Hae
Palasia Arjestani

Pinnan alla kuohuu

Pinnan alla kuohuu

Taas olen viettänyt hiljaiseloa blogissa, mutta se johtuu ihan vain siitä että mun pinnan alla kuohuu nyt ja pahasti. Olen halunnut purkaa tänne tuntojani monena päivänä, mutta toisaalta en halua että ilmapiiri täällä blogissa kääntyy negatiiviseksi. Enkä kyllä tiedä kiinnostaako ketään mun jorinat omasta keski-iänkriisistäni vai mitä ihmettä tämä nyt taas onkaan! Tilanne ja mieliala ovat hieman asettuneen, joten uskalsin avata taas blogin ja kirjoittaa tänne edes jotain. Tuntuu, että kaikki on jotenkin kesken ja auki, mutta yritetäänpä hieman enemmän avata missä mennään.

Luin jostain lehdestä artikkelin, jossa käsiteltiin juurikin keski-iänkriisiä ja juuri tätä ajanjaksoa, jota tällä hetkellä elän. Siinä sanottiin, että nuorena sitä olettaa, että neljänkympin korvilla elämä on hyvin selvillä vesillä ja kaikki suunnitelmat elämän osalta on tehty ja hallussa. Elämän kaikki palikat ovat hyvin koossa ja elämän suunta on hyvin tiedossa. Monelle tulee yllätyksenä ettei näin olekaan. Tässä iässä vasta alkaa ymmärtämään mitä ehkä elämältään haluaa ja voi hyvin olla, että nuorena on lähdetty kulkemaan oman polun viertä. Nämä lauseet saivat minut ymmärtämään, että juuri näinhän tämä on mennyt. Parikymppisenä oli ihan sama tilanne kuin nytkin, mulla ei ollut mitään hajua mikä minusta tulee isona tai mihin haluan elämän johtavan. Lukion jälkeen minulla ei ollut mitään koulutusta, johon olisin halunnut palavasti hakeutua. Niinpä hain Tekuun, koska isä niin pyysi. Lopetin koulun 2,5 vuoden opiskelun jälkeen, koska en voinut kuvitellakaan työskenteleväni alalla. Sen jälkeen hain bioanalyytikon koulutukseen, koska se kuulosti mielenkiintoiselta. En päässyt sisään ensimmäisellä yrittämällä, mutta toisella pääsin ja tällä tiellä ollaan edelleen.

Toisaalta ja toisaalta

Toisaalta tykkään työstäni todella paljon, mutta toisaalta kaipaan vaihtelua. Tradenomin koulutus kuulostaa mielenkiintoiselta, mutta samalla mietin onko sekään minun ala? Tuntuu ettei mikään ole täysin minun alani. Haluaisin todella paljon työskennellä eläinten parissa, mutta eläinlääkäriksi en jaksaisi lukea (enkä varmaan pääsisi edes kouluun) ja eläintenhoitajilla taas on todella huono palkkaus. Että mitähän tässä tekisi? Haluaisin kuitenkin hyödyntää myös jo aiemmin tehtyä tutkintoa, mutta en tiedä millä koulutuksella eläinlääkäreiden labrat toimii? Pitänee ottaa selvää. Kuten huomaatte, niin olen aika ulapalla tällä hetkellä. Niin moni asia kiinnostaisi, mutta en tiedä olisiko niistä loppelämän työksi? Vai onko tarkoituskaan etsiä loppuelämän työtä? En tiedä.

Eihän tässä muu auta kuin mennä tuntosarvet herkällä eteenpäin ja kuulostella omia fiiliksiä. Antaa tilaa ajatuksille ja pohtia elämää ihan rauhassa. Ei kai tässä mikään kiire ole? Kaikki tämä pohtiminen ja tietynlainen epätietoisuus purkautui viikonloppuna kauheana itkukohtauksena. Mulla on huono tapa padota asioita sisälleni ja jossain vaiheessa ihminen räjähtää, kun tavaraa on sisällä liikaa. Mulla purkauksen sai aikaan ihan vain se, että koira lähti ohi kulkevien koirien perään mökillä eikä heti totellut minua. Ensimmäinen ajatus oli, että olen ihan paska koirankouluttaja ja siitähän se lumipallo lähti vyörymään ja kaikki tuli ulos. Mies ei ihan ymmärtänyt kun yritin selittää etten itke mitään koira-asiaa, vaan ihan muuta. Niissä merkeissä meni koko sunnuntai ja seuraavana päivänä olo oli huomattavasti parempi ja kevyempi. Nyt voin taas hetken elää normaalia elämää ennen seuraavaa räjähdystä 😀

Kuis sun elämä? Onko kaikki ok?

Ps. Sain itselleni uuden koneen, joten videoitakin taas tulossa lähipäivinä!!

Edellinen postaus: Makoisat kanapuikot – Upposi muksulle kuin väärä raha!

PALASIA ARJESTANI // BLOGIT.FI:SSÄ // BLOGLOVINISSA // INSTAGRAMISSA // YOUTUBESSA // FACEBOOKISSA

Milloin minä riitän itselleni?

minä riitän

Milloin minä riitän itselleni? Milloin koen olevani riittävän hyvä juuri tällaisena kuin olen omasta mielestäni? Ihminen on siinä mielessä jännä olento, että hän pystyy ihan omassa päässään sättimään itseään niin paljon, että loppujen lopuksi uskoo niihin väitteisiin itsekin. Tuosta suosta nouseminen ja terveen itsetunnon kasvattaminen vie tuhottomasti aikaa. Välillä tulee alamäkiä ja välillä näkyy valonpilkahduksia ryteikön läpi. Tällä hetkellä ollaan siellä ryteikössä hyvin syvällä, mutta aurongon säteitä näkyy jo. On taas aika ottaa itsensä puhutteluun ja miettiä mitä se hyvinvointi minulle merkitseekään?

Milloin minä riitän itselleni?

Olen aina heijastanut itseäni siihen missä kunnossa olen, kuinka paljon urheilu ja onko ruokavalio hyvin hallussa vai ei. Tämä kaikki juontaa niistä tiukoista treenivuosista, joita elin ja hengitin parikymppisenä. Vielä näin 37-vuotiaanakin nuo ajat heijastavat mun ajatusmaailmaan aika ajoin todella vahvasti. Ymmärrän itsekin, että tämä on aivan naurettavaa, mutta silti en pääse siitä täysin eroon. Se onkin muuten jännää, että tiedän etten koskaan palaa niihin aikoihin saati elämäntapoihin, mutta siitä huolimatta peilaan tekemisiäni niihin. Ennen hyvinvointi tarkoitti minulle tiukkaa treenaamista ja ruokavaliota, nykyään haluan voida hyvin, jotta jaksaisin urheilla ja syödä järkevästi. Asiat ovat siis kääntyneet hieman päälaelleen ja se ei tunnu menevän millään paksuun kallooni.

Terveellinen ruokavalio & treenimotivaatio

Terveellinen ruokavalio on edelleen yksi tärkeimmistä hyvinvoinnin kulmakivistä, mutta siihen on tullut selkeästi enemmän rentoutta omalla kohdallani. Mulla se rentous vaan tahtoo välillä lähteä lapasesta, kunnes saan taas narun päästä kiinni. Balanssi on se avainsana, jonka tahtoisin saada haltuuni. En halua potea huonoa omatuntoa herkkupäivästä, vaikka olen sen ansainnutkin. Silti kerta toisensa jälkeen saan itseni kiinni ajattelemasta, että nyt kun kerta herkuttelit niin seuraavan kuukauden syöt todella tarkasti ja treenaat monta kertaa viikossa. Kummallinen on tämä ihmisen mieli. Tiedät miten asia on, mutta silti et kuitenkaan ymmärrä toimia sen mukaan.

Treenimotivaatio on tällä hetkellä taas alhaalla ja olen päättänyt jälleen kerran odotella sitä takaisin. Sillä aikaa teen jotain muuta ja yritän opetella ymmärtämään senkin, että on ihan ok tehdä välillä jotain muutakin kuin nostella painoja. Kaikki liikunta on hyvästä, ihan sama mitä se on! Tänään kävin kävelyllä ja olen itse asiassa taas tykästynyt kävelyyn ja metsässä käyskentelyyn sen jälkeen kun koira tuli taloon. Ihan parasta köpötellä koiran kanssa metsässä, ihastella vihreää luontoa ja kuunnella lintujen laulua. Eihän sen parempaa olekaan! Ehkä tämä on vain tällainen elämänvaihe, jossa henkinen kapasiteetti on niin kovilla, että kroppa vaatii rauhoittumista ja hitaampaa menoa

Mitä hyvinvointi merkitsee sinulle?

Edellinen postaus: Voisilmäpullat – Parhautta pullarintamalla!

PALASIA ARJESTANI // BLOGIT.FI:SSÄ // BLOGLOVINISSA // INSTAGRAMISSA // YOUTUBESSA // FACEBOOKISSA