Miksi puolison exää vihataan?
6
Tyttö herätti minut viime yönä kahden aikaan vessaan ja juomaan. Normaalisti saan aika nopeasti heräämisen jälkeen unen päästä kiinni, mutta en tällä kertaa. Pyörin sängyssä kohtuuttoman paljon ja mietiskelin niitä näitä. Yön pikkutunneilla ajatukset harhailevat ja risteilevät sinne tänne ja poukkoilen asiasta ja muistosta toiseen. Pitäisi kirjata joskus kaikki yöllä mietityt asiat ylös. Niistä saisi melkoisen hauskan tarinan aikaiseksi!
No, ajatus johti toiseen ja aloin miettimään jostain minulle tuntemattomasta syystä omaa nuoruuttani. Minulla oli nuorempana muutama pidempi seurustelusuhde, jotka kestivät 1,5-3 vuotta. Siinä ajassa toisen oppii jo tuntemaan joten kuten. Olin noina aikoina kauhean epävarma itsestäni ja se näkyi ikävä kyllä järkyttävänä mustasukkaisuutena. Välillä mustasukkaisuuteen oli tosin aihettakin, kun toinen ei käyttäytynyt kaikkien normien mukaisesti. Empä voi väittää itsekään olleeni mikään maailman puhtoisin enkeli, mutta se ei ollut nyt tämän jutun pointti. Muistan noina aikoina vihanneeni suunnattomasti seurustelukumppanini exiä. En pysynyt toimimaan heidän kanssaan missään tilanteissa. Olin kateellinen ja mustasukkainen. Samalla tavalla käyttäydyin myös eron jälkeen exän uuden kumppanin seurassa. En ymmärtänyt itsekään mikä minua vaivasi. Ehkä se oli se oma epävarmuus ja tyytymättömyys omaan kehoon.
Kauas ollaan tultu noista päivistä. Ikä on tuonut kokemusta ja järkeä päähän. Itseluottamus on aivan eri luokkaa nykyään kuin 10 vuotta sitten. Toisaalta olen myös saanut luotettavan kumppanin rinnalleni, mutta olen itsekin kasvanut näinä vuosina henkisesti todella paljon. Lähinnä naurattaa ne nuoruuden äksyilyt. Miksi vihata ihmistä, jota en edes tunne. Eihän toisen menneisyyttä voi muuttaa! Nykyisen mieheni kanssa yhteistä taivalta on jo yli 11 vuotta ja olin aika mustasukkainen meidänkin seurustelusuhteen alussa. Luottamus kasvoi huonojen suhteiden jälkeen hitaasti, mutta varmasti. Nykyään ajattelen niin, että jos tuo tuosta lähtee jonkun toisen matkaan niin sitten sen on määrätty tapahtuvaksi juuri sillä tavalla. Toista ei voi omistaa eikä kahlita.
Olen eronnut kaikista suhteistani hyvissä väleissä. Asiat on puhuttu halki eikä mitään pitäisi periaatteessa olla hampaan kolossa toista vastaan. Olen ollut joidenkin exien kanssa tekemisissä erojen jälkeenkin ja ollaan ihan hyvissä väleissä. Toisten kanssa taas en ole puhunut moniin vuosiin ja sekin on ihan ok. Kautta rantain olen joistain ex-poikaystävistäni kuullut ettei heidän nykyinen kumppaninsa anna pitää minuun yhteyttä. Kaiken lisäksi en ole näitä minua vihaavia nykyisiä koskaan tavannutkaan tai korkeintaan kerran! En ymmärrä tätä alkuunkaan. Olenko edelleen niin suuri uhka heille vai mistä homma kiikastaa? En todellakaan haikaile yhdenkään exäni perääni, mutta olisi kiva silloin tällöin kuulla mitä heille kuuluu. Ihmetyttää muutenkin tällainen käytäntö, että puolison exää haukutaan ja kyräillään lähes aina. Sama oman exän nykyisen kumppanin kohdalla. Onko ihmiset vain niin epävarmoja itsestään ja pönkittävät haukkumalla ja mustamaalaamalla omaa itsetuntoaan?
Että tällaisia mietteitä yön pikkutunneilla! Onko teillä ajatuksia tästä asiasta?
Tosi mielenkiintoinen aihe! Tää on kyl jännä juttu.. me ollaan nykyisen miekkosen kanssa oltu yhdessä jo reilu 8 vuotta 🙂 Seurustelun alkuvaiheella olin ääärettömän mustasukkainen mieheni exästä.. olin mustasukkainen mutta myös todella utelias mitä sille exälle kuului niku muuten vaan (onko uutta seurustelukumppania, missä asuu, yms..) v… vaikka eihän sen elämä enää meille todellakaan kuulunut, mutta kun samoilla kylillä eleiltiin ni toki tuli monesti niitä yhteen törmäyksiä.. ja ai että sitä tunnetta! Olin silloin 18 v . todella epävarmani itsestäni, miekkonen oli 23 ja hänen exänsä myös. Jotenkin kuvittelin, että tämä exä oli jotenkin niin aikuinen nainen ja varmasti todella taitava ja osaava kaikessa – toisin kun minä, nuori vasta 18 täyttänyt tyttönen! Kyllä tuli joskus kiukkuja ja itkuja väänneltyä tämän asian kanssa! Näin vanhempana ja paaaljon viisampana tulee mietittyä, että mihin kaikkeen sitä omaa energiaa tulikaan tulhlattua.. kun olisin vaan voinut nauttia tuoreesta rakkaudesta ja miehestä joka minua todella rakastaa! <3 En siis todellakaan periaatteessa ns. vihannut exää vaan enempi oli se epävarmuuden tunne joka valtasi kaiken. Nii ja siis ihän tämä exä ollut ainoa, taitaa niitä muutamia olla.. mutta niistä en sen enempää tiedä, ja ehkä ihan hyvä niin 🙂
Tästä aiheesta voisi vaikka kuinka kirjoittaa.. mutta en taida jaksaa tämän enempää! Nyt ihan alkaa jopa naurattamaan koko asia kun tätä mietin. =) Menneet on menneitä ja täytyy osata nauttia tästä hetkestä! <3
Kuulostaa niiiin tutulta! Mua kiinnosti kans hirveästi mitä toisen exät teki milloinkin 😀 joo ja tosiaan energiaa kului ihan tirhanpäiväisyyksiin..onneks sitä on nykyään jo vähän fiksumpi!
Aivan mahtava teksi. Itse olen sua 10 vuotta nuorempi, mutta samoja asioita on tullut pohdittua jo pitkään. Nykyinen mieheni oli ennen suhdetamme seurustellut 5 vuotta ja se oli minulla todella hankala asia hyväksyä alussa. Ajatus siitä, että joku toinen tuntee oman mieheni ehkä paremmin kun minä oli jotenkin pelottava ja toki oma epävarmuuteni vielä kasvatti tätä tunnetta.
Olen kuitenkin onnellisessa asemassa sen suhteen, että olen aina voinut puhua omista tunteistani ja ajatuksistani miehelleni, ilman että hän kyseenalaistaisi tunteitani. Myös oman epävarmuuden myöntäminen ihmiselle johon kuitenkin luottaa 110 prosenttisesti on hankalaa, sillä mitään järkevää syytä epävarmuudelle ei ole.
Mutta huippua, että tästä asiasta puhutaan ääneen, sillä uskon että todella moni pohtii näitä asioita mutta ei uskalla niistä ääneen puhua.
Kiitos siis tästä tekstistä 🙂
Se että joku toinen tuntee sua paremmin sun oman kumppanin on melkoinen isku vasten kasvoja. On ollut mullekin! Olin nykyisenkin mieheni kohdalla todella utelias ja mustasukkainen juuri tuosta syystä. Ja mä en pystynyt edes puhumaan asiasta..
Mä oon just tommonen kaamee narttu joka inhoo miehen exiä! Voi apua, ois niin paljon sanottavaa aiheesta mutta siitä tulisi romaani ? Täytyypä oikeesti miettiä ja opetella suhtautumaan suopeammin heihin ?
Ou nou ? Ehkä joskus on syytäkin olla täysi narttu ?