Löydänkö täältä itseni?

Yritän olla läsnä, mutta olen jossain muualla. Välillä pysyn hetken juuri tässä, kunnes luisun taas jonnekin pois. Jo vähän aikaa olen elänyt jonkinlaista murrosta. Jotain on meneillään, mutta en tiedä mitä. En tiedä mikä minua odottaa, mutta jotain erilaista on tulossa. Sen vain tuntee. Olen jo hetken ollut todella väsynyt. En niinkään fyysisesti vaan henkisesti. Ei, en tarkoita että olisin masentunut tai mikään olisi vialla. Jotain on…eri tavalla. Jotain on tulossa. Jotain on pakko tulla.

Olen väsynyt töissä. Väsynyt ihmisiin, joiden parissa rakastan työskennellä. Väsynyt kirjoittamaan ja keksimään aina vain uusia ja mielenkiintoisa aiheita. Mun pää ei tuota tällä hetkellä mitään järkevää tai julkaisukelpoista. Tätäkin postausta mietin jo eilisillasta asti. Mistä kirjoitan? Miksi en keksi mitään kirjoitettavaa? Sitten päätin vain purkaa sydäntäni. Selaan blogeja ja ihmettelen mistä kirjoittajat ammentavat kaikki mahtavat ja oivaltavat aiheensa. Minä en keksi mitään. Istun töissä ja mietin miksi en jaksa enää kuunnella ketään? Miksi minua ei kiinnosta? Miksi vaellan koko ajan omiin ajatuksiini kuin odottaen jotain uutta? Sulkien kaiken muun ympäriltäni. Tuntuu ettei minulla ole tällä hetkellä mitään annettavaa.

Minulla alkoi perjantaina kahden viikon loma ja lähdettiin heti mökille. Täällä olen saanut ajatella omiani, kuljeskella sienimetsässä ja ilostua kanttarelleista ja suppilovahveroista. Olen ollut taas kipeänä enkä ole uskaltanut vieläkään treenata. Ehkä sekin tuo oman alakulonsa. Huomaan etten ole vähään aikaan ollut sinut oman kroppani kanssa, mutta tällä hetkellä en tee asialle mitään. Me lähdetään nimittäin ensi torstaina viikoksi Turkin lämpöön ja sinne en aio kantaa mukanani tätä olotilaa tai kroppa-ahdistustani. Vasta loman jälkeen mietin asiat uusiksi. Voihan olla, että fiilikset ovat aurinkoenergian ansiosta aivan erilaiset?

Ehkä löydän itseni täältä metsän keskeltä tai viimeistään Turkin lämmöstä? Siihen asti vaellan omissa maailmoissani.