Hae
Palasia Arjestani

Parempaa valmisruokaa

Processed with VSCOcam with c1 presetSyksy on siitä ihanaa aikaa, että kutsuja erilaisiin bloggaajatilaisuuksiin alkaa tippua sähköpostiin tasaiseen tahtiin. Joskus enemmän ja joskus vähemmän. Viime viikolla sain kutsun Ellun kanojen toimistolle Kokkikartanon burgeribaariin! Kuten varmaan tiedätte niin minähän rakastan ruokaa yli kaiken, joten tällaista tilaisuutta ei yksinkertaisesti voi päästää käsistä. Ilahduin suuresti, kun kutsussa kehotettiin ottamaan myös perheen pienimmät mukaan 🙂

Processed with VSCOcam with c1 presetProcessed with VSCOcam with c1 presetProcessed with VSCOcam with c1 presetJälleen kerran, kun Helsingin ytimessä seikkailin, oli turvauduttava miehen pelastavaan puhelinpalveluun. Mä olen niin onneton suunnistamaan keskustassa, että ihan hävettää… Perille kuitenkin päästiin ja meitä oli vastassa todella herkullinen tuoksu ja uutuusburgereita notkuvat pöydät. Burgeribaarissa pääsimme maistelemaan Kokkikartanon uudistunutta välipalasarjaa, johon kuuluu kerros-, täysliha-, kasvis- sekä kebabhampurilainen ja Hor dogit Kunnon nakilla ja Chorizolla. Hampurilaisten pihvien lihapitoisuus on 99% ja mausteina on käytetty pelkästään suolaa ja pippuria. Kebukkapurilaisen lihan naudanlihapitoisuus on 90& ja hodarin chorizonkin muistaakseni 87%! Mielestäni tässä alkaa olla valmishampurilaisen speksit aika lailla kunnossa vai mitä te olette mieltä? Kaikissa näissä tulee myös paketin mukana jonkin lainen kastike ja/tai juusto tai muuta lisuketta. Minähän en näitä mikroon tuuppaisi vaan paistaisin sämpylät rapsakoiksi joko pannulla tai uunissa ja täyttäisin kunnolla, kuten burgeribaarissakin.

Processed with VSCOcam with c1 presetProcessed with VSCOcam with c1 presetProcessed with VSCOcam with c1 presetProcessed with VSCOcam with c1 presetProcessed with VSCOcam with c1 presetProcessed with VSCOcam with c1 presetProcessed with VSCOcam with c1 presetLapsukaisille oli järjestetty kaikenlaista ohjelmaa ja siinähän se aika menikin nopsaan ensin syödessä ja rupatellessa ja sen jälkeen tytön kanssa leikkiessä. Mä arvostan suuresti, että myös lapset otetaan huomioon, koska aika monella nyt vaan sattuu olemaan muksuja ja joskus ne on aivan pakko ottaa mukaan. Mehän tehtiin tästä tytölle oikein jännittävä matka ja matkustettiin ekaa kertaa sporallakin 😉

Processed with VSCOcam with c1 presetProcessed with VSCOcam with c1 presetProcessed with VSCOcam with c1 presetJa tällaisen Katri-kaunokaisen löysin myös huuhailemasta burgeripöytien ääreltä 😀 Oma arki (ja varmasti muidenkin) on niin hektistä välillä, että treffaaminen jää näihin blogitapahtumiin vaikka eihän se niin saisi mennä. Koskaan ei kuitenkaan ole huono vaihtoehto treffata maistuvan ruuan äärellä!

Tällaisia tapahtumia lisää, kiitos!

Ps. Latasin youtubeen just uuden videon. Tsekkaa se täältä jos kiinnostaapi! Näitä videoita on tarkoitus alkaa vääntämään enemmän, mutta kaikkia en tänne blogiin laita. Jos haluat pysyä ajantasalla niin kannattaa tilata toi mun kanava sähköpostiin tai liittyä blogin facebookiin, jonne linkitän videot 🙂 Blogin facebook-sivun löydät täältä. Ja instagrammista mut löytyy tunnuksella @jonnam1983!

Kun pelko estää tekemästä asioita

Processed with VSCOcam with t1 preset

Mä olen huomannut pelkääväni enemmän kuin ennen. Yön hiljaisina tunteina, kun odottelin kellon soittoa töihin, mietiskelin tulevaa matkaa ja kävin kaikki mahdolliset kauhuskenaariot läpi koneen putoamisesta aina lapsen katoamiseen. Näitä perinteisiä. Noi nyt on vielä ihan realistisia pelkoja ja varmaan jokainen niitä joskus miettii, mutta näiden lisäksi mulle on tullut ihan typerä pelko – epäonnistumisen pelko.

Processed with VSCOcam with t1 presetProcessed with VSCOcam with t1 presetProcessed with VSCOcam with t1 preset

Hölmöintähän tässä on oikeastaan se, että epäonnistumisen pelko liittyy treenaamiseen. Haluaisin kehittää itseäni treeneissä ja tiedän, että kehittyisin parhaiten jos vaan uskaltaisin osallistua eri kisojen karsintoihin. Olen aina ollut sellainen, että kilpailutilanne saa musta irti suorituksia joihin en edes uskonut pystyväni. Tästä hyvänä esimerkkinä on mun eka osallistuminen winter warien karsintoihin pari vuotta sitten. Olin siihen mennessä uskaltanut tehdä esim. valakyykkyä 20 kilolla ja karsinnoissa tein liikettä 45 kilolla! En olisi ikinä uskonut, että ylipäänsä selviän karsintalajeista, mutta niin vain tein. Okei, kolmannen kohdalla sairastuin mutta kuitenkin.

Processed with VSCOcam with t1 presetProcessed with VSCOcam with t1 presetProcessed with VSCOcam with t1 preset

Nyt mulla on ollut sormi liipaisimella jo monta kertaa, viimeksi Helsinki Showdownin karsintojen alkaessa. Mutta ei. Viime hetkessä hannaan, koska luulen epäonnistuvani. En niinkään pelkää epäonnistuvani muiden silmissä, vaan nimenomaan henkilökohtaisella tasolla. En ymmärrä miksi tästä on nyt tullut mulle näin iso kynnys, koska eihän toi ole ollenkaan iso asia! Tiedän etten mihinkään kisoihin näillä taidoilla tai voimilla pääsisi ja yritän puhua itselleni, että kannattaisi kokeilla lajeja ihan vain oman kehittymisen kannalta. Mutta kun ei. Milloin minusta tuli tällainen hannari? Että voi pientä ihmistä ärsyttää oma käyttäytyminen.

Mietinpä vaan, että paheneeko tämä tilanne vielä tästä muillekin osa-aluille vai saanko itseni hallintaan ja uskallan yrittää? Miksi mahdollisesta epäonnistumisesta on yhtäkkiä tullut näinkin suuri mörkö? Eihän sillä ole kerta kaikkiaan mitään väliä vaikkei aina onnistuisikaan! Vielä kun saisin itsenikin uskomaan sen… Onko teillä koskaan tällaisia itsenne sisäisiä kamppailuja? Haluatte palavasti tehdä jotain, mutta ette kuitenkaan uskalla? Oletteko päässeet pelosta yli, miten? Ääh, miten ärsyttävää.