Hae
Palasia Arjestani

Milloin minä riitän itselleni?

minä riitän

Milloin minä riitän itselleni? Milloin koen olevani riittävän hyvä juuri tällaisena kuin olen omasta mielestäni? Ihminen on siinä mielessä jännä olento, että hän pystyy ihan omassa päässään sättimään itseään niin paljon, että loppujen lopuksi uskoo niihin väitteisiin itsekin. Tuosta suosta nouseminen ja terveen itsetunnon kasvattaminen vie tuhottomasti aikaa. Välillä tulee alamäkiä ja välillä näkyy valonpilkahduksia ryteikön läpi. Tällä hetkellä ollaan siellä ryteikössä hyvin syvällä, mutta aurongon säteitä näkyy jo. On taas aika ottaa itsensä puhutteluun ja miettiä mitä se hyvinvointi minulle merkitseekään?

Milloin minä riitän itselleni?

Olen aina heijastanut itseäni siihen missä kunnossa olen, kuinka paljon urheilu ja onko ruokavalio hyvin hallussa vai ei. Tämä kaikki juontaa niistä tiukoista treenivuosista, joita elin ja hengitin parikymppisenä. Vielä näin 37-vuotiaanakin nuo ajat heijastavat mun ajatusmaailmaan aika ajoin todella vahvasti. Ymmärrän itsekin, että tämä on aivan naurettavaa, mutta silti en pääse siitä täysin eroon. Se onkin muuten jännää, että tiedän etten koskaan palaa niihin aikoihin saati elämäntapoihin, mutta siitä huolimatta peilaan tekemisiäni niihin. Ennen hyvinvointi tarkoitti minulle tiukkaa treenaamista ja ruokavaliota, nykyään haluan voida hyvin, jotta jaksaisin urheilla ja syödä järkevästi. Asiat ovat siis kääntyneet hieman päälaelleen ja se ei tunnu menevän millään paksuun kallooni.

Terveellinen ruokavalio & treenimotivaatio

Terveellinen ruokavalio on edelleen yksi tärkeimmistä hyvinvoinnin kulmakivistä, mutta siihen on tullut selkeästi enemmän rentoutta omalla kohdallani. Mulla se rentous vaan tahtoo välillä lähteä lapasesta, kunnes saan taas narun päästä kiinni. Balanssi on se avainsana, jonka tahtoisin saada haltuuni. En halua potea huonoa omatuntoa herkkupäivästä, vaikka olen sen ansainnutkin. Silti kerta toisensa jälkeen saan itseni kiinni ajattelemasta, että nyt kun kerta herkuttelit niin seuraavan kuukauden syöt todella tarkasti ja treenaat monta kertaa viikossa. Kummallinen on tämä ihmisen mieli. Tiedät miten asia on, mutta silti et kuitenkaan ymmärrä toimia sen mukaan.

Treenimotivaatio on tällä hetkellä taas alhaalla ja olen päättänyt jälleen kerran odotella sitä takaisin. Sillä aikaa teen jotain muuta ja yritän opetella ymmärtämään senkin, että on ihan ok tehdä välillä jotain muutakin kuin nostella painoja. Kaikki liikunta on hyvästä, ihan sama mitä se on! Tänään kävin kävelyllä ja olen itse asiassa taas tykästynyt kävelyyn ja metsässä käyskentelyyn sen jälkeen kun koira tuli taloon. Ihan parasta köpötellä koiran kanssa metsässä, ihastella vihreää luontoa ja kuunnella lintujen laulua. Eihän sen parempaa olekaan! Ehkä tämä on vain tällainen elämänvaihe, jossa henkinen kapasiteetti on niin kovilla, että kroppa vaatii rauhoittumista ja hitaampaa menoa

Mitä hyvinvointi merkitsee sinulle?

Edellinen postaus: Voisilmäpullat – Parhautta pullarintamalla!

PALASIA ARJESTANI // BLOGIT.FI:SSÄ // BLOGLOVINISSA // INSTAGRAMISSA // YOUTUBESSA // FACEBOOKISSA

5 kommenttia

  1. Ulla kirjoitti:

    Niin samoja fiiliksiä… Iän myötä olen oppinut rentoutumaan. Ja kaikki liikunta ok hyvästä 😊 ei aina tartte tehdä täysiii 😉

  2. Jenna kirjoitti:

    Minäkin tunnistin itseni tekstistä. Mutta onhan tuollainen ruuan rajoittaminen ja tiukka treenaaminen kuin syömishäiriö. Paras vaan jatkaa siitä eroon pääsemistä!

  3. Maija Lehtinen kirjoitti:

    Se 40 pian täyttävän mietteitä 😁sen kun täyttää tulee retoutta elämään..pakostakin kun kroppa alkaa sanomaa vstaan😬ja mikä parasta liikuntaa ja mielenrauhaa kävellä metsissä. Siinä joutuu jalatki tekemään töitä ja tasapaino paranee. Hyvä tässä korona ajassa oli muutenkin tuli tehtyä välillä muuta ja se teki ihan hyvää. Mä olen alkanut tehdä pihatöitä, kyllä siinäkin saa liikuntaa kun kärrää kottikärryillä hulluna. Mukavaa kesän jatkoa!

  4. heta kirjoitti:

    Mä olen 57 v. ja vieläkin välillä ruoskin itseäni kun en liiku ”tarpeeksi” tai jos pidän herkkupäivän niin se pitää korvata seuraavan kuukauden karkkilakolla. Ihan naurettavaa.. nuorempana olin himoliikkuja, juoksin, kävin salilla .. tuntui etten tosiaan kelpaa ellen touhua ihan hulluna koko ajan. Näin jälkeenpäin ajatellen touhu ei ollut tervettä. Onneksi nyt olen pikkuhiljaa ja kovasti töitä tehden hyväksynyt itseni vertaamatta itseäni johonkin hoikempaan, lihaksikkaampaan,
    you name it. Ja kävely on nykyään mun ihan lemppariliikuntaa , varsinkin metsässä.

  5. Essi kirjoitti:

    Itsekin olen viime aikoina miettinyt itsensä hyväksymistä ja armollisuutta itseään kohtaan. Jos sun keho olisi sinun lemmikkieläimesi, miten sinä sitä silloin hoitaisit ja kuuntelisit?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *