Uskaltaisinko lähteä vielä crossfittiin?
8
Onko teillä sellaista harrastusta, joka vei sydämen heti alkumetreillä? Sellaista, josta saa äärimmäisen hyvän olon ja endorfiinit jylläämään joka ikinen kerta? Sellaista, jota ikävöi suunnattomasti, kun siitä joutuu luopumaan? Minulla on ja laji on nimeltään crossfit. Lopetin crossfitin noin 1,5 vuotta sitten, kun ranteeni kipeytyi pahasti. Käsikirurgi tutki käden ja kertoi, että oireiden perusteella siellä on selkeäsit kuluma ja kehoitti miettimään lajin jatkamista. Surullisin ja raskain mielin luovuin lajista ja palasin salitreenien pariin. Tykkään todella paljon bodailustakin, mutta aina jossain kohti sen kanssa tulee stoppi. Ei vain jaksa innostaa. Nyt olen taas pikku hiljaa muuttanut treenejä enemmän crossfit-tyyppisiksi ja mieleen on kymmeniä kertoja pälkähtänyt: uskaltaisinko lähteä vielä crossfittiin? Vähän aikaa sitten selvisi ettei ranteessa ole kulumaa, joten sekään ei olisi enää esteenä!
Rakastan crossfitin monipuolisuutta yli kaiken. En ole koskaan ollut niin liikkuva ja fyysisesti hyvässä kunnossa kuin treenatessani sitä. Olen todella laiska tekemään minkäänlaista aerobista, mutta crossfitissä sekin puoli tulee kuin itsestään muiden treenien lomassa. Voimat kasvavat, räjähtävyyttä tulee lisää, hengityselimistö joutuu töihin (erittäin hyvä näin astmaatikon näkökulmasta!) ja saa treenata periaatteessa yksin, mutta kuitenkin porukassa. Toiminnallinen treenaaminen kiinnostaa taas koko ajan enemmän ja enemmän, enkä olisi koskaan usonut, että voisin kokea tällaista kaipuuta jotakin harrastusta kohtaan. Ainoa asia mikä mietityttää, on tuo ranne. Kestääkö se? Osaisinko treenata niin fiksusti että se ei kipeydy enää? Pitäisikö vain testata? Teidän tällä hetkellä vain sen, että en jaksa perusbodausta. Aina se menee mulla näin. Innostun siitä aluksi, mutta jossain vaiheessa se alkaa tuntua liian tasapaksulta puurtamiselta.
Olen miettinyt, että voisinhan minä tehdä toiminnallista treeniä salilla yksinäänkin, mutta kun se ei ole sama asia ollenkaan! Tykkään muiden treenaajien tuomasta pienestä paineesta ja siitä, että voi treenata yhdessä. Tykkään myös siitä, että treenit on aina suunniteltu valmiiksi ja valmentaja on paikalla ohjaamassa, motivoimassa ja kannustamassa. Ohjelmoinnit on aina suunniteltu niin, että kehitystä tapahtuu koko ajan, kunhan vain jaksaa ja pystyy treenaamaan säännöllisesti. Vitsi mulla on niin ikävä crossfitiin!
Niin että uskaltaisikohan sitä vielä?
Edellinen postaus: Oman huoneen siivoaminen – Miten motivoin lastani?
Palasia arjestani // Blogit.fi:ssä // Bloglovinissa // Instagramissa // Youtubessa // Facebookissa.
Mulle Crossfit on juuri tuollainen rakas harrastus. Reilu vuosi sitten menin onrampille ja jo ekasta kerrasta tiesin, että tää on niin mun juttu. Vuosia sitten leikattu olkapää on asettanut tiettyjä rajoitteita ja koitan sen ehdoilla treenata niin, ettei vanha vamma uusi. Vammoitta en ole lajissa säästynyt, keväällä sain avulsiomurtuman ja nivelsiteet venähti nilkassa kun kaaduin treeneissä köydellä hyppynarua hypittäessä. Viikon sairasloma ja kevennetyt treenit toipilasaikana oli tuskaa, kun olis halunnut mennä ja tehdä. Laji on vienyt mukanaan ja siitä on tullut paljon enemmän kuin vaan liikuntaharrastus. Suurimpia etuja muussa elämässä in ollut esim. se, että alkoholinkäyttöni on loppunut miltei kokonaan ja arvostan unta ja palautumista entistä enemmän.Siis Crossfit vaan on???
MÄ niin tiedän tuon tunteet, kun laji vie mennessään! Mulla vaikeinta on ehkä ymmärtää se, etten voi treenata yhtä täysillä kuin moni muu. En todellakaan halua, että ranne tai olkapää menee uudestaan…
Sen vaan tiedän että itse en näe omassa elämässäni muuta liikuntamuotoa kuin CrossFitin. Jos loukkaantuisin niin tekisin sen mitä pystyisin siinä tilanteessa. Kaiken voi skaalata ja muuttaa itselle sopivaksi. Tämä on mulle elämäntapa, ei pelkkä harrastus.
Voin sanoa, että tuo on ajatuksena hyvä, mutta omalla kohdallani kävi toisin. Kun olkapää meni, niin en pystynyt treenaamaan muuta kuin jalkoja. On aika puuduttavaa tehdä monta kertaa viikossa jalkoja. Sama ranteen kanssa. Mitään yläkropan liikkeitä en pystynyt tekemään. Omalla kohdallani fiksuinta mitä olen tehnyt olkapääleikkauksen jälkeen, oli siirtyä hetkeksi kuntosalin puolelle kehittämään olkapäätä ympäröiviä lihaksia. Crossfit-treenillä se ei olisi parantunut. Joskus on parempi ajatella vähän kauaskantoisemmin kuin hakata päätä seinään ja tehdä sitä mitä eniten rakastaa. Toivottavasti sulla pysyy paikat kunnossa!
Mene ihmeessä takaisin CF.n pariin. Kuten tuossa jo mainittiinkin, kaiken voi skaalata omalle vammalevelilleen sopivammaksi. Minäkään en muista koskaan olleeni niin kaikin puolin hyvässä kunnossa kuin crossfitaikoinani. Sen vaihdoin myöhemmin voimanostoon ja voi jestas mikä köntys musta on tullut. Ja sellaista asiaa ei ole kuin yksinään toiminnallisen treenin tekeminen! Ei, jos on joskus boksilla kavereiden kanssa mitään vääntänyt, sitä ei tosiaan tee Erkkikään yksinään jossain salin nurkassa. Se on ihan yhtä iso valhe kuin ”teen vatsat kotona.” Mene ihmeessä ainakin kokeilemaan kestääkö käpälä!
Teen vatsat kotona on maailman suurin itsepetos! Never gonna happen. Mutta maanantaille tunti varattu!!!
Ehdottomasti menet kokeilemaan vielä 🙂
ps. huomasin just että blogloviniin ei oo sun postaukset ei päivittynyt muutokset jälkeen..
Joo, maanantaille varasin tunnin 🙂 Mä huomasin saman Bloglovinissa. Ne oli tehneet mun uudelle blogille kokonaan uuden tilin sinne eli löytyy hakemalla. Harmittaa vietävästi, koska kaikki ei varmasti tajua sitä etsiä…