Hae
Palasia Arjestani

Muutama mielenkiintoinen uutuus

Processed with VSCO with a6 preset

Tässä parin viimeisen viikona aikana on putkahdellut mielenkiintoisia uutuuksia markkinoille. Itseäni kiinnostaa näin hyvinvointibloggaajana tietysti kaikki ravintoon, treenaamiseen ja yleisesti hyvinvointiin liittyvät asiat. Toki siihen vielä lisäksi sisustaminen, kauneus ja vaatteet 😀 Näin kevään kynnyksellä tuntuu, että kaikkia ihania uutuuksia alkaa putkahdella firmalta jos toiselta ja olen uutuuksien tiimoilta käynyt itsekin haistelemassa tämän kevään tuulia parissa pr-toimistossa.

Processed with VSCO with a6 preset

Processed with VSCO with a6 preset

Garminilta on tullut markkinoille uusia urheilukelloja, joista itseäni kiinnostaa eniten Forerunner 235 (kuvassa kaksi etummaista), joka mittaa sykkeen ranteesta. Kello toimii sekä juoksukellona että aktiivisuusmittarina. Miten kätevä esim. crossfittiin ja lenkille, kun ei tarvitse vehdata sykevyön kanssa! Lisäksi Garminilta on tullut markkinoille Forerunner 230, joka laadukas juoksukello ja paranneltu versio edeltäjästään 220:stä. Uusi Forerunner 630 taas on viimeiseen asti hiottu malli vähän vaativampaankin käyttöön. Mulla on tällä hetkellä käytössä Garminin Vivoactive johon oon ollut todella tyytyväinen. Luulisin, että tuo Forerunner 235 on aika lailla samanlainen ominaisuuksiltaan kuin Vivoactive, mutta bonarina tuo sykkeen mittaus ranteesta. Enemmän uusista Garminin uusista kelloista voit lukea täältä.

Processed with VSCO with a6 preset

Ja sitten ruokapuolen uutuuksia ja niistähän me tykätään! Yosa Naturell kauravälipalaa on uudistettu ja täytyy sanoa, että uudistus on osunut nappiin! Koostumus entiseen verrattuna on paksumpi ja pehmeämpi ja tuotteeseen on lisätty proteiinia perunaproteiinin mudossa. Tämä uusi Yosa tähän astisista maidottomista ”jogurteista” lähimpänä aidon maustamattoman jogurtin makua. Minä tykkäsin tästä aivan hurjan paljon! Yosa Naturell on 100% kasviperäinen, laktoositon, maidoton ja soijaton tuote. Pitäisi olla jo kaupoissa! Kevään aikana on tulossa myös pari uutta makua 😉

Processed with VSCO with a6 preset

Evokelta sain pari viikkoa sitten testattavaksi uusia luonnollisia protskupatukoita, joko olette maistaneet? Evoken uudet patukat ovat gluteenittomia, maidottomia, lisäaineettomia ja vegaanisia. Ja pakko myöntää, että todella hyvän makuisia! Ei mitään perinteisiä protskupatukoita, joissa on jauhomainen koostumus. Näissä on kivaa crunchia suutuntumaa sekä oikeasti luonnollista makua. Protskua noin 13g/patukka. Lisää patukoista voit lukea täältä ja täältä.

Processed with VSCO with a6 preset

Viimeisenä, mutta ei vähäisimpänä Friggsin uudet riisikakut supersiemenillä, joita sain pari pakettia reseptikilpailua varten. Tiedättekö miten kävi? Tuo chiasiemen & merisuola maistuu aivan popcornilta ja tyttö pisteli yksinään melkein kaksi pakettia niitä nassuunsa. Ei nyt sentään päivässä kuitenkaan 😀 Uusia makuja on tuon chiasiemenen lisäksi hampunsiemen & mustapippuri sekä pellavansiemen & rosmariini. Nämä uudet riisikakut on valmistettu noin 80%:sti maissista ja ne ovat luonnollisesti gluteenittomia. Tsekkaa ravintosisältö tarkemmin täältä. Tuo chiasiemen & merisuola on aivan hitti ja rosmariinikin on todella hyvää! Mustapippuri-versiolla en ole ihan vielä syttynyt, mutta ehkä nekin alkaa maistua paremmin kun nuo muut on tuhottu pois alta 😀

Olikos tässä mitään teitä kiinnostavia uutuuksia tai oletteko jotain näistä jo maistaneet?

8 kommenttia

  1. Juuli kirjoitti:

    Yosan naturel uutuus on kyllä tosi onnistunut maultaan ja koostumukseltaan, oon aivan koukussa ja tuleekin syötyä lähes päivittäin aamu- tai välipalana 😀

  2. S kirjoitti:

    Yosat on tuttuja ja noita popcorin makusia riisikakkuja oon syöny jo monta viikkoa, liian hyviä 😀

    • Jonna kirjoitti:

      Nimenomaan liian hyviä! Tyttö oli vedellyt melkein paketillisen niitä mun iltavuoron aikana… 😀

  3. LauraK. kirjoitti:

    Noita riisikakkuja täytyy kyllä kokeilla :)! Chiasiemen & merisuola varsinkin kuulostaa herkulliselta! Ja Evoken patukoita täytyy kans päästä ostaan :D!

    • Jonna kirjoitti:

      Noi riisikakut on jotain jumalaisen hyvää. Parhaita mitä olen koskaan syönyt!

  4. maria kirjoitti:

    Moi!
    Kiva postaus kevään uutuksista😊 itse sain parisen viikkoa sitten Garminin forerunner 235sen ja olen kyllä tykännyt! Tosin muutama seikka kannattaa ottaa huomioon:
    -ominaisuuksia on aika paljon itsellä meni hetki että kellosta ja sen kaikista toiminnoista sai kaiken irti
    – sykkeen mittaus ranteesta lenkillä toimii todella hyvin, crossfit-treeneissä taas ei niinkään. Sykkeet jää matalalle vaikka tiedän että 200 lähennellään. Tähän onneksi ratkaisuna erikseen ostettava sykevyö😊
    – puhelinsovellus taas on tosi kätevä ja akku kestää monta päivää vaikka sykkeenmittaus on koko ajan päällä😊

    • Jonna kirjoitti:

      Moikka!

      Mä en ole varmaan vielä löytänyt kaikkia ominaisuuksia Vivoactivestakaan! Mut ajan kanssa täytyy alkaa tuohon Forerunneriin tutustumaan. Eilen se tulla tupsahti postista! Mielenkiintoista päästä testaamaan miten se toimii crossfitissä. Meno saattaa olla sen verran hurjaa ettei kello pysy menossa mukana… Mullakin on onneksi sykevyö niin voin vaikka sitä käyttää!

      Mitkä ominaisuudet on sun mielestä ehdottomasti parhaat?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *