Hae
Palasia Arjestani

Viikon 4 ruokapäiväkirja & treenit

PicsArt_01-31-03.07.02

Mä olen huomannut, että näiden ruokapäiväkirjojen teosta on suuresti hyötyä. Saan teiltä lukijoilta joka kerta hyviä vinkkejä ja muistutuksia esim. ruokamääristä sekä kalan sisällyttämisestä ruokavalioon. Ihan näin aluksi haluan suuresti kiittää kaikkia teitä, jotka jaksatte lukea blogia ja kommentoida ahkerasti. Kommentit on ovat blogin kirjoittamisessa sen todellinen suola ja aika tylsäksihän tämä kävisi, jos kukaan ei koskaan mitään kommentoisi. Otan myös aina mielelläni vastaan ideoita kirjoitusaiheista ja toteutan niitä parhaani mukaan!

Mutta viime viikon ruokiin ja treeneihin. Laskeskelin, että tein viime viikolla neljä crossfit-treeniä, yhden pidemmän kävelyn sekä yhden pilatestunnin. Käytiin duuniporukalla Yoga Nordicilla hot pilateksessa ja se oli todella hauskaa! Rankkaa ja hikistä, mutta hirmuisen hauskaa. Olen edelleen käyttänyt myös See How You Eat Coach-sovellusta ja pidän sitä erittäin pätevänä työkaluna monipuolisemman syömisen oppimiseen. Pätevin puhelinappi pitkään aikaan! Mä olin aikaisemmin todella laiska pilkkomaan esimerkiksi salaattia ruualle ja kuittasin koko asian vain ajatuksella ”en jaksa”. Nykyään syön ruualla aina vihanneksia ja pyrin syömään päivän aikana myös hedelmiä sekä marjoja. Vaikka olen ollut viime aikoina vähän stressaantunut niin olo on ollut silti todella energinen! Ja onhan se kiva katsella jälkeenpäinkin miten värikkäiltä ja houkuttelevilta annokset näyttävät 😉

MAANANTAI

PicsArt_01-31-01.07.47Unohdin kuvata melkein koko päivän ruuat, hyi minua!

5.30 2 kauraleipää kinkulla, juustolla ja kurkulla, kipollinen mustikoita + teetä

9.00 töissä välipalaksi mandariini ja teetä

11.00 lounaaksi S-marketista haettu kana-cesarsalaatti

14.00 puuroa, raejuustoa ja marjoja

15.30-17 crossfit-treeni, treenin aikana Osmolite 20g + glutamiini 5g

17.15 palkkari: 30g protskua + pari rkl viherjauhetta

17.30-18 kävely kotiin

19.00 spagettia, jauhelihakastiketta ja vihanneksia

21.15 iltapalaksi turkkilaista jogurttia marjoilla ja pähkinöillä

TIISTAI

PicsArt_01-31-01.09.137.00 aamupalaksi kauraleipää, salaatilla, juustolla ja kananmunilla + kuppi teetä

9-9.35 kävely töihin

9.45 Njie suklaavanukas

13.15 edellisen päivän illalliselta jäänyttä ruokaa + vihanneksia

16.00 mandariini & Barebar-raakapatukka

19.00 4 siivua (kyllä!!) mielettömän hyvää luomu ruisleipää salaatilla, juustolla ja kananmunalla

21.00 pieni annos turkkilaista jogurttia ja marjoja

KESKIVIIKKO

PicsArt_01-31-01.10.225.30 ruisleipää salaatilla, juustolla ja kananmunalla + teetä

ei välipalaa töissä aamulla, koska kiire

11.30 riisiä, broilerin filettä ja vihanneksia

15.30 pari ruisleipää juustolla ja kananmunalla, mandariini + teetä

17.30-18.30 Hot pilates

18.45 palkkari: 30g protskua + viherjauhetta

19.45 bataattimuussia, itämaisittain maustettua lohta, salaattia ja fetajuustoa

21.00 nukkumaan, joten ei iltapalaa tänään

TORSTAI

PicsArt_01-31-01.11.315.30 kauraleipää, kinkkua, juustoa, tomaattia + teetä

9.00 mandariini, Barebar-raakapatukka + teetä

11.15 lounaalla edellisen päivän ruokaa

14.15 3 riisikakkua, kinkkua, avocadoa ja kurkkua

16.00-17.30 crossfit-treeni, treenin aikana 20g osmolite + 5g glutamiini

17.45 palkkari: 30g protskua + viherjauhe

17-45-18.15 kävely kotiin

19.30 ja taas spagettia, jauhelihakastiketta, avocadoa sekä vihanneksia

21.00 maapähkinävoi-nicecream kiivillä

PERJANTAI

PicsArt_01-31-01.12.435.30 kauraleipää, salaattia, kinkkua, kurkkua ja paprikaa + teetä

9.00 mandariini  +teetä

10.00 muutama mini-Toblerone

11.15 kana-feta-pastasalaattia ja avocadoa

14.00 puuroa, raejuustoa, granaattiomenan siemeniä ja pähkinöitä

15.30-17 crossfit-treeniä, todella pitkä ja hikinen setti! Treenin aikana 20g osmolite + 5 g glutamiinia

17.15 palkkari: 30g protskua + viherjauhetta

17.30-18 kävely kotiin + kauppareissu

19.00 riisiä, kanaa ja salaattia

21.20 appelsiini ja maidoton omena-kanelijäätelö

LAUANTAI

PicsArt_01-31-01.14.03

9.00 smoothiebowl ja teetä

10.30-12.15 leffassa tytön kanssa. Siellä noin kourallinen karkkia

13.30 Mäkkärin Grande big mac -ateria

14-16 touhuilua kotona, nälkä ei ollut kiitos mäkkimätön! Muutaman namin söin tänä aikana

16.15-17.15 päikkärit <3

17.30-19 saunassa, siellä paljon vettä

19.30 rapeita kalafileitä ja itse tehtyä remoulade-kastiketta

loppuillan aikana karamellia jonkun verran

SUNNUNTAI

PicsArt_01-31-01.19.2410.15 kauraleipää juustolla ja kananumalla +teetä

13.45 anoppilassa riisiä, kanaa ja vihanneksia + fetaa

16-18 crossfit treeniä  + voimistelua open gymissä

18.15 palkkari: 30g protskua + viherjauhetta

18.20-18.50 kävely kotiin

19.30 riisiä, kanaa, remoulade-kastikkeen jämät, fetaa ja vihanneksia

21.15 Njie vaniljavanukas

PicsArt_01-31-03.07.29OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Totesin tuossa viikon aikana ettei puuro sovi jostain syystä mulle. Se turvottaa aivan mielettömästi ja saa vastan möyrimään todella epämiellyttävällä tavalla. Joko nuo oireet tulevat puurosta tai raejuustosta, mutta en välitä vielä lähteä testaamaan kummastako. Lauantai oli ruokien puolesta mitä oli, mutta yhtenä päivänä viikossa saa ollakin. Syödään sitä mitä huvittaa ja silloin kun huvittaa. Mäkkiateria takasi megaähkyn koko loppupäiväksi! Smoothiebowlit ja banskujäden olen löytänyt taas uudelleen ja viimeksi eilen tein iltapalaksi protksupitoista banskujädeä. Ihan huippuja!

Ja jos ihmettelette miksi ruokapäiväkirja näyttää nyt tältä niin sain uudenlaiseen muotoiluun idean Outi Karitalta. Tykästyin tähän itsekin, joten päätin ottaa kokeiluun. Mitä tykkäätte?

Miltäs näytti viime viikko? Kysykää, kommentoikaa, antakaa palautetta! Ja jos tykästytti niin painakaapa sydämen kuvaa <3 Ja minuthan löytää snäpistä nimimerkillä jonnamusakka ja instasta jonna_musakka 😉

Ps. Vlogissa on uusi video! Löydät sen täältä.

17 kommenttia

  1. Ninna kirjoitti:

    Selkeä ulkoasu ei moitittavaa. Kiva jos saat lukijoilta vinkkejä ja koet pväkirjan pidon hyödylliseksi eikä liian hankalaksi/stressaavaksi. Huomaa kyllä vkolopun ja arjen eron, kuitenkin viikolla syöt niin terveellisesti. Ilahdutti työmatkakävely! Hotpilatesta olen itsekin halunut kokeilla, 2krt ollut hotjoogassa eikä matala verenpaineeni siitä tykännyt en uskaltanut sen jälkeen mennä. Ja onhan se aika kallista…. Jos et kaikkea ehdi kuvata ei haittaa ainakaan minua. Voiko viherjauhetta tosiaan käyttää 2rkl? Omassani suositus on 0,5-1tlk enkä enempää ole uskaltanut käyttää.

    • Jonna Musakka kirjoitti:

      Hot pilates oli todella kiva kokemus, vaikka itsekin ajattelin etten tykkäisi niin kuumasta…Hiki virtasi mielettömän hyvin ja paikat vetreytyi! Ensi viikolla mennään varmaan uudestaan ja airjooga on testilistalla myös.

      Mä olen jo aika pitkään käyttänyt viherjauheita, joten määräkin voi olla vähän suurempi. Lähinnä niissä on se, että jos yhtäkkiä alat ottamaan suuria annoksia niin saattaa tulla huono olo. En minäkään aina tuota kahta ruokalusikallista laita, mutta tuolla kerralla sattui lurahtamaan vähän enemmän 😀 Normaalisti laitan noin 1 rkl palkkarin sekaan. Jauheen lisäksi käytän välillä viherjauhetabletteja, mutta nyt ne ovat vähän aikaa pysyneet kaapin hyllyllä. Voisi kohta puoliin kuluttaa purkin loppuun niin saisi senkin pois nurkista pyörimästä.

  2. Johanna kirjoitti:

    Kiitos sinulle näistä ruokapäiväkirjoista, saan näistä hirmuisesti inspiraatiota omiin ruokailuihin. Muutenkin tykkään blogissasi erityisesti ruoka- ja leivontajutuista, nytkin on pullataikina nousemassa kun bongasin blogistasi Spinny-ohjeen 🙂

    • Jonna kirjoitti:

      Oi vitsi, ne spinnyt olikin tosi hyviä! Pitäisi itsekin taas tehdä niitä. Mulla on arkistoissa niin paljon jo reseptejä, että osaa unohtuu täysin. Niin kuin spinnyt. Kiitos muistutuksetsa ja ihanasta kommentista <3

  3. henna kirjoitti:

    Oot selvästi satsannu kasviksiin! ihanan näköisiä annoksia 😛 Mitä tuossa kulhossa on missä on kiiviä päällä? oisko jotain hyvää iltapala vinkkiä kun kananmuna ei oikein maistu ja rahka+ananas on ruvennut tökkimään :S Ja kiva huomata että muutkin herkuttelee kerran viikossa kunnolla 😀

    • Jonna kirjoitti:

      Se on banskujädeä, jossa on ihan vaan maapähkinävoita ja pakastettua banaania. Mä olen alkanut tekemään noita banskujädejä iltapalaksi. Yksi pakastettu bansku, vähän protskujauhoa ja lisäksi esim. marjoja tai vaikka mp-voita. Ihan mitä ikinä keksii! Laitan myös aina lorauksen kauramaitoa 🙂

  4. ulla kirjoitti:

    TOsi kiva ulkoasu 🙂 . Ja värikkäitä kuvia.
    Itsellä kuluu päivässä paljon hedelmiä ja vihanneksia, eikä kyllä koskaan tule uni mieleenkään päivän aikana, vaikka moni työkaveri haukotteleekin antaumuksella, vaikka koko päivän 🙁 Heillä ruokavalio onkin sitä sun tätä.

    Puuro ja raejuusto… ootko nauttinut gluteenittomia puuroja ? Itsellä kyllä on helpompi olo kun en nauti maitotuotteita. SIlloin tällöin raejuustoa / rahkaa kyllä, mutta parempi olo ilman . KOkeile puuroa ilman maitotuotteita. Marjoilla vaikka 😛

    • Jonna kirjoitti:

      Meillä on ollut ihan peruskaurapuuroa. Luulen, että oireet tekee nimenomaan raejuusto, koska jos syön illalla kotona puuroa niin en laita siihen kuin marjoja. Silloin ei tule mitään oireita!

  5. SkyFall kirjoitti:

    Mitä mitä, maidoton omenakaneli jäde … Mistä niitä saa ??? Haluun maistaa heti !

  6. Outi Karita kirjoitti:

    Hyvä ulkoasu, hih 😘
    Nämä ruojapäiväkirjat on kyllä tosi kivoja! Ihanan näköinen tuo smoothie bowl 😊

  7. Emma kirjoitti:

    Itse lopetin kaurapuuro+raejuusto+mehukeitto aamupalani, kun vatsassa möyri monta tuntia aamupalan jälkeen eikä tuo setti tuntunut pitävän edes nälkää. Vaihdoin kuukausi sitten tuorepuuroon ja molemmat ongelmat on kadonneet 😊 omaan puuroon laitan kaurahiutaleita ja kauramaitoa, siemeniä, rahkaa ja päälle sulaneita pakastemansikoita ja hieman hunajaa.

    • Jonna kirjoitti:

      Oi, tuorepuurot on todella hyviä! Mulla on myös todella raskas olo monta tuntia puuroaamiaisen jälkeen…ei kiva! Tuorepuuroa voisinkin taas kokeilla pitkästä aikaa 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *