Hae
Palasia Arjestani

20 asiaa, jotka olen oppinut elämäni aikana

20 asiaa, jotka olen oppinut elämäni aikana

Oletteko koskaan pohtineet, että oli ikää paljon tahansa, juuri se elämänvaihe tuntuu aina parhaimalta? Mulle on käynyt juuri niin. Näin jälkeenpäin ajateltuna on vuosia, joista voisin luopua ihan mielelläni, mutta toisaalta nekin ovat tuoneet elämään uusia vivahteita ja ainakin järkeä päähän, jos ei muuta. 18-vuotta täyttäessäni luulin olevani aikuinen, mutta miten väärässä olinkaan. Ei elämästä tiennyt juuri mitään silloin. Elämä oli niin kovin erilaista, mutta opettavaisia vuosia olivat nekin. Noina vuosina tein oikeastaan kaikki ne virheet, jotka silloin pitikin tehdä, jotta minusta kasvoi juuri tämä ihminen kuin nyt olen. Piti kokea huonot parisuhteet, liika bilettäminen, opiskelut, itsensä etsiminen, ammatin etsiminen, petolliset ihmissuhteet, itse tehdyt virheet ja niiden selvittäminen. Olihan se vähän sellaista aikaa, että jotain olisi voinut tehdä toisinkin. Opin asioita kantapään kautta. Kaikki piti tehdä juuri päinvastoin kuin sanottiin ja ehkä se on vain minun tapani oppia.

Oppiminen on koko elämän mittainen prosessi. Ihan joka päivä tulee jotain uutta eteen ja se on vain hyvä asia. Pysyy ainakin mieli virkeänä, jos ei muuta. Elämässä on vielä paljon opittavaa, mutta tässä joitakin asioita, jotka olen jo oppinut ja sisäistänyt:

20 asiaa, jotka olen oppinut elämäni aikana

  • ole aina rehellinen, myös itsellesi!
  • elä elämääsi niin kuin itse haluat, ei niin kuin muut haluavat sinun sitä elävän
  • älä puhu pahaa toisista, he saavat sen kuitenkin tietää ennen pitkää
  • älä jää kiinni huonoon tai tylsään parisuhteeseen
  • opettele olemaan myös yksin, aina ei tarvita kumppania vierelle
  • tee asioita, jotka tuottavat sinulle hyvää mieltä ja positiivista energiaa
  • tutkiskele itseäsi: mitä mielen päällä on juuri nyt?
  • kehitä itseäsi ja uskalla tehdä asioita: jos olet aina halunnut opiskella espanjaa, ilmoittaudu kielikurssille! Jos olet aina halunnut oppia remontoimaan kotia, aloita jostakin pienestä asiasta, kuten seinän maalaamisesta. Uskallus lisää innostusta ja päinvastoin!
  • Välillä on ihan hyvä olla tekemättä mitään
  • Pidä huolta perheestäsi

20 asiaa, jotka olen oppinut elämäni aikana

  • Jokainen tällä maapallolla on saman arvoinen ihonväristä, kotimaasta, seksuaalisesta suuntautumisesta tai poliittisesta näkemyksestä viis
  • Uskalla rohkeasti olla sinä ja seistä omien mielipiteitesi takana
  • Mielipide on kuin persereikä – jokaisella on omansa
  • Vaikka et olisi aina samaa mieltä asioista, kunnioita toisen mielipidettä, siitä voi saada perspektiiviä itsellekin
  • Odota päivä ennen kuin vastaat negatiiviseen viestiin/blogikommentiin tai vastaavaan
  • Paista vappumunkit aina itse! Tulee noin miljoona kertaa parempia 😉
  • Älä koskaan mene suuttuneena nukkumaan
  • Sano anteeksi ja kiitos
  • Muista kertoa läheisillesi, että välität ja rakastat. Usein.
  • Tee puutarhahommia, se rentouttaa ja tyhjentää mieltä! Oikeasti. Marjapuskien leikkaaminen ja rikkaruohojen kitkeminen on tähän mitä parhainta hommaa 😉

Tässäpä oli mun 20 asiaa, jotka olen oppinut elämäni aikana. Toki niitä on paljonkin enemmänkin (kuten panosta aina omaan hyvinvointiisi), mutta nämä ensimmäisenä mielen päällä. Osuiko yksiin omien oppiesi kanssa?

20 asiaa, jotka olen oppinut elämäni aikana

Edellinen postaus: Viikon 16 ruokapäiväkirja – Huonoin viikko aikoihin

♥ SEURAA MINUA ♥

Palasia arjestani Instagramissa // Youtubessa // Facebookissa.

Snapchat: jonnamusakka

Yksi kommentti

  1. Saimi kirjoitti:

    Oon samaa mieltä tuosta puutarhanhoidosta, ”jos haluat olla päivän onnellinen, juo itsesi humalaan. Jos haluat olla vuoden onnellinen, mene naimisiin. Jos haluat olla koko elämäsi onnellinen, aloita puutarhanhoito” -kiinalainen sananlasku

    Mukavaa vappua 😁

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *