Jokaisen vanhemman pahin painajainen
14
Sattuipa meille Turkissa ihan loman loppumetreillä. Käytiin syömässä ravintolassa ja köpöteltiin hotellia kohti. Mies päätti vielä käydä kaupan kautta hakemassa vettä ja me tytöt lähdettiin jo hotellille päin. Hotellin respassa menin tallelokerolle tarkoituksena ottaa sieltä tabletti ja jättää osa rahoista talteen. Tyttö kysyi josko hän voisi mennä lastenaltaalle odottelemaan. Myönnyin, koska allas oli ihan nurkan takana ja osittain näköetäisyydellä. Tiesin ettei mulla menisi kuin minuutti tallelokerolla.
Otin kamat ja lähdin altalle. Tyttöä ei näy missään. Ajattelin, että hän oli jo mennyt huoneemme oven eteen, koska osasi sinne omin päin. Kävelin huoneelle, mutta tyttöä ei näy. Hätäännyn. Menin takaisin allasalueelle ja tähyilin ympärilleni. Huusin tyttöä nimeltä, mutta mitään ei näy eikä kuulu. Kävelen altaan reunaa pitkin ja naaraan koko pohjan. Ei näy (onneksi) sielläkään. Menen takaisin respaan ja kysyn onko tyttöä näkynyt ei ole. Eikä mini-marketissakaan. Paniikki iskee. Hotellialueelta pääsee monesta suunnasta tielle, jossa ajaa koko ajan autoja. Tarjoilija huomaa paniikkini ja kertoo, että tyttö oli aivan hetki sitten tässä. Muutkin ihmiset alkavat ihmetellä käytöstäni ja ymmärtävät mitä on tapahtunut, kun huudan tyttöä ja kävelen hädissäni ympäriinsä.
Käyn uudestaan huoneen ovella, naaraan altaat ja menen respaan. Tyttöä ei näy missään. Mielikuvat alkavat täyttää pään. Entä jos joku on kaapannut tytön? Entä jos hän on leikillään juossut tielle? Entä jos? Tunnen kuinka kurkkua kuristaa ja kyyneleet tulvii silmiin. Huudan taas tytön nimeä. Jostain kuuluu kikatusta. Tyttö tulee hymyssä suin naureskellen jostain nurkan takaa, mutta huomaa hyvin nopeasti että kaikki ei ole hyvin. Kaappaan tytön syliin ja vien huoneeseen. Torun pitkän kaavan mukaan ja vannotan ettei hän koskaan saa tehdä mitään tuollaista. Itketään molemmat ja halataan pitkään. Reilun 10 minuutin epätoivoinen etsintä päättyy onnellisesti.
Onneksi kaikki meni hyvin eikä mun pahin painajainen käynyt toteen… (paitsi sydänkohtaus oli hyvin lähellä). Bulgariassa köytän tytön itseeni metrisellä kettingillä.
Onko teillä samanlaisia kokemuksia?
Tiedän tunteen olen sen kerran kokenut. Olimme Thaimaassa kun meillä oli kolme lasta ja keskimmäinen oli noin 2,5v. Olimme viimeistä viikkoa neljästä ja Bangokissa 11 kerroksisessa tavaratalossa. Katselin näyteikkunaa pienin rattaissa edessäni ja esikoinen ja keksimmäinen isänsä vieressä pienen matkan päässä tai niin luulin ja yht äkkiä keskimmäinen oli kadonnut.
Seuraavat minuutit olivat aivan kamalia. Ehdin miettiä päässäni kaikki vaihtoehdot ja olin varma että palaamme kotiin ilman sitä lasta. Juoksin käytäviä edes takaisin ja huusin hänen nimeä. Mies osasi onneksi olla rauhallinen ja pysyä yhdessä kohdassa ettei kaikki kadottaneet toisiaan. Ovilla oli vartijat joten yksin hän tuskin olisi ulos päässyt. Sitten joku turisti kysyi englanniksi että etsinkö pientä vaaleaa poikaa? sanoin vaan että etsin vaikka tyttöhän se on mutta en todellakaan aketunut siihen. Hän oli koko ajan aivan vieressämme hellokitty kaupassa isojen pehmolelujen takana. Sydämeni hakkasi monta tuntia tapahtuman jälkeenkin vielä.
Olisi aivan kamala tilanne kadottaa oma lapsi vieraaseen maahan, tuskin löytyisi koskaan, vieläkin puistattaa kun tuota muistelee.
Hui kauheeta! Se tunne on aivan järkyttävä kun vaan toivot, että lapsi ilmestyy jostain ja samalla mietit, että entä jos ei ilmestykään.. Aivan järkyttävää olisi kadottaa lapsi vieraaseen maahan! En tiedä miten voisin lähteä sieltä ilman lasta..
Ai kamalaa, onneksi löytyi.onneksi ei ole itselleni sattunut vielä tuollaista( toivottavasti ei satukaan) lapseni on vasta täyttämässä 2v. Mutta jo pelkkä ajatuskin itkettää:( 🙁
Onneksi sinulle ei ole sattunut ja toivon ettei koskaan satukaan! Tarkasti vaan pikku tyyppi koko ajan näköpiirissä.
Voi ei, kamalaa 🙁 Pienen lapsen äitinä jo ajatuskin ahdistaa.
Minä olen itse lapsena tehnyt katoamistempun. Kaksivuotiaana katosin ulkomailla satamasta, jossa leikimme muiden lasten kanssa samalla kun aikuiset odottivat ravintolassa ruokaa. Kaikki oli luulleet että olen hukkunut. Olin kateissa puoli päivää! Olin vaeltanut itse jonnekin ja paikallinen perhe oli löytänyt minut. Veljeni oli koko loppumatkan pitänyt paidanhelmasta kiinni ja vanhemmat sanoivat että ei voinut vuosiin edes puhua koko tapahtumasta! Sen verran traumaattista oli. Mutta itsehän en muista mitään koko episodista 😀
Hui kauhistus! Puoli päivää on jo todella pitkä aika etsiä lasta. Onneksi kaikki meni hyvin 🙂
Loppu hyvin kaikki hyvin!
Ihana asu sulla tossa kuvassa! 🙂
Huh, joo onneksi 🙂 Tää asu vaan on siitä kiva etten saa sitä yksin pois päältä 😀
Hyvä kirjoittaa tästä vaikka kauhea tilanne! Ihan syke nousi tätä lukiessa että miten käy.. huh. Myös lapselle voi olla järkyttävä kokemus jos eksyy vanhemmista. Itse muistan että Hgin Kauppatorilla eksyin vanhemmista alle kouluikäisenä. Näin usein painajaisia joissa olin yksin jossain kadulla tai kaupassa. Nyt vasta tämä tuli mieleen!
Jep, olen huomannut ettei tyttö enää lähde edes kaupassa yksin mihinkään vaan pitää meidät koko ajan näköpiirissä. Toivottavasti myös muistaa jatkossa ettei tällaisilla asioilla saa leikkiä..
Poikani katosi hetkellisesti ihan täällä kotimaassa, omassa pihassa. Hän lajitteli kiviä kuormuriin ja ajattelin kerkeäväni tyrkätä koiran taloon ja hakea pikkueteisestä hupparin. Ja tämä tapahtui ihan minuutin aikana. Kun vilkaisin ulos, ei poikaa näkynyt missään. Tuli pakokauhu ja kurkku suorana huusin poikaa nimeltä. Pihassamme on iso lampi ja pihatie vie suoraan maantielle. Ajattelin, että on mennyt jompaan kumpaan. Juoksin tielle, ei näkynyt. Palasin pihalle ja olin menossa hyppäämään lampeen, kun autotallin takaa kuului ”tättää” ja poika kipitti esille. Elämäni hirveimmät pari minuuttia. Tuon tapahtuman jälkeen lammelle vievälle aukolle on tullut portti enkä päästä hetkeksikään poikaa silmistä pihalla ollessa. Vielä pitäisi laittaa portti pihatielle ja aidata etupiha. Onneksi kaikki päättyi kuitenkin hyvin meillä molemmilla.
Ai kauheeta! Tuo on paha paikka kun vettä on näkyvissä ja teitä myös. Ensimmäinen ajatus oli mullakin, että tyttö on tippunut uima-altaaseen tai juossut tielle… Onneksi ei!
Ei ole sattunut moista mutta olen monta kertaa miettinyt että EI missään nimessä saisi päästää 3v poikaa silmistä. se on sen verran nopea etenmään. Mieheni on todella tarkka mutta mulla tahtoo vähän välillä olla ulkonakin niin että ä poika leikkii jossain mihin en näe. tosin meillä on piha todella suojaisa ja sieltä ei helposti pääse kadulle tms. Mun siskon tyttö (täyttää2v) on sellanen että se lähtee sanomatta lätkimään johonkin. viikonloppuna oltiin sisällä ja huomattiin ihan yhtäkkiä että missä se tyttö on, pienet 21 koon kumpparit kadonneet eteisestä (neiti ylttää just ja just avaamaan ulko-oven). ei näy missään. paniikki iskee heti! ja kun tää neiti on semmonen että kun huutelet hän ei vastaa. varastosta kuulu kolinaa ja siellähän se neiti oli maalipurkkeja katsomassa, HUH! mutta siinä muutamassa minuutissa tulee tosiaan sellasia mielikuvia että ihan järkytys!
Lapset on todella nopeaita liikkeissään eikä tosiaan tarvitse kun päätään kääntää hetkeksi niin ne häviää. Vielä kun toinen ei vastaa ollenkaan!