Hae
Palasia Arjestani

Ketoilijan ruokapäiväkirja #1

Ruokapäiväkirjoja on pyydelty viime aikoina paljon, joten tässäpä ketoilijan ruokapäiväkirja #1! Ketoruokavalio on nyt kauheassa nousussa ja monet ovat hoksanneet sen hyvät vaikutukset. Vielä muutama kuukausi sitten sanoin itsekin ettei minusta olisi ketoilijaksi, mutta toisin kävi! Onneksi kokeilin, sillä olen selättänyt kaikki vatsavaivat sekä jatkuvan väsymyksen. Olen kärsinyt erinäisistä vatsaongelmista viimeiset 15 vuotta (ellen jo kauemminkin) eikä niihin ole löydetty mitään selittävää syytä. Vatsa on vain ollut sekaisin koko ajan enkä ole keksinyt mikä sen aiheuttaa. Ihan mikä tahansa ruoka-aine, epämiellyttävä haju tai liian kirkas valo on saattanut sen laukaista. Viime viikolla käytiin Motonetissä mikä on mulle ihan painajaismainen paikka erikoisen hajunsa vuoksi. Ensimmäistä kertaa vuosiin pystyin olemaan siellä koko reissun ilman tunnetta, että vatsa kääntyy ympäri.  Herkkävatsaiset tietävät miten kauheaa on miettiä esim. vieraissa ostoskeskuksissa vessan sijaintia. Not nice!

No mutta, mennään vatsan toiminnan sijaan ruokapäiväkirjaan. Näissä ruokapäiväkirjoissa ei näy ihan kaikki ruuat. Saatan syödä päivän mittaan extravihanneksia kuvattujen ruokien jälkeen tai ottaa 1-2 rkl hyvää oliiviöljyä, jos näyttää ettei rasvamäärä tule täyteen. Träkkään edelleen ruokia Sulamoon varmistaakseni rittävien kalorien ja rasvojen saannin. Toiset kokee punnaamisen ja laskemisen vaivalloiseksi, minä en. Aamulla juon aina tyhjään vatsaan litran vettä, johon on sekoitettu elektrolyyttijauhetta, vähän suolaa ja omenaviinietikkaa.

Mennäänpä sitten itse ruokapäiväkirjan pariin eli tässäpä ketoilijan ruokapäiväkirja #1, olkaapa hyvät!

Ketoilijan ruokapäiväkirja #1

MAANANTAI

ketoilijan ruokapäiväkirja #1

11.05 ketoreissari juustolla ja paistetulla kananmunalla, puolikas avocado, kurkkua ja rasvatee (voita ja kookosöljyä)

15.30 smoothie, jossa avocadoa, mustikoita, heraprotskua, chia-siemeniä, kookosöljyä

20.45 salaatti, jossa reilusti pinaattia, salaattia, paprikaa, mozzarellaa, lohta, parapähkinöitä ja oliiviöljyä

iltapalaksi vielä kurkkua ja parapähkinöitä

TIISTAI

ketoilijan ruokapäiväkirja #1

10.30 ketoreissari juustolla ja paistetulla kananmunalla, kurkkua, pähkinöitä, kirsikkatomaatteja ja rasvatee

15.20 salaatti, jossa reilusti pinaattia, salaattia, kurkkua, paprikaa, jauhelihaa, vuohenjuustoa, tsatsikia sekä oliiviöljyä

20.15 läjä kookospannareita maapähkinävoilla ja vadelmilla

illalla pari rkl oliiviöljyä sekä vihanneksia

KESKIVIIKKO

ketoilijan ruokapäiväkirja #1

10.40 ketoreissari juustolla ja kananmunalla, kurkkua, pähkinöitä, vihanneksia ja rasvatee

15.15 salaatti, jossa paljon vihreita, avomaankurkkua (niin hyvä tällä hetkellä!), jauhelihaa, vuohenjuustoa, tsatsikia ja oliiviöljyä

20.30 täytettyjä kesäkurpitsoita ja sivussa salaatti, jossa parsakaalia, kurkkua, pinaattia, lehtikaalia, paprikaa ja oliiviöljyä

jälkkäriksi parapähkinöitä

TORSTAI

ketoilijan ruokapäiväkirja #1

11.00 paistettuja munia fetajuustolla, avocado, pinaattia ja salaattia, kurkkua, paprikaa ja rasvatee

16.00 uunituoretta ketoreissaria voilla, juustolla ja metwurstilla + kurkulla, lisäksi rasvatee

20.45 kukkakaalimuussia, jauhelihapihvi sinihomejuustolla, vihreitä, kurkkua ja paprikaa + oliiviöljyä

PERJANTAI

ketoilijan ruokapäiväkirja #1

11.00 ketoreissaria juustolla ja kananmunalla, avocado ja kurkkua + rasvatee

15.30 kukkakaalimuussia, jauhelihapihvi sinihomejuustolla ja vihanneksia

20.50 sama kuin edellinen, mutta eri vihanneksilla ja lisäksi oliiviöljyä

LAUANTAI

ketoilijan ruokapäiväkirja #1

11.10 ketoreissari, jossa salaattia, juustoa ja jauhelihapihvi sinihomejuustolla + ketoreissari salaatilla, juustolla ja metukalla, kurkkua, tomaattia ja rasvakahvi (pikakahvijauheesta)

15.00 vihersmoothie, jossa pinaattia, lehtikaalia, kurkkua, hera, kookosöljyä, avocadoa, mantelimaitoa ja jäitä.

21.00 leffan kanssa ketopizza (resepti tulossa!!) + lasillinen cokista + iiiso kasa vihreitä

SUNNUNTAI

ketoilijan ruokapäiväkirja #1

11.15 ketoreissaria juustolla ja kananmunalla, kurkkua, manteleita ja rasvatee

15.30 salaatti, jossa paljon vihreitä, paprikaa, kurkkua, kananmunaa, tsatsikia ja oliiviöljyä

Marcus & Martinuksen keikka, jossa vain vettä (oli todella kuuma!)

21.15 smoothie, jossa mustaviinimarjoja, avocadoa, mantelimaitoa, kookosöljyä, kananmuna, jäitä

jälkkäriksi 2 suklaista fat bombsia

Rentous on kaiken a ja o

Mun aamupala on nykyään aika myöhäinen, koska en ole ollut nyt töissä ollenkaan sairausloman takia. Valvon iltaisin noin puoleen yöhön saakka ja herään yhdeksän maissa. Juon heti herättyäni litran vettä, jossa elektrolyytit ja omenaviinietikka. Tämän jälkeen saatan odotella nälkää parikin tuntia ja syön vasta kun siltä tuntuu. Tämä kaikki tulee kääntymään päälaelleen, kun palaan töihin. Monet ketoilijat juovat aamulla vain rasvakahvin/teen ja syövät vasta lounasaikaan tai vaihtoehtoisesti paastoavat lounasaikaan asti. Saatan itsekin kokeilla tätä systeemiä, mutta kun herää jo viideltä, niin nälkä saattaa yllättää viimeistään yhdeksältä. Eikä meillä ole aina varmaa pääseekö siihen aikaan vielä mitään syömään.

Kalorit olen pitänyt edelleen noin 2000 ja tällä paino on laskenut neljässä viikossa 2,5kg, joista suurin osa lähti heti alusta. Huomaan, että nämä on aika lailla mun ylläpitokalorit, jos en treenaa kovaa. Olen käynyt viime aikoina juoksemassa sekä kävelemässä ja tehnyt joitakin kotitreenejä. Kunhan pääsen taas kunnolla salitreeneihin kiinni, niin katson kuinka kroppa niihin suhtautuu. Jos kroppa vaatii hiilaria, niin siirryn targetoituun ketoon eli otan extrana hiilaria esim. treenin aikana. Olen välillä pitänyt myös päiviä, jolloin en mittaa enkä laske mitään. Sekin on silloin tällöin todella virkistävää! Juhannuksena aion pitää ns. vapaan syönnin päivän eli syön ihan kaikkea ja palaan seuraavana päivänä taas ketoilun pariin. Ei tämän tarvitse olla niin vakavaa!

Miltäs ruokapäiväkirja näyttää?

Käy lukemassa lisää ketojuttuja My project is me-blogista!

Edellinen postaus: Lapsi saa päättää -päivä

PALASIA ARJESTANI // BLOGIT.FI:SSÄ // BLOGLOVINISSA // INSTAGRAMISSA // YOUTUBESSA // FACEBOOKISSA

 

Lapsi saa päättää -päivä

lapsi saa päättää

Pidettiin tytölle viime viikolla Lapsi saa päättää -päivä. Hän siis sai toisin sanoen päättää mitä sinä päivänä syö ja mitä tehdään. Hän on kinunnut tällaista päivää jo pitkään, mutta hänet tuntien en ole siihen suostunut. Meidän tyttö on sen verran kekseliäs kelmi, että tiesin hänen haluavan juuri sellaisia juttuja mitä ei muuten pääse tekemään. Tai oikeastaan pelkäsin hänen keksivän kaikkea älytöntä ja mun luonne ei oikeasti anna periksi alkaa kieltämään, kun kerran on luvattu. Okei, mitään ihan älyvapaata basehyppyä en olisi antanut tehdä 😀 Ymmärrätte ehkä pointin!

Olen katsonut tubesta paljon lapsi saa päättää -videoita ja ne on olleet tosi hauskoja. Ehkä sieltä se ajatus meillekin lähti. Tyttö oli odottanut tätä päivää ties kuinka kauan ja oli ilosta soikeana kun kerroin, että tällainen nyt pidetään ja pyysin miettimään mitä hän haluaisi tehdä. Sanotaanko näin, että siihen ei kovin kauan mennyt! Tein päivässä Lapsi saa päättää -päivä videon ja sen löydät alta. Olin melkeinpä yllättynyt päivän kulusta, mutta en paljasta sen enempää 😉 Lopun näette videolta! Mun muita videoita pääset katselemaan täältä. Muistahan tilata myös kanava, se ei maksa mitään!

Joko teidän perheessä on pidetty päivä, jolloin lapsi saa päättää päivän kulun?

Kivaa iltaa tyypit! Me lähdetään nyt uimaan 🙂

Edellinen postaus: Pahalla päällä

PALASIA ARJESTANI // BLOGIT.FI:SSÄ // BLOGLOVINISSA // INSTAGRAMISSA // YOUTUBESSA // FACEBOOKISSA