Hae
Palasia Arjestani

Mä mitään ole treenannu

Processed with VSCO with c1 preset

Pullamössö-Jonna täällä moi. Kroppa alkaa oikeasti kohta muistuttaa pullataikinaa, kun treenaamisesta ei ole tietoakaan. Säännöllisyys on treenaamisen se mitä kaipaan, mutta just se multa puuttuu tällä hetkellä. Viime viikolla treenasin maanantaina ja tiistaina ja tällä viikolla on todennäköisesti kertaakaan. Viime viikolla oli niin kauheasti kaikkea hommaa ja siihen päälle järkyttävä väsymys, joten treenit jäi loppuviikolla tekemättä. Viikonloppuna Tampereen reissu Winter wareja katsomaan ja nyt ollaankin sit kuumeessa. Hiphei.

Täytyy sanoa, että viikonloppuna oli kisaamassa sen verran kovaa jengiä, että mahdollisuudet omaan kisaamisen venyvät kauemmas ja kauemmas. Masters-sarjakin on jo niin kovaa luokkaa, että voin hyvällä omalla tunnolla tavoitella vasta masters-paikkaa sit seitsemän vuoden päästä 😀 Kun vaan saisin tämän olkapään kuntoon ja pääsisin treenaamaan säännöllisesti ilman pelkoa kivuista niin olisin onnellinen! Tällä hetkellä olisin onnellinen ihan vain pienestä kävelylenkistä tuolla jumalattomassa vesisateessa, mutta taidan jättää senkin nyt välistä. Ehkä viikonloppuna sitten. Mitään lihashuoltojuttujakaan en ole viime päivinä jaksanut tehdä, mutta täytyy niitä aloitella heti kun vaan olotila antaa myöten.

Viikonloppuna on Kuopion reissu edessä ja ehkä tähän astisen pienen elämäni rankin päivä edessä isäni hautajaisten muodossa. Tällä hetkellä henkinen olotila on jopa pahempi kuin fyysinen. Voi kun tämä olisikin vain jotain minkä voisi potea pois muutamassa päivässä, mutta kun ei…Synkät on fiilikset, mutta eiköhän se elämä taas ala hymyillä jossain vaiheessa. Ilma on ainakin tällä hetkellä yhtä synkkä ja vetinen kuin mielialakin. Voi niitä onnellisia, jotka saavat tällä hetkellä iloita elämästä ja pötköttää jossain lämpimässä! Menipä taas synkistelyksi, mutta tällaista mun elämä tällä hetkellä on. Jokainen kai sen tietää, että elämässä on välillä vastoinkäymisiä, mutta niistä selviäminen vain vahvistaa ihmistä. Kohta mä oon taas helvetin paljon vahvempi kuin tällä hetkellä!

Kertokaa te jotain piristävää omasta päivästänne niin saadaan tännekin vähän auringonpaistetta, jookos?

21 kommenttia

  1. Sabina kirjoitti:

    Kun äitini kuoli äkilliseti ja yllättäen 1,5v sitten niin ajattelin että maailma pysähty siihen. Se olo mikä oli pitkän aikaa oli todella raskas. Mä olin vihainen/ surullinen, tuntu etten osaa enää iloita mistään. Päivät tuntu sairaan pitkiltä. Mutta pikkuhiljaa tuli iloa ja naurua mukaan. Tai siis sen jälkeen kun sain taottua päähäni että pakko ryhdistäytyä lasten (silloin 3v ja 4kk) takia. Ettei heidän tarvitse olla raskaassa ilmapiirissä kun äiti on väsynyt/kiukkunen/surullinen koko ajan. Hautajaisten jälkeen se oma olo helpottui ja itse kun ajattelin että äitilläni on parempi olla, vaikka minulla on kauhea ikävä.

    Tästä tuli nyt vähän sekava kommentti, mutta yritän siis sanoa että kyllä se suru ja se ankea olotila helpottaa. Anna vain aikaa itsellesi, keräät voimia rauhassa niin sitten se treeni kyllä taas kulkee jne..
    Jaksamisia ❤️

    • Jonna kirjoitti:

      Ensimmäinen viikko oli pahin, sitten tuli seesteinen vaihe, mutta nyt kun hautajaiset lähestyvät niin ahdistus kasvaa päivä päivältä. Sykee kuuluu korvissa asti, päätä särkee ja tekis mieli huutaa vain suoraa huutoa. Täytyy varmaan varata paperipussi lauantaiksi…Paniikkikohtaus ei nimittäin ole ollut kovin kaukana, mutta onneksi osaan jo vähän varautua siihen.

      Mä tiedän, että tämä olotila helpottaa, mutta en jaksaisi odottaa sitä päivää… Mutta. Tiedän senkin, että minunkin isälläni -ihan niin kuin sinunkin äidilläsi- on nyt parempi olla. Kiitos sinulle lohduttavasta kommentista <3

  2. Aino kirjoitti:

    Voimia hautajaisiin ja osan otto isän poismenon vuoksi.
    Itsellä oman isän kuolemasta tuli juuri kaksi vuotta joten elävästi tiedän mitä käyt läpi. 🙁 mutta kyllä ajan myötä asiat paranee, nyt kun asiasta on kulunut hetki niin voin sanoa että se kuoleman jälkeinen suuri suru väistyy ajan myötä mutta ikävä ei ikinä lähde pois.

    Suruajan jälkeen se päivä kun ensimmäisen kerran tuntuu oikeasti siltä että voi nauttia normaalisti elämästä tuntuu hienolta.

    • Jonna kirjoitti:

      Kiitos <3 Täytyy muistaa, että elämä on tällaista ja tuolla jossain meitä kaikkia odottaa parempi elämä. Sitten joskus kun sen aika on. Nyt ei auta kuin käydä näitä tunteita läpi, surra ja odottaa. Vielä tulee se päivä kun voin muistella isääni hymyillen.

  3. Aino kirjoitti:

    Voimia hautajaisiin ja osan otto isän poismenon vuoksi.
    Itsellä oman isän kuolemasta tuli juuri kaksi vuotta joten elävästi tiedän mitä käyt läpi. 🙁 mutta kyllä ajan myötä asiat paranee, nyt kun asiasta on kulunut hetki niin voin sanoa että se kuoleman jälkeinen suuri suru väistyy ajan myötä mutta ikävä ei ikinä lähde pois.

    Suruajan jälkeen se päivä kun ensimmäisen kerran tuntuu oikeasti siltä että voi nauttia normaalisti elämästä tuntuu hienolta. j

  4. Sanna kirjoitti:

    Itselläni on sama edessä viikon päästä, isäni hautajaiset.. Voimia ❤

  5. ulla kirjoitti:

    osanottoni ja isosti voimia hautajaisiin.

  6. Annika kirjoitti:

    Voimia ja lämpöä sekä lempeyttä toivotan <3

  7. Jenni kirjoitti:

    Osanotto isäsi poismenon johdosta!
    Mulla on ollut tässä viimeisen vuoden aikana sama ongelma, että säännöllisyys treeneissä puuttuu täysin. Tosin lopetin 22-vuoden kilpaurheilu uran vuosi sitten ja ehkä se kuuluu vain tähän että ei kiinnosta urheilla kun urheilu ollut koko elämän. Tosin alkaa oma keho sen verran ahdistamaan kun se pehmenee ja lihakset katoaa, silti en saa itseäni liikkeelle tarpeeksi usein treeneihin.

    • Jonna kirjoitti:

      Kiitos Jenni <3

      Mä en yhtään ihmettele, että kiinnostus urheilun lopahtaa vähäksi aikaa jos sitä on tehnyt kilpatasolla noinkin pitkään kuin sinä. Mulla oli myös ennen tytön syntymää kova kisavietti päällä ja mietin vaan koko ajan kisaamista ja halusinkin sitä todella paljon. Kisaaminen nostaa vielä nykyäänkin välillä päätään, mutta aika ajoin tulee taas tällaisia ajanjaksoja millon ei vois vähempää kiinnostaa.

      Täytyy vaan löytää se kuuluisa kultainen keskitie millon treeniä olisi riittävästi kunnossa pysymiseen, mutta kuitenkin sen verran "vähän" ettei kyllästy tai pala loppuun.

  8. Eve / Queen Of Everything kirjoitti:

    Paljon voimia ja jaksamista sulle Jonna <3 Tosi paha mieli on ollut sun puolesta ja olen monet itkut itkenyt miettiessäni isäsi poismenoa, samalla kun tulee mietittyä miten itselle kävisi jos äitini nyt kuolisi (isänihän on kuollut jo ajat sitten). Tuntuu tosi pahalta mutta tälläistä on elämä, harva pystyy elämäänsä niin elämään ettei läheisiään menettäisi, ja jokaisen meidän aika on joskus. Onneksi suru helpottaa ajan kanssa ja elämä jatkuu, niin on tarkoitettu 🙂

    • Jonna kirjoitti:

      Kiitos Eve <3 Mulle tämä on oikeastaan ensimmäinen läheisen menetys näin aikuisiällä. Mummini kuoli kun olin kahdenkymmenen, mutta en muista hautajaisista juuri mitään enää. Enkä siitä surusta, jota silloin tunsin. Väistämättä tässä olen itsekin miettinyt, että mitäs sitten kun äitini kuolaa tai entä jos mies kuolisi yhtäkkiä? Miten sellaista voi kestää?

      Ihan hirvää tämä elämä välillä on, mutta näin se vain menee. Ylihuomenna hautajaiset enkä tiedä yhtään miten reagoin. Nähtäväksi jää..

  9. Moona kirjoitti:

    Voimia sinne<3 Ole armollinen itsellesi, treenit tai ulkoilu palaa kyllä aikanaan, silloin kun oikeasti on voimia. Ei sitä ihmisen voimat kaikkeen riitä kerrallaan, eikä pidäkään, meidän mieli ja kroppa priorisoi tärkeimpään, ja tällä hetkellä sen pitääkin olla ihan vaan selviäminen ja surutyö (ei sitä työksi vahingossa kutsuta…). Toivottavasti teidän hautajaiset sujuu hyvin! En olisi yhtään halunnut mennä siskoni hautajaisiin muutama vuosi sitten, mutta niiden jälkeen olin yllättävän lohdullisissa fiiliksissä. Se on tietynlainen päätepiste. Ja kuten sanottu, kuoleman jälkeen kaikki on hyvin :)<3

    • Jonna kirjoitti:

      Näin minäkin uskon, että elämä normalisoituu sitten jossain vaiheessa ja pystyn miettimään muutakin kuin sitä miten selviän hautajaisista. Oikeastaan nyt ymmärrän miksi olen ollut näin jumalattoman väsynyt jo jonkin aikaa… Hautajaisia odotan kauhulla, mutta samalla tiedän, että se on nimenomaan tietynlainen päätepiste ja siitä toipuminen vasta alkaa <3

  10. Marika kirjoitti:

    Mikä on muuten Masters sarjan ikäraja? Sinne vois itsekin tähdätä 😀 Hullun kovia oli kaikki huhu!

    Ootko saanut ne performance matrix ohjeet? Mulla ihan tavallinen lihastasapaino kartoitus niin on tainnut vähän auttaa vaikka en monesti ole tehnyt

    • Jonna kirjoitti:

      Moi,

      Mastersien ikäraja on 40. Hullun kovia oli tosiaan mastersitkin! Onneks tässä on vielä 7 vuotta aikaa treenata niihin 😀

      En ole vielä saanut treeniohjelmaa. Tällä viikolla piti olla tapaaminen, mutta oon ollut kipeenä niin siirtyi ens viikolle.

  11. leenu kirjoitti:

    Osanottoni suureen suruusi!

    Henkinen jaksaminen vaikuttaa tosiaan kovasti treeniinkin, joten armollisuutta! Vaikka toisaalta liikunta oman kokemuksen mukaan auttaa elvyttämään voimia.

    Positiivisia uutisia: Näin sut Winterwareissa!! En kehdannut tulla morjestaan.. 😳
    Työ- ja koulutuspäivän jälkeen oli ihanaa tulla kotiin, kun mies oli tehnyt herkullista kalaa! Harvinaista herkkua.. (Ei siis kala vaan, että mies tekee perheelle ruuan. 😄)

    • Jonna kirjoitti:

      Kiitos Leenu <3

      Pitäisi toisiaan muistaa myös se armollisuus itseään kohtaan. Mä luulen, että lauantaina on pieni happihyppely hautajaisten jälkeen paikallaan. Itseni tuntien on pakko päästä ulos edes hetkeksi…

      Haha, tunnistitko muka tukka auki!? 😀 Olisit ihmeessä tullut, olis ollut kiva! Oi, tekispä mullekin mies herkullista kalaa… Se paistelee aina vaan niitä iänikuisia kanojaan… 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *