Kun syöt päin persettä
8
Syömingithän ne on aina mielessä ja tällä hetkellä erittäin vahvasti. Ihmettelen täällä jälleen omaa käyttäytymistäni ja mielenmaailmaani. Olin muutaman päivän todella korkeassa kuumessa ja silloin ruokailut luonnollisesti lipsahtaa vähintäänkin epäilyttävälle tasolle, mutta mitäs sitten kun syöt päin persettä vielä sen jälkeenkin? Mä olen huomannut, että minulla täytyy olla tietty mielentila, että jaksan oikeasti syödä viikolla järkeävästi. Se mielentila on (taas) kadonnut jonnekin enkä tiedä miten saan seen kiinni uudestaan.
Mä tiedostan vahvasti olevani nykyään tunnesyöjä ja tästä vähän aikaa sitten kirjoittelinkin enemmän. Tiedän, että tästä kierteestä pääsee kyllä irti, mutta jotenkin se vaatii taas aivan helvetin paljon ponnisteluja. Mun kroppa on kovin hiilareille herkkä ja tiedän sen varsin hyvin. Kun minulla on tietty rytmi päivässä, niin hiilarimäärät ja ruokavalio pysyy hyvin kunnossa, mutta flunssat, pettymykset ja treenaamattomuus hämmentävät tilanteen aina täysin. Ranne on vihoitellut viime aikoina todella paljon mikä on taas vaikuttanut treenaamiseen. Mun on hankalaa treenata ”vain jotain”, kun haluaisin treenata nimenomaan salilla ja tavoitteellisesti. Kun en pääse salilla tekemään asioita niin kuin halaisin, syön miten sattuu. Kun flunssa puskee päälle, syön miten sattuu ja tämä jää aina päälle. Ku elämässä tulee pettymyksiä (kuten tänään), syön miten sattuu.
Tiedän tasan tarkkaan miten minun tulisi syödä, jotta olo olisi virkeä, energinen ja jaksava. Tällä hetkellä syön juuri päinvastoin ja olen väsynyt, turvonnut ja ärtynyt. Ihmettelen miksi laitan homman aina lekkeriksi, vaikka tiedän tasan tarkkaan mitä pitäisi tehdä. Ihmismieli on kummallinen. Tällä hetkellä vedän aivan liikaa leipää, hiilaria ja herkkuja. Kun tulen kotiin, painelen ensimmäisenä kaapille hakemaan suklaata. Sitä mussuttaessa mietin miksi teen näin? Ja teen kuitenkin. Sen jälkeen kasa leipää nassuun, koska en jaksa muuta tehdä. Illalla en todennäköisesti syö mitään tai vedän lisää leipää, koska en viitsi tehdä mitään. Ei ihme, että olo ei ole ihan normaali ja nukun joka päivä parin tunnin päiväunia!
Tää on tosi jännä tilanne, koska tiedostan mitä teen, mutta en saa sitä kuitenkaan hallintaan. Tarvitsen aina jonkun kimmokkeen asioiden korjaamiseksi ja tällä hetkellä odotan sitä kimmoketta toden teolla. Mietin jo, että pitäisikö radikaalisti pistää stoppi sokerille ja herkuille, koska niitä tekee vain koko ajan mieli. En henkilökohtaisesti usko kaiken maailman kieltoihin ja kuureihin, mutta välillä niilläkin on omat paikkansa. Toinen asia on treenaaminen. Täytyy vain ottaa itseään niskasta kiinni ja mennä salilla ja tehdä siellä sen minkä pystyy. Ehkä saan taas homman raiteille jollain keinolla. Ihailen suunnattomasti ihmisiä, joille kaikki ruokavalio- ja treenihommat on helppoja. Mun mies on esimerkiksi juuri sellainen. Ei sillä ole mitään ongelmaa syödä säännöllisesti ja terveellisesti viikolla ja treenata monta kertaa viikossa. Olen kysynyt häneltä monta kertaa, että miten se onnistuu? Sen kun kuulemma vaan tekee niin. Helppo kuin mikä! Paitsi että ei.
Minä olen vakaasti sitä mieltä, että toisille syöminen vain on vaikeampaa kuin toisille. Toiset ovat herkkiä mieliteoille ja vaikka he tietävät miten pitäisi syödä, teot ja aikomukset eivät kohtaa. Toisten ihmisten ei juuri tarvitse miettiä syömistä ja hyvä valinnat tulevat kuin itsestään. Toiset taas miettivät ruokaa koko ajan (kuten minä) ja vaihtelunhaluisina homma lähtee helposti lapasesta. Haluaisin kuulua tuohon ensimmäiseen ryhmään, joilla terveellisesti syöminen käy kuin luonnostaan. Kuulun kuitenkin jälkimmäiseen ryhmään, joilla mieliteot ja makunautinto ovat tärkeämpiä kuin ruuan hyvää tekevät ominaisuudet. Näiden kahden välille haluaisin löytää jonkinlaisen balanssin ja mielellään niin ettei minun tarvitsisi enää koskaan taistella näiden asioiden kanssa.
Onko sulla ruokahommat hyvin hanskassa? Herääkö asiasta muita ajatuksia?
Edellinen postaus: Huonekasvien keväthoidon abc
Palasia arjestani // Blogit.fi:ssä // Bloglovinissa // Instagramissa // Youtubessa // Facebookissa
Mä olin kans aikoinaan jäätävä tunnesyöppö, ja elin sokeriherkuilla, ne oli palkinto, ne oli lohdutus.
Nykyään ruokailu ja syömiset on paljon parempia, ja osaan hallita syömisiä, eikä herkkuja mene enään niin säännöllisesti. Mutta kyllä se vanha tunnesyöppö siellä takaraivossa edelleen kolkuttelee, ja välillä tulee hetkiä kun menee ihan höpöksi.. En usko että se tulee ikinä poistumaan täysin
Mä olen huomannut, että ne on ne tietyt hetket, kun mopo karkaa käsistä. Silloin kun olen kipeänä, tosi maissa tai todella iloinen ja innostunut. Ehkä nyt hyvä kun tiedostan nämä asiat, niin ehkä joskus saan nämä haltuunkin! Minä uskon myös ettei tällainen tapa tule koskaan poistumaan kokonaan..
Minäkään en tule koskaan pääsemään yli tietynlaisesta tunnesyömisestä. Lama-ajan lapsena jouduin välillä näkemään nälkää, koska en halunnut rasittaa vanhempia kyselemällä eväsrahoja tai -leipiä illaksi tallille ja muihin harrastuksiin. Kun sitten kerran vuosien uurastamisen jälkeen tallin väli vei meidän tallitytöt juuri avattuun Mäkkiin, tuntui se niin suurelta palkkiolta että muistan sen tunteen vieläkin. Myös minun poikaystäväni syö automaatiolla säännöllisesti ja ilman mitään ongelmia ja itseäni se hämmästyttää lähes viikoittain. Lauantaisin se saattaa herkutella, mutta koskaan sunnuntaisin se ei jatku, vaan silloin ollaan jälleen riisikakku- ja rahkalinjalla, En käsitä. Itse en pysty, vaan usein menee lekkeriksi varsinkin jos on ongelmia, kipua, väsymystä tai erityisesti silloin kun ei ole rahaa. Paskasti syöminen on niin paljon halvempaa kuin terveellisesti ja monipuolisesti syöminen. Mutta ole itsellesi armollinen! Blogiasi vuosia seuranneena melkeinpä tiedän että tämä on vain yksi vaihe, ja se on ihan fine. Kohta olet taas siinä toisessa moodissa ja sekin on ihan fine.
Mä en muista, että me olis koskaan lapsena käyty esim. pizzalla missään. Ruoka oli aina tiettyyn aikaan ja silloin piti olla kotona, jos halusi ruokaa. En tosin muista, että meillä olis mitenkään pula ollut ruuasta, mutta toisaalta en muista montaa muutakaan asiaa lapsuudestani. Sen tiedän ettei meillä ainakaan mitenkään kauheasti rahaa ollut.
Olisi kiva tietää onko tunnesyöminen miehille yhtä yleistä kuin naisille? Vai eikö siitä vain puhuta? En tiedä minkälainen maailman voima tarvittaisiin, että syöminen olisi mulle jotenkin helppoa. Joskus oli, mutta ei enää! Kiitos, kun jaoit oman kokemuksesi! Tää on justa parasta blogin kirjoittamisessa: saa vertaistukea <3
Ehkä sun elämä on liian kuormittavaa, ja et saa tukea tai kannustusta tarpeeksi muilla osa-alueilla. Ehkä siksi sä yrität hallita syömistäsi, mutta sulla ei vaan riitä voimat kaikkeen.
Hmm..tokihan sekin voi olla. Mutta nyt äkkisilteen en keksi mikä se osa-alue voisi olla. Täytyy miettiä asiaa!
Ootko nähnyt youtubessa Reaktion Reetan videoita? Ainakin instagramissa hän käsittelee tunnesyömistä ja intuitiivista syömistä, joista ainakin itse tajusin monta kohtaa omassa ruoka-ajattelussa, jotka kaipaavat pientä viilausta! Tuli myös mieleen, että syötkö oikeasti syödessäsi niin kuin sinun on hyvä, vai syötkö sen mukaan miten haluaisit syödä? Onko ikäänkuin sen ”haave” ja toteutuneen ruokavalion välillä iso ero, jonka takia sen terveellisen version ylläpito on vaikeaa?
En ole hänen videoitaan katsonut, mutta nyt kyllä katson!! Nyt kun kysyit tuon kysymyksen niin sanoisin, että 50/50. Nyt olen pikku hiljaa oppinut mitkä ruoka-aineet ovat minulle oikeasti hyväksi, mutta osittain varmasti välillä syön niin kuin ”haluaisin” syödä. Ja sehän ei yleensä kauan kestä. Tässäpä mulle paljon pureskeltavaa, kiitos!!!