Mitä muuta kuin bodausta?

Sain viime viikolle tehtyä jopa kolme liikuntasuoritusta: 2 lenkkiä ja 1 sali. Parempi se on kuin ei mitään, mutta ei ihan sitä mitä haluaisin tai mihin olen tottunut. Kiitos muuten teille kaikille, jotka kommentoitte postaukseen Kun mä en ole enää mä. Paljon tuli teiltä taas hyviä pointteja, olette korvaamaton tuki ja apu, joten kiitos! <3 Joskus en itse näe metsää puilta ja olo tuntuu siltä kuin umpikujassa olisi. Onneksi on blogi ja te mielettömän hienot ihmiset siellä ruudun toisella puolella, jotka autatte vaikeina aikoina näkemään ettei kaikki ehkä olekaan niin huonosti. Joskus asiat vaan on kuultava toisen suusta. Silloin ne ikään kuin kirkastuu itsellekin. Mun elämässä on tällä hetkellä varmasti useampi tekijä, jotka yhdessä saa olotilan tällaiseksi kuin se on. Vaadin vieläkin itseltäni liikaa. Harmittaa totta kai kun muistelen elämääni pari vuotta taaksepäin. Olin urheilullinen ja hyvässä kunnossa. Sain syödä ihan mitä vain eikä se missään näkynyt. Toista se on nyt ison menetyksen jälkeen ja tällaisena käsipuolena. Tuntuu kuin osa minusta olisi riivitty kokonaan pois ja motivaatiota on vaikeaa löytää. Uskon kuitenkin, että pystyn tästä suosta taas nousemaan kunhan en kiirehdi. Baby steps ja rauhalliseen tahtiin 🙂 Kun vaan malttaisi!

No mutta niihin treeneihin. Lenkeistä molemmat vedin tyhjällä vatsalla. Ei niinkään rasvanpoltollisessa mielessä vaan tykkään aamulla lähteä lenkille ilman aamupalaa. On jotenkin kevyempi olo ja edellisen päivän syömingit kyllä takaavat riittävät energiamäärät. En toki pistä pahakseni jos rasvaakin palaa siinä ohessa, mutta se ei ole pääpointti. Tarkoituksena olisi löytää taas pikku hiljaa juoksun ilo, että pystyisin edes jotain urheilemaan. Viikon ensimmäinen lenkki oli ihan vaan kävelyä, koska hengitystiet oli allergian vuoksi kamalan tukossa. Toisen lenkin tein eilen sunnuntaina ja lenkki oli kevyttä hölköttelyä ja välissä kävelyä. Yllätyin miten hyvin jaksoin hölkötellä! Peruskunto ei siis ihan vielä ole nollissa. Jotain sentään on jäljellä 😉 Lauantaina kävin Powerfitillä tekemässä jalkatreenin: heilurihackia, etukyykkykonetta ja reidenojennuksia. Useita sarjoja kaikkia. Ei mitään tapposettejä vaan niin että tuntui! Ja tuntuu muuten vieläkin… Loppuun vatsaa ja kävellen himaan. Täytyy kiitellä Powerfitin suurta laitevalikoimaa nyt kun en edes tangon alle taivu. Kaikenlaiset vapaat kyykyt ovat siis tällä hetkellä pannassa. Onneksi on noita koneita jos jonkinlaisia ja tuo etukyykkykone oli aivan loistava! Katsotaan mitä keksin tällä viikolla takareisille ja ylipäänsä treenirintamalla. Jos tulee hyviä lajivinkkejä mieleen niin laittakaa ideoita tulemaan! Jotainhan tässä pitää uutta keksiä ettei elämä käy tylsäksi. Mitä muuta lajia voisin nyt kokeilla? Sellaista jossa ei kauheasti yläkroppaa tarvita 😀 Helppo tapaus..

Nyt mä istun täällä kuin tulisilla hiilillä. Tänään on se päivä, kun selviää mitä mu lähitulevaisuudessa tapahtuu. Leikataanko olkapää vai mitä tehdään? Leikkaus sanana kuulostaa jotenkin hirveältä, vaikka niitä tehdäänkin päivittäin ja onhan meidän tyttökin syntynyt sektiolla. Mutta kun siinäkin on ne omat hyvät ja huonot puolensa ja aina voi sattua jotain. Toisaalta siitä voi olla myös todella suuri apu ja olen kunnossa ennemmin kuin arvaankaan. Eilen pyykkejä ripustellessani yhdellä kädellä manasin olkapään alimpaan helvettiin. Miks just mulle piti käydä näin? Noh, muutaman tunnin päästä olen taas viisaampi!

Wish me luck!