Hae
Palasia Arjestani

Huomioi ympäristösi.

En tiedä olenko koskaan maininnut, mut ehkä parasta ajanvietettä mitä mä tiedän, on istua jossakin kahvilassa ja katsella ohi kulkevia ihmisiä. Enkä nyt tarkoita mitään ihmisten kyttäämistä ja arvostelemista. Parhaat ideat  esimerkiksi pukeutumiseen olen saanut seuratessani ihmisiä kaupungilla ja ruokakaupoissa. Mä vaan yksinkertaisesti tykkään, että jokainen on niin erilainen!

Tästä saatiinkin hieno aasinsilta salitreenaamiseen. Salilla ihmiset ei tykkää jos heitä jää katselemaan. Itsellekin tulee todella vaivautunut olo jos joku tuijottaa pitkään. Tulee fiilis, että räkä valuu nenästä tai kamelin varvas paistaa housuista 😀 Mulla on tapana vaivihkaa katsella varsinkin naisten treenivaatteita (edelleenkin inspiroitumismielessä!) ja jengin tyyliä treenata. Mun mielestä jokaiselta voi oppia jotain uutta, oli henkilö sitten treenannut kuukauden tai 20 vuotta. Tällä viikolla oon bongannut monta hyvää liikettä, joita haluan päästä testaamaan omissa treeneissä! Eilen näin salilla Riikan tekevän sivuvipareita kyljellään vinopenkillä ja pakko oli apinoida kyseinen liike tämän päivän treenissä 🙂 Kannattaa siis aina pitää silmänsä auki, koska ympäristöstä ne parhaat vinkit ja ideat saa!

Tänään olikin hyvä ja säpäkkä treeni. Treenasin olkapäät ja selän ja kroppa oli kyllä hyvin jumpassa mukana!

Mikä ilme 😀

1. Pystypunnerrus kp 3x (vikassa sarjassa yksi pudotus)
2. Sivuviparit kp vinopenkillä kyljellään 3x (vaihto lennosta)
3a. Vipunostot kulmassa kp 3x
3b. Pystysoutu tangolla 3x
4. T-kulmasoutu 3x (vikassa kaksi pudotusta)
5. Alatalja vastaotteella 3x
6. Kulmasoutu käsipainolla 3x

Sivuvipareita kyljellään.

Sivulohkot otti hyvin osumaa!


Pitkästä aikaa pystypunnerrusta käsipainoilla ja kohtuullisen hyvin kulki! Sain pariin sarjaan varmistajankin ja hyviä neuvoja tekniikkaan. Pientä viilausta, ei miteen kovin kummoista 🙂 Tuolla kyljellään tehtävillä sivuvipareilla liikkeen sai eristettyä tosi hyvin sivulohkoille. Siihen vielä hidastetut negatiiviset niin ai että poltti! Selälle tänään pelkästään soutuliikkeitä. T-kulmasoudun jälkeen piti ottaa kulmasoutua, mutta oli paikat niin lahjakkaasti varattu, että päätin tehdä tilalla alataljaa. Joka sarjaan sain siinäkin lisätä painoja, jee 🙂

Pystysoutua tangolla.

Ihme pulloposki…

Ja kunnon puristuksella!

Lähikuvaa…

Jaa että tolta mä näytän treenatessani 😀

Mulla on tässä ihan jokusen päivän ajan ollut aika voimaton ja flegu olo. Tänään keksin siihen syynkin: suolan vähyys ruokavaliossa! Teen itselleni ja tytölle samat ruuat enkä ole kauheasti niihin ruokiin vielä suolaa lisäillyt  niin on näköjään suolan syönti jäänyt aika vähille. Tänään käytiin aamusella Malmilla ruokakaupassa ja tulomatkalla bussissa mulla oli jo niin heikko olo että hyvä kun kotiin asti selvisin. Saman tien viskasin ruokalusikallisen suolaa nassuun eikä mennyt kovin kauan kun olo alkoi kohenemaan. Mä oon ollut ihan kuin eri nainen koko tämän päivän! Pienistä jutuista voi olotilakin olla kiinni… Kun juo paljon vettä päivän aikana niin suolat täytyy muistaa myös. Asia jonka minäkin varsin hyvin tiedän, mutta pieni muistutus nähtävästi oli paikallaan 🙂 Kummasti alkoi kuntokin taas muuttua suolan syönnin jälkeen. Monta päivää vatsat on olleet jossain nestehötön peitossa, mutta äsken näytti jo tältä.

Jotain sieltä jo pilkottaa.
Arvetkin ovat aika hyvin vaalenneet 🙂

Juttua mun ruokavaliosta on toivottu, mut se ei ole muuttunut viime kuukausina yhtään mihinkään. Pääasiassa lihaa, öljyä ja kasviksia, ennen treeniä hiilaritankkaus ja treenin aikana hiilarijuoma. Ruokaohjeitakaan ei tule juuri laitettua, kun en mä mitään kummallista tee: jauhelihakastiketta tomaattipyreestä, kanakastiketta ruokakermasta ja erilaisia vihanneksi fiiliksen mukaan. Ennen treeniä hiilariaterialla syön yleensä riisiä, bataattia tai perunaa. Joskus pastaa.

Tän päivän kauppaostokset, pottuja, porkkanaa, mannasuurimoita, maitoa, vuonankaalia, keräkaalia, tomaattia, kurkkua, chiliä, purjosipulia ja chilejä. Niin ja kissan naksuja.

Eilen lounaalla parsakaalia, kanakastiketta ja pari siivua kalkkunaleikettä.

Tänään jauhelihakastiketta, vuonankaalia, tomaattia, kurkkua ja porkkanaraastetta.

Mimmin lounas: spagettia, jauhelihakastiketta ja porkkanaraastetta.

Tän päivän hiilariateria ennen treeniä: pottuja, öljyä ja katsuppia.

Taidan siirtyä vakituisesti Lidlin asiakkaaksi. Kassillinen ruokaa tulee siellä huomattavasti halvemmaksi kuin esimerkiksi Prismassa. Tänään tosin jouduin vähän täydentämään ostoksia Prisman puolella, mutta onneksi vain parilla eurolla 🙂

Niin teinhän mä tänään vähän jotain normaalista poikkeavaa jauhelihan kaveriksi: kaalisalaattia nimittäin!

Tarvitset puolikkaan (n.400g) kaalin (punakaali tai keräkaalia), 10 cm pala purjoa, yhden chilin, puolikkaan limen mehun, suolaa ja öljyä. Myös raastettua inkivääriä voi laittaa jos tykkää. Mä en muistanut ostaa niin jäi laittamatta.

Leikkaa kaali ohuiksi suikaleiksi. Laita astiaan, lisää suola ja puristele kaalia käsillä niin, että siitä alkaa valua nestettä. Leikkaa purjo ja chili suikaleiksi ja lisää kaalin joukkoon. Purista puolikkaan limen mehu ja lisää salaattiin. Sekoita. Lisää 3-4 rkl oliiviöljyä salaattin, sekoita kunnolla ja nosta hetkeksi jääkaappiin maustumaan.

Hahaa, meidän tyttö ei osaa sanoa vielä sanaakaan, mutta se osaa haukkua kuin koira ja miukua kuin kissa 😀 Neitkokainen on viime päivinä alkanut kävelemään lyhyitä matkoja. Saas nähdä millon se ihan oikeesti lähtee kävelemään!

Täältä mä tuun! Vähän haparoiden mutta tuun kuitenkin.
Pussatakin se osaa <3

Huomenna mulla onkin tankkauspäivä tiedossa. Ihan kunnon lähteistä tankataan, joten luulis perjantaina jalkatreenin kulkevan!

Anna Janssonin uusimman sain just luettua. Taas kerran loistava kirja tältä kirjailijalta!

Nyt tekemään vielä viimeiset iltapuhteet ja sit unille. Huomenna mennään heti aamusta mammakaverin luokse kahvittelemaan ja höpöttämään. Loppupäivä onkin sit syömistä ja lepäilyä. Katsotaan jos jonkun kotitreenin sais aikasiks 😉

22 kommenttia

  1. NiiNii kirjoitti:

    Minähän sanoooooin: Lidl on halpa! :))))

  2. Kerttu kirjoitti:

    Ja vatsaki alkaa piirtyä Jonnaseni, huippua, anna palaa!!

  3. Adelheid kirjoitti:

    Kyllä alkaa vatsapalaset erottua. Kuinka usein pidät tankkauspäivän? Rajoitatko jonain päivänä proteiinin syömistä? Oon miettinyt että pitäiskö välillä pitää ihan proteiinivapaa päivä. Kropalle tekis kai hyvää pitää välillä lepoa protskusta, kun muuten sitä tulee vedettyä joka aterialla jossain muodossa. Mitä sanoo hän?

    • Jonna1983 kirjoitti:

      Mulla on aina sunnuntaisin vapaa syöntipäivä mut hiilaritankkauksia on pidetty sillon kun tarve vaatii. Sunnuntaisin kalorit ei nouse kovin korkealle koska aterioitakaan ei tule kovin montaa. Ruokakin sunnuntaisin on ihan normaalia kotiruokaa 🙂 sunnuntaina protskutkin on alempana kuin muulloin, samoin hiilaritankkaus päivinä.Mä pidän välillä viikkoja millon protskun saanti on paljon pienempää kuin normaalisti. Eli kyllä mun mielestä kannattaa välillä vähentää! Saapahan sisäelimetkin välillä vähän huokaista 🙂

    • Adelheid kirjoitti:

      Kiitti vastauksista. Täytyy vähän mietiskellä tota ruokapuolta. Hyvät pääsiäiset!

  4. Höde kirjoitti:

    On kyllä komiat palat jo! :PMää taidan kytätä just salilla porukkaa. yleensä katon niitä liikkeitä, vähä uutta itelleki + jos jollain naisella on hyvä kroppa niin sitä kuolaan tietenkin :DMeidänkin pikkuinen ottaa jo muutaman askeleen, on nuo muksut vaan sinnikkäitä. E kaatuu monta kertaa mutta aina vaan jaksaa yrittää uudelleen :’)

    • Jonna1983 kirjoitti:

      Joo kyllä hyvä kroppaisia naisia jää helposti tuijottamaan mut en mä ainakaan pahalla katso, päin vastoin! Ei niistä vaan saa silmiään irti vaikka hetero olenkin :DMeillä mimmi käveli tänään pisimmän matkan mitä on tähän mennessä kävellyt 🙂 viime päivinä hän on alkanut jo kävellä lyhkäsiä matkoja mut aika arka tuntuu vieläkin olemaan kävelemään. Hiljaa hyvä tulee!

  5. Joan kirjoitti:

    Joo kyllä Lidl on paras noista kaupoista mutta on kyl muutama asia mitä sieltä ei piruvieköön oikein saa, niin siks pitää käydä hakeen ne muualta 🙂 Kesällä varmaan taas jaksaa käydä parissakin kaupassa kerralla herkemmin!No jo, vai suolan vähyys! Täytyypä koittaa itekin lisätä kun tuo vatsa pömpöttelee tossa vaikka mielestäni syön just niinku pitääki 🙂 Jänniä juttuja kyl.. Samaa aiheuttaa toki varmaan liikakin suola, mutta siitä ei taida mullakaan olla kyse. Mutta kyllähän ne palat siellä sulla pilkottaa! 😀 Oot kyl kaventunut myös kasvoista! Ja ilman muuta sulta kysytää sun ruokajuttuja, vaikka ne susta tavallisia ja samoja-aina onkin, mutkun kaikki tahtoo nähdä miten tuohon kuntoon pääsee 🙂 Näytät muuten ihan kipparikallelta tossa pystysoutukuvassa, jota itekin ihmettelet <3 😀 Mulla oli tänään ohjelmassa pitkästä aikaa jalkatreeni, mutta se saa nyt jälleen siirtyä eteenpäin, sillä kävin eilen juoksemassa kevään ekan lenkin ja onnistuin viottaan vasemman polveni 🙁 Jokin takaristiside ja sivuside siellä kiristää, tuntuu että jos jalan suoristaa se yliojentuu, niinku ei ois niveltä ollenkaan… En tiä mikä siihen tuli, mutta muistan kyl että tällästä on ollut ennenkin, fiilarit on yhteydessä etureiden alaosaan (kiinnittymiskohtaan polven sisäsyrjän puolella) ja pohkeeseen, molempia tuntuu kiristävän. Toivoin että menis yölevon aikana ohi, mutta ei, sama jatkuu. Mut ei se mitään, ei mulla nyt oikeesti ois ollut aikaakaan millekään salille tänään 😀 Mut välillä mä pistän että ensin huvi ja sitten työ 😉 Onneks on nyt kuitenkin pääsiäisloma edessä ja salikin on auki, joten sinne ehtii ihan hyvin heti kun nuo oudot fiilikset kaikkoo. Saas nähdä millon uskallan enää juoksupolulle! 😮 Pikkasen erilaista hommaa näköjään kuin maton hinkkaaminen.Aattelitkos leipoa pääsiäisen aikana jotain?? Mä oon hirveesti funtsinut jotain sitruunaista juustokakkua tai muuta sitruunarahka-jälkkärin tekoa 🙂 Ja sit oon päättänyt, että kyllä mä voisin mämmiä yhden jälkkärin verran syödä vaniljakastikkeen kera ja yhden kinderin 🙂 Siinähän sitä jo onkin. Juustokakusta en vaan tiiä, kun on nyt oikeestaan kaks syöjää vaan 😀 Ellen lähde kakku mukanani sitten tuohon anoppilaan kyläileen. Joku ite maustettu rahka vadelmien kera vois olla kyl kans ihan jees 🙂 Ihanaa pääsiäistä Jonnalle ja mimmille!! <3

    • Jonna1983 kirjoitti:

      Hahaa, mä mietinkin et keneltä näytän 😀 sä sen sanoit!Just ton takia mä en ala juoksemaan, ei kestä polvet ainakaan mulla. Ehkä se sullakin vaan oikuttelee tottumattomuuttaan. Nyt vaan lepiä ja ens kerralla maltillisemmin :)Kyllä mä jotain leivon mut en tiiä vielä mitä. Lauantaihin mennessä jos sais jonkun idean.. jotain leipää tekis mieli testata! Hmmm… dallaspullat olis kans kova sana. Ja mud cake ja… :DIhanaa pääsiäistä sullekin! Mäkin kyllä syön kinderin 😉 ehkä jopa kaksi!

    • Joan kirjoitti:

      Nii just, sit kun noita leipomuksia rupee miettiin niin niitä ideoita tulee vähän liiankin paljon mieleen 😀 Mä ostin kaks kinderiä, mämmiä ja vaniljakastiketta, tummaa suklaata ja sitruunarahkaa 🙂 Aikas hyvä pääsiäinen on näköjään tulossa! Lisäks on suunnitelmissa valmistaa näillä näkymin pitkään kypsytettyä punaviinipataa, ankan rintaa ja hevosen sisäfilettä 😀 Kahden jälkimmäisen ainekset löytyy tuolta pakkasesta niin päätettiin et tehdään sinne vähän tilaa. Kiva ois sulattaakin jossain vaiheessa se, vaikkakin viä kivempaa ois ostaa uus joka ois isompi ja paremmassa kunnossa :DJoo, tyhmä polvi. Mietinkin miehelle tänään että onkohan tämä se nimenomainen juttu mistä tosi moni sanoo että ”en juokse koska mun polvet ei kestä”. Ihan varmana on! En vaa aatellu että toi asfaltti ois niin eri juttu ku matto mut onhan se näköjään. Asiaa ei varmaan auttanut sekään että juoksin lenkin siten että se päätty autohuoltoon josta mun piti vaan ottaa auto ja ajaa pois…. No ne pirulaiset oli unohtaneet valot päälle, akku oli tyhjentynyt, ajonesto oli kytkeytynyt päälle ja kaukosäädin ei toiminut…….. 😀 Siinä sit vajaa tunti heiluttii tuulessa pähkäilemässä, minä hikisenä ja jäädyin ku yritettiin saada homma toimiin. Lopulta kuitenkin mentii talliin lämmittelee ja räpellettii avainten kaukosäädin kuntoon. Ei varmaan auttanu lihasten palautumista se :DMut jeps, rennosti nyt vaan ja kun meen juokseen ens kerran ni täytyy ottaa viä maltillisemmin.. Mies aina nauraa ja varoittelee että salilla pitäs olla varovainen et sitä satuttaa ittensä, niin kyllä mä oon sitä mieltä että se on turvallinen paikka 😀

    • Jonna1983 kirjoitti:

      Mä löysin uudesta MeNaiset-lehdestä kinuskisuklaa-piirakan ohjeen ja se menee huomenna testiin! Saas nähdä minkälaista on…Ääh, mä oon just salille menossa ja pitäis kyykätä ja toinen polvi on vihotellut viimeset pari päivää. Saas nähdä mitä tästä tulee…

  6. Päivi kirjoitti:

    Ai kauhee mä meinasin tukehtua kahviini kun sieluni silmin näin tämän kamelin varvas homman 😀 Arvaa tuleeko ensi kerralla syynättyä peilistä, ettei _vaan_ ole päässyt käymään niin 😀 😀

    • Joan kirjoitti:

      :DD Ja varsinkin sumokyykyt on petollisia 😀

    • Jonna1983 kirjoitti:

      Mä jouduin parit vanhat treenihousut viskaamaan kaapin perälle kun ovat laihtumisen myötä alkaneet keräytyä treenatessa just sinne minne ei pitäis 😀 onneks huomasin ajoissa!

  7. Outi kirjoitti:

    Mielenkiintosen näkösiä noi viparit tossa penkillä. ja hienosti erottuu vatsapalikoita! :)Mä ainakin kans saatan katsella ihmisiä, tällä viikolla oon salilla pysähtynyt katsomaan toisten leuanvetoja ihaillen 😀

    • Jonna1983 kirjoitti:

      Viparit oli tosi tehokkaita, kantsii testata! :)Hih hauska tietää etten ole ainoa joka ihmisiä seurailee 🙂

  8. Karo kirjoitti:

    Mä kans pidän silmät auki hyvien uusien liikkeiden varalta niin salilla kuin blogeissa 🙂 Uusia juttuja on kiva kokeilla aina! Lisäks useimmiten niistä liikettä tekevästi näkee, että se liike oikeasti tehoaa 😀

    • Jonna1983 kirjoitti:

      Sama täällä! Blogeja lukemalla saa kyllä hyviä vinkkejä vähän kaikkeen. Mä oon ihan kiukyssa pinterestiin 🙂 tänään aamulla varmaan tunnin selasin sitä!

  9. Anonymous kirjoitti:

    MoiMelkoinen itsekuri ja tsemppi sulla, kun jaksat urakoida itsesi kuntoon, varsinkin kotijumppa, siihe ei mulla into riitä!Ja luonnon kaunis olet naamastas :)Marja

    • Jonna1983 kirjoitti:

      Mä olen niin kovin tykästynyt kotijumppiinkin että varmaan siks niitä jaksan tehdä 🙂 eihän kukaan tee mitään mistä ei tykkää eikä pidäkään tehdä!Heh, meikkiä ei tule kauheasti käytettyä joten tähän on tyytyminen 🙂 kiitos kivasta kommentista!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.