Hae
Palasia Arjestani

Vaakakapina!

Yhteistyössä Ellos.

Mä olen joskus ollut aivan neuroottinen puntarilla hyppijä. Oli aikoja jolloin punnitsin itseni päivittäin ja auta armias, jos paino oli noussut. Noihin aikoihin ruokavalio oli tiukka ja sitä noudatettiin gramman tarkasti. Treenasin säännöllisesti 5-6 kertaa viikossa ja vahdin kuntoa ja kehitystä kuin haukka saalistaan. Silloin kaikki tuo tuntui normaalilta. Nykyään ajatuskin moisesta käytöksestä kauhistuttaa. Se oli sitä fitness-harrastuksen tuomaa huumaa, kun elämässä ei ollut mitään muuta.

Mun elämässä on ollut kaksi vaihetta, jolloin olen saanut otetta ruokaan ja painonhallintaan rennommaksi. Ensimmäinen vaihe tapahtui 2010 kisojen jälkeen. En tiedä paloinko loppuun kaikkeen tuohon vahtaamiseen vai mikä tuli, mutta motivaatio katosi salamannopeasti. Olin tuolloin monta viikkoa treenaamatta, kun mikään ei kiinnostanut. Samalla aloin syömään hieman rennommin ja jätin vaa´alla juoksemisen pois. Aika nopeasti huomasin ettei elämä ole vain ruokien punnitsemista ja tavoitteellista treenaamista. Aloin kiinnostua toiminnallisesta treenaamisesta, kehonhuollosta ja ruuasta ihan eri tavalla. Aloin kokkaamaan uusia ruokia ja muuttamaan urheilutottumuksiani. Sitten tulin raskaaksi ja sain maailman ihanimman pienen tyttövauvan. Tiputtelin vuoden sisällä kaikki raskauskilot + vähän ekstraa. Se oli ihmeellistä aikaa, koska kroppa toimi kuin unelma. Tuolloin olin toki suhteellisen tarkka ruokavalion kanssa ja treenasinkin ahkerasti, mutta rennolla otteella kuitenkin.

Adidaksen mekko täältä* // Leggarit vanha kuin taivas.

Salilla treenaamiseen kyllästyin täysin tytön ollessa reilun vuoden ikäinen ja vähän aikaa jatkoa pähkäiltyäni treenailin toiminnallisia juttuja ihan itsekeni. Sitten löysin crossfitin, jossa ulkonäöllä, painolla ja rasvaprosentilla ei ollut mitään merkitystä. Tiesin heti, että tässä on mun keino päästä pois tiukasta fitnesselämäntavasta. Mitä syvemmälle crossfitin maailmaan sukelsin sitä varmempi olin, että tämä on mun juttu. Mun on pakko myöntää, että edelleen tulee aikoja jolloin hyppään vaa´alla, koska haluan tietää missä mennään. Tytön läsnä ollessa en koskaan käy puntarilla tai puhu vähättelevästi itsestäni tai muista. Minun mielestäni pienten lasten ei kuulu murehtia tällaisia asioita. On todella surullista, että jo alakouluikäiset alkavat tarkastelemaan vartaloaan arvostelevasti ja yrittävät jopa laihduttaa. Laihduttamisesta meillä ei myöskään puhuta kotona. En halua, että tyttö saa kotoa sellaisia vaikutteita, että painolla olisi jotain merkitystä. Lapsi saa olla lapsi niin pitkään kuin mahdollista ja keskittyä niihin lapsen asioihin.

Mä olen henkilökohtaisesti niin onnellinen, että nykyään pidän peilikuvastani ja ymmärrän, että se mikä puntarissa näkyy, on vain numeroita. Se ei kerro minusta ihmisenä yhtään mitään. Haluan, että myös oma lapseni oppii ajattelemaan näin. Totta kai välillä harmittaa ettei kaikki vaatteet yksinkertaisesti istu mun päällä, mutta urheilulla saattaa olla näppinsä pelissä tämän asian kanssa 😀 Vaikka kesä on tulossa niin mä viskaan puntarin ihan hyvällä omalla tunnolla nurkkaan pölyttymään!

Mites sä?

 

11 kommenttia

  1. Hertta kirjoitti:

    Oon ihan samaa mieltä tossa että lasten ei pidä vielä miettiä painoa tai laihduttamista. Olin yhdessä perheessä lastenvahtina pari vuotta sitten ja perheen äiti pakotti 10v tyttären kanssaan lenkille jotta tämä ei ”lihoisi”. Perheen äiti myös puhui painostaan lasten kuullen ja vahti erityisesti 10vuotiaan herkuttelua. Mun mielestä se oli kyllä väärin mutta en tietenkään kehdannut sanoa mitään… Jos saan lapsia tulevaisuudessa pidän kyllä huolta että he eivät joudu kuulemaan samanlaista! Hyvä postaus ja mukavaa viikonloppua 😊

    • Hertta kirjoitti:

      Ja piti vielä sanoa että kyseinen tyttö oli siis täysin normaali kokoinen 10 vuotias eikä lähelläkään ylipainoa 🙈

    • Jonna kirjoitti:

      10-vuotias on todella herkkä tuollaiselle käytökselle ja arvosteleville puheille. Ei ihme, jos kyseinen tyttö taistelee koko ajan kauheita ulkonäköpaineta vastaan 🙁

  2. miltsu kirjoitti:

    hyvä päätös! mä oon ite myös ollu fanaattinen vaa’alla kävijä,joka aamu kävin ja ahdistuin jos paino oli enemmän ku edellispäivänä. nykyään oon bmi:n mukaan lievästi ylipainonen koska käyn paljon salilla ja tavottelen viel enempää lihaskasvua 🙂 vaakaa en ole käyttäny kotona enää vuosiin, voin paremmin ku en tiedä niitä lukuja. onneksi nyt ei neuvolassakaan tarvi itse kattoo painoa, riittää kun ne näkee sen. eipähän tarvi miettiä niitä numeroita.

    • Jonna kirjoitti:

      Neuvolassa oli kauheinta just se vaa´alla käynti. Tiedän että ne tarkoittavat vain hyvää, mutta helvetin ahdistavaa se oli! Mä olen myös jo pitkään ollut bmi:n mukaan ylipainoinen 😀

  3. Viivi kirjoitti:

    Mulla on crossfitin aloittamisen jälkeen myös kiinnostus vaakaan ja jatkuvaan itsensä peilistä pällistelemisen jäänyt. Nykyään kiinnostaa enemmän mihin se kroppa pystyy, kun miltä se näyttää.

    • Jonna kirjoitti:

      Just näin! Painolla kun ei ole tässä lajissa minkään valtakunnan merkitystä. Kropan perusteella ei pysty sanomaan yhtään miten vahva tai taitava joku on 🙂

  4. Jemina kirjoitti:

    Mielenkiintoinen postaus ja aivan ihana toi addu mekko <3

    Mun blogissa ehkä yksi henkilökohtaisimmista teksteistä <3

    http://woundedlaughh.blogspot.fi/2017/04/tarina-minusta.html

  5. ulla kirjoitti:

    Täällä myös yksi, joka on joutunut taistelemaan painon tarkkailusta pois. Onnistuen hitaasti , mutta askel askeleelta . 🙂
    Ja tuo lasten kuullen painoon ym sellaiseen puhuminen on todella väärin!!!! Ulkonäköpaineet tulevat muutenkin vastaan, ei niitä tarvitse kotoa ” opettaa ”.

    • Jonna kirjoitti:

      Toi on totta, että ne tulevat jokaiselle jossain vaiheessa varmasti vastaan. Ihan jo senkin vuoksi kotona niistä ei tarvitse puhua!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *