivareita niin yleensä rauhottuu ja saadaan puhuttua. Meillä on uusimpana ongelmana lelujen kerääminen leikkien jälkeen. Ei meinaa millään antaa periksi! Itkun ja raivarien kanssa sit kerätään…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *