Hae
Palasia Arjestani

Lyhyen tähtäimen suunnitelmia ja vanhoja kirppistelyitä.

Tehtiin eilen isännän kanssa vähän suunnitelmaa mun tuleviin treeneihin. Tällä viikolla on vietetty kevyttä viikkoa ja oon käynyt lähinnä heiluttelemassa raajojani salilla. Jalat hierottiin viime tiistaina läpi ensimmäistä kertaa vuoteen… Olivat muuten aika kipeet ja nyt on kivat mustelmat sisäreisissä 🙂

Tiistaina starttaan voimajakson. Tehtiin ihan päivämäärälliset suunnitelmat mut enhän mä enää niitä muista. No, kuitenkin jokunen viikko tässä voimaillaan ja sit pidetään taas kevyt viikko. Kevyen viikon jälkeen startataan dieetti. Dieettiä pidän ensin neljä viikkoa, sitten tulee viikon plussajakso (joulu sattuu sille viikolle) ja sit jatketaan taas dieettiä. Tän pidemmälle ei suunnitelmaa tehty, koska dieetti jatkuu joko pitkään tai sit ei. Mennään fiiliksen mukaan. Tietty kilomäärä mulla on mielessä, joka on vähintään pudotettava. Imetys alkaa olla niin vähissä, että dieetti tuskin enää vähentää maidon tuotantoa entisestään. Eikä sitä alussa kovin pienillä kaloreilla liikkeelle lähdetäkään, koska nyt oon syönyt aika reilusti, varsinkin hiilareita.

Voimajakso tulee olemaan 4-jakoinen, koska ihan välttämättä haluan treenata etu- ja takajalat eri päivinä. Mun mielestä niin on parempi. Ohjelma on seuraavanlainen:

1. Rinta + hauis
Pena pyramidisarjoina kolmosia
Vinopena kp 2*6
Hauikset tangolla 2*5-7
Hammer kp 2*5-7
2.Etureidet + pohkeet (+vatsat)
Smith-kyykky 5*5
Etukyykky tangolla 5*5
Pohkeet seisten 5*5
(vatsoja)
3. Olkapäät + ojentajat
Pystypunnerrus seisten tangolla  5*5
Arnoldpunnerrus kp 5*6
Kapea penkki pyramidisarjoina kolmosia
Ranskalainen kp 2*6
4. Selkä + takareidet
Leuanveto pyramidisarjoina kolmosia
Alatalja 2*6
T-kulmasoutu 2*6
Mave/SJMV 5*5
Koukistukset maaten 5*5
Takaop soutu 2*6

Tällä ohjelmalla lähdetään kokeilemaan. Muutoksia tehdään ohjelmia, jos se muutoksia vaatii. Vatsat teen etureisien kanssa ja/tai jossakin muussa treenissä. Jotain tuolla vatsalihasrintamallakin on nyt tapahtunut, koska huolimatta tän hetkisestä (korkeasta) rasvaprosentista ylimmät vatsapalat on tulleet taas näkyviin! Toki siinä on selkeesti rasvaa päällä, mut palat siellä on 🙂 Hih! Selkäpäivänä maastavedon teen joko suorinjaloin maastavetona tai normi maastavetona. Katsotaan mitä selkä sanoo normi mavesta. Jos tuntuu pahalta niin sitten jätän liikkeen muutaman sentin vajaaksi maasta.

Löysin arkistoista noin kuukauden takaisia kirppistelylöytöjä. Sen jälkeenkin oon löytöjä tehnyt jos jonkinlaisia, mut tässä ne vanhemmat ensin 🙂

Parilla eurolla lähti matkaan punanen lyhythihainen.

Venyy, venyy… takana tommonen nappi.

Mimmille keltainen Tutan body ja tiikeri t-paita, yht. 1€.

Mimmille valkoiset lappuhaalarit egellä ja mulle pinkki hame 2€.

Pimulle satukirja ja pari pehmokirjaa, yht 1,5€.

Bränärit, avaamattomassa paketissa olevat Luhdan pussilakanat, 12€.
Huuto.netistä huusin meille Manducan. Loistava kapistus varsinkin mun selälle 🙂

Joops, hajusta päätellen vaipanvaihto kutsuu….

7 kommenttia

  1. Anonymous kirjoitti:

    Ja ensi viikolla alat taas treenata 2-jakoisella kun ei tää voimailu toimikaan mulla. Sitten taas viikon päästä siirryt 5-jakoiseen kun ei 2-jakoinen vaan toimikaan ja sitten siirryt taas syömään enemmän ja lopetat dietin. Sitten viikko siitä alat taas suunnitella kisoja ja palkkaat uuden valkun vaihteeksi ja dieetti alkaakin taas ja tää valkun tekemä uusi 4-jakoinen ohjelma on aivan uskomattoman hyvä. Mutta kaksi viikkoa siitä päätätkin siirtyä 2-jakoiseen ja ruveta taas plussakaloreille. Ja dippi ei vaan toimi mulla joka toinen viikko ja joka toinen viikko se on paras tuntuma ojentajiin. Nyt alan taas nosteleen pikkuhiljaa painoja pääliikkeissä mutta ensi viikolla vaihdankin jo kaikki liikkeet pois.Olen lukenut blokiasi muutaman vuoden ja näin tämä homma etenee. Jatkan mielenkiinnolla blokisi seuraamista. 🙂

  2. Jonna1983 kirjoitti:

    Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

  3. Jonna1983 kirjoitti:

    Semmosta se kuule on kun hotsittaa kokeilla uusia juttuja ja kun on tämmönen tuuliviiri kuin Mä 🙂 valmentajaahan mulla ei oo ihan hetkeen ollutkaan mut sillon kun oli niin tein kaiken just niin kuin ohjelmassa sanottiin.Nyt vois olla aika pysyä laaditussa suunnitelmassa niin vois tulla jotain kehitystäkin! Ensin siis voimajakso ja sit rasvan tiristelyä.Kiva jos haluat seurata experimentaalista tuuliviiri treenaamistani 😀 ja kommenttia saa jättää useamminkin!

    • Kerttu kirjoitti:

      Jonna jätät vain ommaan arvoonsa nuo raukat anonyymiytensä takaa kaikki tietävät:-) Tsemppiä vain kovasti:-) Ei välitetä nuista ja poistaahsn aina voi kommentit.:-)

  4. Anonymous kirjoitti:

    Tsemppiä voimailuun ja tiristelyyn! 🙂 Täälläkin alkaa nyt kunnon treenaus ja ruokavalion siistiminen. Lihashuoltoon tulee myös kiinnittää enemmän huomioo. Mielenkiinnolla lueskelen tulevien viikkojen fiiliksiäsi!

  5. Tiia kirjoitti:

    Hah, täällä toinen tuuliviiri moi!Mutta se on kyllä hankala päättää haluaako tiristellä ensin kaikki vauvakilot huitsiin vai kenties yrittää vielä pelastaa ne kaikki raskauden aikana kadotetut lihaksensa.. Sitten kun pitää vielä sitä pikkumussuakin miettiä, ettei maidontulo ihan lopahda. Pöh. Onneksi nää alkaa jo syödä tosiaan muutakin! Tsemppiä treeneihin! Sun blogi on ihan paras, ja sun ajatusmaailmasta löytyy niin paljon yhteneväisyyksiä omani kanssa, että tätä on vaan niin huikee käydä lukemassa! 😀

  6. Jonna1983 kirjoitti:

    Kerttu: näin on! Aika mielenkiintoistra muuten, että ne joilla on aina eniten ”asiaa” ja mielipiteitä toisten tekemisistä, kirjoittaa aina anonyyminä… Toki tulee ihania ja kannustaviakin kommentteja anonyymeiltä, mutta yleensä näillä arvostelijoilla ei ole pokkaa kirjoittaa omalla nimellä. Kertoo jo aika paljon ihmisestä.Ano: kiitos kiitos ja samoin sinnekin 🙂 Mukavaahan tämä vielä on kun saa syödä kunnolla! Toisaalta ihan kiva sit päästä vähän kuorimaan noita viimeisiä raskauskilojakin pois, mutta nyt on hauska seurata itsekin kuinka woima tarttuu :DTiia: no moi moi! Kiva tietää, että on muitakin tuuliviirejä kuin mä 😀 Musta tuntuu, että oisin ainakin suurimman osan kadotetusta muskulasta saanut takaisin niin uskaltaa sit marraskuussa alkaa vähän tiristelemäänkin! MAltetaan nyt kuitenkin vielä vähän aikaa ja nautitaan pienestä herkuttelustakin 😉 Kohta sekin loppuu!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.