Hae
Palasia Arjestani

Helvetin parisuhde

Mä en kauheasti täällä parisuhteestani avaudu eikä mieskään ole kovin montaa kertaa blogissa vilahtanut. Häneltä onkin tullut ehdoton kielto laittaa blogiin kuvia, joissa hän näkyy. Kaikki kuvat, joissa hän vilahtaa edes pienesti, täytyy hyväksyttä miehellä ensin 😀 No, asiaan. Parisuhde. Niin.. Asia jota ei vaan aina ymmärrä.

C360_2014-11-03-09-04-36-627

Meillä ei kauheasti riidellä, mutta silloin kun riidellään niin riita koskee yleensä kotitöitä. Mä olen välillä niiden suhteen aika natsi ja jos musta tuntuu ettei toinen osapuoli tee mitään (vaikka tekisikin) niin osaan kyllä ilmaista tyytymättömyyteni hyvinkin kärkkäästi. En osaa aina ottaa huomioon, että jos minä siivoilen kotona ja toinen hoitaa tytön aamupalat, pukemisen ja hampaiden pesun niin onhan siinäkin jo hommaa. Näen vaan sen ettei toinen ole tehnyt kotitöitä samassa suhteessa kuin minä.

C360_2014-11-03-09-09-48-318

9 yhteisen vuoden jälkeenkin tulee vielä niitä tilanteita ettei oikeasti tajua yhtään mitään mitä toinen siinä oikein sössöttää ja hermot palaa välittömästi. Sitä ihmettelee, et miks toi noin tekee ja mitähän helvettiä sen päässä liikkuu. Eilen oli yksi näistä päivistä. Mä olin todella väsynyt aamusta lähtien ja eihän se sit paljon muuta vaadikaan. En ymmärrä miksi omaa väsymystään täytyy purkaa toiseen. Johonkinhan se on purettava, mutta voisin varmaan minäkin keksiä siihen paremman keinon. Saatiin kunnon riita heti aamusta aikaiseksi ja suutuspäissäni jättäydyin joka sunnuntaiselta anoppilan reissultakin pois ja tönötin yksin kotona koko päivän.

C360_2014-11-03-09-08-07-752

Sen olen huomannut, että oon kehittynyt riitelijänä todella paljon. Ennen menin riidan tullessa ihan lukkoon enkä saanut sanaa suustani vaikka kuinka yritin. Saatoin pitää mykkäkoulua puoli päivää ja tilannehan ei sillä etene yhtään mihinkään. Nykyään osaan avata heti suuni ja kertoa mikä ottaa päähän. Tämä johtaa joko sovintoon tai lyhytaikaiseen mykkäkouluun. Me ollaan molemmat miehen kanssa onneksi melko lyhytvihaisia ja aina jompikumpi alkaa lepyttelemään toista. Myös anteeksi pyytämisen olen joutunut ihan opettelemalla opettelemaan. Mä en ole kotoa saanut muuta riitelyn mallia kuin huutamisen. Varmaan senkään takia en ole nuorempana osannut avata suutani ja kertoa ajatuksistani ja tunteistani. Nyt onneksi osaan, mutta varmasti petrattavaa löytyy edelleen.

C360_2014-11-03-09-06-09-166C360_2014-11-03-09-07-02-359

Miten ja mistä teillä riidellään? Mykkäkoulua vai puhumista?

18 kommenttia

  1. mari kirjoitti:

    Minä mökötän ja mies on ärsyttävän täydellinen ja aikuinen ja järkevä ja asiallinen ja haluaa keskustella asiat niinkuin aikuiset. Minä olen meidän perheen riitapukari.
    http://susirajanfitnessmimmi.blogspot.fi/
    -mari-

    • Jonna kirjoitti:

      Kuulostaa tutulta 😀 Ärsyttää kun tuntuu että on itse oikeassa ja toinen osaakin argumentoida asiat niin, että tunnen jälkikäteen olevani täysin väärässä…

  2. Eve / Queen Of Everything kirjoitti:

    Mä kirjoitan miehestä blogiin ja kuvissakin se on esiintynyt, ja ihan kasvotkin näkyneet, mutta pääasiallisesti on sovittu etten kirjoittele sen tekemisistä vaan omistani. Sellaisella luonnollisella tavalla toki mieskin voi blogissa esiintyä kun kuitenkin on olennainen osa mun elämää ja olisi vaikea kirjoitella niin ettei missään kohti mainitse siitä mitään 😀 Muutoin en kyllä ruodi kovinkaan avoimesti parisuhde-elämää blogissa, enkä kirjoittelisi koskaan mitään sellaista toisesta mikä saattaisi hänet jollain tavalla huonoon valoon tai minkä kirjoittaminen voisi myöhemmin kaduttaa. Kaikenlaista normaalia ja kivaa kirjoitan ja muun jätän privaatiksi.

    Mitä riitelemiseen tulee niin mun mielestä me riidellään harvoin silleen kunnolla, en kauhean montaa kertaa muista. Jotain käninää ja väninää saattaa olla, mutta kun mä olen pääasiassa ystävällinen ihminen huonoinakin päivinä enkä pura koskaan vittuuntumista puolisoon niin riitoja ei paljoa tule. Itse kyllä olen jokaisessa parisuhteessa joutunut kuulemaan ja kärsimään miesten tiuskimisesta, ja meilläkin mies on se joka näyttää nurinkurista naamaa, voi äyskiä tai olla hiljainen kun sitä vituttaa joku asia tai yleisestikin kaikki, tai on työstressiä. Mä olen sellainen ihminen etten hirveesti stressaa elämässä tai jos stressaan niin märehdin niitä yksin. Mulla on paskan työpäivänkin jälkeen kiva mieli tulla kotiin ja oon iloinen, mutta mies ei edes tervehdi 😀

    Jos jotain molemminpuoleista tiuskintaa tulee niin varmaan kotityöt on yksi, siivotaan yhtä paljon (mä todennäköisesti enemmän) mutta mies voi yhtäkkiä saada jonkun äyskintäkohtauksen että ”vittu kun tää kämppä on kuin sikolätti” (kuten esim. toissaviikonloppuna) ja kun se valitti ja oli vihainen niin sillä aikaa kun se pelasi Playstationilla ja katsoi netistä sarjoja niin mä kahden tunnin aikana kuurasin koko kämpän lattiasta kattoon ihan piruuttani. Mua ei häirinnyt, sitä häiritsi ja vitutti niin näytin miten homma hoituu 😉

    Hyvin arkisista asioista siis riidat tulee jos tulee, ja ne on aika pieniä mutta mun mielestä tuollainen kuuluu elämään ja siedän sitä ihan hyvin 🙂

    • Jonna kirjoitti:

      Mä saan kanssa ohimennen hänestä kertoa, mutta kuvia ei saa ottaa ja suotakoon hänelle. Voi kun olisi minullakin tuollainen piirre että huonoinakin päivinä voi olla hyvällä tuulella! Musta kyllä huomaa jos olen huonolla tuulella 😀

      Haha, mä olen kunnon marttyyrisiivoaja joskus. Vaikka kaipaisin apua niin en sitä pyydä vaan säksätän koko ajan jotain ja kauhealla raivolla siivoilen kamoja pois tieltä 😀

  3. Michelle-80 kirjoitti:

    Hhmm. Meillä ei riidellä. Tiuskitaan ja kinastellaan kyllä joskus, mutta ei riidellä. Ollaan oltu 10 vuotta yhdessä ja 2 riitaa muistan. =D Liekö tervettä? Ei varmaan jonkun mielestä. Mä inhoon riitelyä ja varmaan yritän vältellä sitä vimoseen asti, mutta en oo kyllä hirveesti kokenut moiselle tarvettakaan tänä aikana. 🙂

    • Jonna kirjoitti:

      Tuskin riitelyn määrä on mikään parisuhteen laadun mittari! Toiset vaan on rauhallisempia kuin toiset 🙂 Mä taas oon tämmönen suhteellisen temperamenttinen tapaus ja räjähtelen suht helposti 😀 Sillon ei kyllä riidoilta voi välttyä..

  4. Päivi kirjoitti:

    Hei aivan mahtava postaus! Tunnistin niin itseni tuosta kuvauksestasi. Mä olen kanssa sellainen ihminen, että koen joskus asioiden menevän niin, että vain MINÄ teen ja toinen ei mitään… vaikka tekeekin. Ja mikä siinä onkin, että kotityöt on just niitä asioita mitkä alkaa nyppimään. Ja meikäläisen tapauksessa kun olen tällainen on off suhteen harrastaja 😉 😀 olen huomannut sen, että silloin kun olen täysin yksin vastuussa kaikesta, niin mikään ei ärsytä yhtään niin paljon, vaikka silloin joudun tekemään varmasti enemmän. Mutta kun kuvioissa on joku toinen, niin johan alkaa pännimään jos hommat ei jakaudu.

    Mä osaan myös olla suuttuessani ylidramaattinen. Edelleenkin tunnistan itsessäni sen piirteen, että vaikka muo jurppii, niin en saa sitä oikein sanotuksi, vaan olen vain nuttu nurin, jolloin toinen joutuu hieman arvailemaan, että mistäs tänään kenkä puristaa. Eli mulla on petrattavaa todellakin! Olen ehkä myös huono riitelijä. En tykkää huutamisesta, vaikka toisinaan mullakin ääni kohoaa kummasti. Mutta jos toinen osapuoli suutahtaa niin, että voimasanatkin otetaan käyttöön, niin mä menen ihan lukkoon. Ihan kuin mulla olisi yksinoikeus manata 😮

    Mutta tällaista tää elämä on. Tuskin se kenelläkään on täysin seesteistä. Pääasia että asiat saadaan sovittua 🙂

    • Jonna kirjoitti:

      Ylidramaattisuus on tuttua täälläkin. Joskus jälkikäteen mietittynä olen itse tehnyt kärpäsestä härkäsen, mutta onneksi osaan senkin myöntää. Sitä ei vaan näe just sillä hetkellä kun ottaa kuuppaan oikein kunnolla 😀 Mä taas olen luonnostani vähän turhankin kovaääninen ja mies sanoo usein että älä huuda vaikka omasta mielestäni puhun ihan normaalilla äänellä 😀

  5. Gunagolu kirjoitti:

    Meillä riidellään kunnolla muutaman kerran vuodessa. Yleensä se menee ensin joitakin tunteja kestävänä mykkäkouluna kun sanottavat on sanottu ja sitten usein minä aloitan keskustelun aikuisten tapaan kun molemmat ovat ehtineet mykkäkoulun aikana miettimään, että missä se ongelma oikeasti on. Usein kaikki johtuu vain asioiden erilaisesta tulkitsemisesta. Kotitöistä ei riidellä ollenkaan; yleensä sanon miehelle mitä hän voisi tehdä ja sitten hän tekee sen. Oma-aloitteelliseksi häntä ei voi kutsua mutta joka kerta kun olen antanut kotitehtäviä niin hän on ne myös hoitanut mukisematta 🙂

    • Jonna kirjoitti:

      Mykkäkoulu on välillä ihan hyvä juttu. Siinä ehtii järjestellä omat ajatukset ja pähkäillä asiaa kunnolla. Eipähän tule sanottua mitään mitä ei haluaisi. Pitää munkin ehkä koittaa tota sun systeemiä eli sanoa ihan suoraan mitä haluaisin miehen tekevän enkä marttyyrinä yrittäis tehdä kaikkea itse 😀

  6. Tea kirjoitti:

    Riidat oli ennen meillä luokkaa niin, että mua vitutti jotkut asiat enkä saanut sanaa suustani ja sit alko mykkäkoulu.Sitten marttyyrina tein kaiken itse, koska toinen ei vaan älynnyt. Nykyään sanon suoraan mikä ärsyttää ja ihan puhutaan asioista ilman äänen korottamista tai huutamista. Yleensä asia mistä tulee ”kinastelua” on juurikin nämä kotityöt 😀 ja se, että mies on yksityisyrittäjä ja päivät välillä venyy liian pitkiksi! Mua ehkä eniten ärsyttää se, että toinen ei ole oma-aloitteinen kotitöiden suhteen, tekee kyllä kun pyytää, mutta mun täytyy aina aloittaa niiden kotitöiden tekeminen et toinen osallistuu.
    Hyvin nopeasti sovitaan ja lepytellään toisiamme kun älytään et tuli sanottua vähän tyhmästi, toinen väsynyt & kiukkunut työpäivän jälkeen yms. Mä en jaksa enää leikkiä marttyyria ja haluan saada selvitettyä asiat mahd. nopeesti ja et niitä ongelmakohtia voi työstää 🙂

    • Jonna kirjoitti:

      Sama on meilläkin eli itse pitää alkaa tekemään ja sanoa, että voisitko sinäkin tehdä jotain. Tiedän, että on miehiä jotka tykkää siisteydestä ja siivoavat ihan oma-aloitteisesti. Meillä sitä ei kyllä tapahdu kovin usein, mutta sillon kun tapahtuu niin on muuten siisti kämppä!

      Ongelmat on hyvä selvittää saman tien niin ei tarvitse kummankaan jäädä miettimään asioita omassa pienessä päässään 🙂

  7. Janna kirjoitti:

    Aijettä mä tykkään parisuhdeaiheisista postauksista! Mä olin nykyisen parisuhteen alussa kanssa sellainen että kun riitaa syntyi, oli vaikeaa saada sanaakaan suustansa. Puhuminen ylipäätään on aika ollut mulle vähän vaikeaa, joka oikeastaan liittyy mun kasvatukseen – ongelma, josta ei puhuta, ei oo olemassakaan tms 😀 Mutta heti kun alettiin seurusteleen, päätin että mun on pakko vaan ravistella itseeni ja opetella avaamaan suuni, koska se kommunikoiminen on vaan niiiiin tärkeää. Aattelin että haluan heti suhteen alussa luoda sen hyvän perustan että osataan puhua. Me osataanki riidellä oikeesti aika rakentavasti – vaikka riitaa edeltäisikin hetken mökötys tai avautuminen niin se on jotenkin aina johtanut hyvään keskusteluun ja ollaan aina opittu toisistamme jotain uutta. Toivottavasti tällä tiellä pystytään jatkamaankin 🙂

    Toi lyhytvihaisuus on muuten semmoinen asia mikä on hyvä haltsata. Jotenkin typerää ja energianhaaskausta heittäytyä marttyyriksi. On paljon kivempi olla mahdollisimman paljon hyvää pataa toisen puoliskon kanssa joten pitää osata antaa periksikin välillä 🙂

    • Jonna kirjoitti:

      Meillä ei kotona opetettu puhumaan asioista myöskään. En kyllä tiedä miksi.. Riitely on välillä ihan hyvästäkin kunhan se päättyy juuri noin niin kuin mainitsit eli rakentavaan keskusteluun 🙂

  8. Liisi kirjoitti:

    Sie olet ollut ihan samanlainen kun minäkin! Ihan kuin itse olisin tuon kirjoittanut. Meillä tulee nyt tässä kuussa 6 vuotta yhdessäoloa. Minä olen se joka menee aina lukkoon eikä osaa tuoda tunteita pihalle, joskus kun niiiin suututtaa jokin että tekisi vain mieli räjähtää mutta ei vaan jotenkin uskalla / osaa! Alkuvuodet olivat tosi vaikeita.. kun jokin riita alkoi kehittyä minä menin lukkoon ja en saanut sanaakaan suustani, eli totaalinen lukko! Ja miekkoseni on taas aika voimakas ja ei halua missään tapauksessa jättää asiaa selvittämättä. Hän uskaltaa kyllä kertoa omista tunteistaan suoraan. Eli kyllä on niitä hankalia tilanteita näiden vuosien varrella ollut. Mutta olen kyllä omasta mielestäni kuitenkin vähän oppinut tuomaan tunteitani esille.. koska en menetä siinä mitään!! Parempi vain räjähtää kun pitää sanomiset sisällä! Mutta kyllä tässä on vielä kuitenkin paljon opeteltavaa.

    • Jonna kirjoitti:

      Tuttu tunne tuo. Ennen saatoin olla todella vihainen, mutta kun en vaan osannut sanoa mikä ottaa päähän. Sit oltiinkin vaan hiljaa.. Puhuminen huonona hetkinä on sellainen taito joka täytyy vaan opetella jos sitä ei luonnostaan osaa. Minä en ainakaan osannut ja opittavaa riittää täälläkin 🙂

  9. Hanna kirjoitti:

    Mahtava kirjoitus! Todella paljon samaa, kuin itsessänikin. On siis pakko kysyä, mikä on horoskooppimerkkisi?

    Hanna

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *