Hae
Palasia Arjestani

Liian pulska burpeisiin?

Processed with VSCO with c1 presetPikkujouluissa yllättäen keskusteltiin aika paljon treenaamisesta, ravinnosta ja kaikesta mikä vähänkin näihin liittyy. Olen pohdiskellut näitä asioita myös oman pienen pääni sisällä tässä pari päivää. Huomasin kisoissa (ja olen tähän asiaan kiinnittänyt huomiota muutenkin) että suurin osa meidänkin salin kovimmista mimmeistä on aika hyvässä tikissä ja tarkoitan tällä nimenomaan rasvan määrää. Fitnessvuosieni jälkeen en ole kauheasti jaksanut mitään dieettihommia ellei raskauskilojen pudottamista lasketa, mutta nyt on ehkä pakko miettiä asiaa uudestaan.

Mun painolukemat on pikku hiljaa hiipineet korkeammalle ja korkeammalle ja samalla myös treenaaminen on käynyt raskaammaksi. Mä oon ehkä liiankin kirjaimellisesti noudattanaut neuvoa: pitää syödä paljon, jotta jaksaa treenata ja kehittyy 😀 Tämä on yksi asia minkä tajusin vasta viikonlopun aikana. Parhaiten mulla on treenit kulkeneet kun oli noin viisi kiloa kevyempi ja onhan se nyt sanomattakin selvää, että on helpompi vetää leukoja ja loikkia burpeita, jos massaa on vähemmän kuin nyt. Ulkonäöllisesti mulle on ihan se ja sama painanko viisi kiloa enemmän vai vähemmän, mutta treenaamisen kannalta voisi olla ihan fiksua yrittää pudottaa painoa. Hauskahan se olisi nähdä olisiko siitä hyötyä? Mä veikkaan että olisi.

Mutta se diettaaminen, boring! Kun tykkää kokkailla ja leipoa yhtä paljon kuin minä niin pelkkä ajatuskin dieetille ryhtymisestä ahdistaa. En todellakaan halua laskea kaloreita, joten tämä asia on vielä vähän pohdinnan alla. Tiedän, että vitonen on helppoa pudottaa, mutta se vaatii suunnitelmallisuutta ja viitseliäisyyttä. Pelkään, että kuolen tylsyyteen kun en voikaan kokkailla enää juuri sitä mitä haluan, mutta toisaalta tämän voisi ottaa myös haasteena?

Olisiko mahdollista pudottaa vaikkapa viisi kiloa ilman kaloreiden laskemista ja samalla nauttia myös ruuanlaitosta? Kas siinäpä pulma! Pieni idean poikanen mun päässä jo muhii…;)

34 kommenttia

  1. Tiina kirjoitti:

    Mulla on tällä hetkellä Personal Trainer joka sano mulle heti eka kerralla että sitte ei lasketa mitään kaloreita eikä kielletä mitään, pitää oppia syömään rehelllistä ruokaa jolloin kaikki turha mässäily jää pois. Olin aika ihmeissäni 😀 mulla on pudotettavaa n. 10kg. hitaasti mutta varmasti ( Ja kyllä tällä leipurihullulla) on tullu takapakkeja välillä, mutta en anna sen masentaa, olen ottanu nyt sen asenteen että opettelen syömään kunnon aterioita potematta huonoa omatuntoa siitä, ja opettelen nyt sellaiset rutiinit että nämä dieetit saa loppu elämäksi unohtaa! Sokerin olen nyt jättänyt pois ( yhdessä tuumin miehen kanssa näin päätettiin) ja se on jo keventänyt oloa huomattavasti!

    • Jonna kirjoitti:

      Mullakin on vakaa yritys vain ja ainoastaan ruokavaliota hieman muuttamalla ja siistimällä saada paino putoamaan. Kalorien laskemiseen en kovin mielellään lähde. Tää on eräänlainen haaste mulle itselleni, koska uskon että pienillä muutoksilla saa jo hyviä tuloksia aikaan ilman, että joudun masentelemaan keittiössä tai repimään tukkaa päästäni 😀

      • Tiina kirjoitti:

        juu, sen kultaisen keskitien kun löytää niin elämä helpottuu varmasti! Katsoin eilen netflixistä sellasen dokkarin kuin fed up ja siinä sanottiin hyvin että kalori ei ole vaan kalori. vaan erillainen kalori käyttäytyy eritavoin kehossa. eli jos juot samalla kalorimäärällä sokerilimsaa tai syöt luomupähkinöitä, vaikutus on eri: sokerilimsa muuttuu nopeasti rasvaksi, kun taas pähkinät keho osaa käyttää järkevästi energiana ja ei synny rasvaa! eli kun miettii mitä suuhunsa laittaa, silläkin voi olla jo valtava ero 🙂

        • Jonna kirjoitti:

          Totta muuten tuokin ja jo omalla kohdalla todettu ettei kalori ole pelkkä kalori. Välillä on vaikeaa nähdä metsää puilta ja vaikka omasta mielestään syökin ”oikein” niin silti ei välttämättä niin tee. Mies jo eilen tuumasi, että mulle auttaa jo se etten syö niin hemmetin paljon joka päivä hiilareita 😀

  2. Suvi kirjoitti:

    Nigella vinkkaa laittamaan paljon aasialaista ruokaa -》 makua muttei voita/kermaa/juustoa?

  3. Sannuli kirjoitti:

    Onpas tutun kuuloista 😀 Itsellä on rasvaa enempi kuin sinulla, ei mahdottomasti, mutta tiedän, että kun sen 5 kg rasvaa saisin pois niin olisi elämä boxilla auvoisampaa 😉 Mutta perkule kun ruoka on vain liian hyvää. Usein saan vedettyä ns. siistinpiä kausia ja tiedän, että kyllä sen viitisen kiloa pois saa, MUTTA. Sitten usein tulee kaiken maailman kissanristiäisiä ja yhtäkkiä huomaakin ettei se leuka nousekaan tangon yli ja hups, puntarissa ollaan taas uusissa lukemissa 🙂 Crossfitissa kun tuppaa paino muutenkin hiukan nousemaan kun lihasta tarttuu niin sitä helposti antaa ne karttuneet kilot helpommin anteeksi. Olen nyt kyllä päättänyt, että kun loppuvuodesta selviää niin alkuvuodesta painan jonkun sokerittoman kauden jotta alkaa taas reeni sujumaan 🙂 Olenkin nyt suosiolla nämä juhlakaudet tehnyt enempi voimaa niin on edes jotain hyötyä plussakaloreista 😀 Ihanaa loppuvuotta sinulle ja kiitos suosikki blogistani 🙂

    • Jonna kirjoitti:

      Mä oon kans huomannut, että nyt kun olkapää on ollut kunnossa ja oon pystynyt yläkroppaakin treenaamaan suht normaalisti niin lihastakin on tullut taas vähän lisää. On tässä silti vara muutama kilo ottaa pois…

  4. henna kirjoitti:

    Ois mielenkiintosta joskus lukee joku postaus liittyen fitnessvuosiisi 🙂 ja ajatuksiasi nyt siitä ajasta

    • Jonna kirjoitti:

      Oon tainnut siitä aikaisemmin jo kirjoitellakin, mutta varmasti kirjoitan vielä jatkossakin! Kunhan saan inspiraation 😉

  5. Iida kirjoitti:

    Hei tää niin osu ja uppos! Ihan sama mielessä! Oon saanut melko paljon lisäkiloja, osa toki lihasta kovan treenin takia. Mulla ei niin oo väliä painolla ulkonäön takia, mutta auttais huomattavasti treeniin. En vaan jaksa tehdä yhtään mitään. Tykkään ruuasta ja tykkään kokkailla. Ja joulukin tulee ja blogin takia muka pitää olla koko ajan tekemässä jotain hyvää! Pitää ottaa tästä viidestä kilosta yhteinen proggis! Olin tavoitellut sitä jouluun mennessä, mutta ei oo juuri edennyt😁

    • Jonna kirjoitti:

      Sepä se on, pitää vaan saada itseään niskasta kiinni ja motivaatio tekemiseen. Mä olen vasta suunnitteluasteella. Tai no, pienesti olen aloittanut jo 😀 Omalla kohdalla tiedän ettei homma tule onnistumaan nopealla tahdilla ja mieluummin pudotankin vähän hitaammin. Keittiöstähän se koko homma lähtee ja mun varmin konsti vähentää herkkuja on kantaa kaikki ylimääräinen töihin ja välttää ostamasta niitä kotiin. Tänäänkin toin yhden leipomuskokeilun duuniin tuhottavaksi niin ei kummittele kotona 😀

  6. Nimetön kirjoitti:

    En tiiä, aika monella naisella on aina takaraivossa se että ”kun saisi sen 5 kiloa pois niin sitten..” 🙂 Toki jos on valmis tekemään sellaisia loppuelämän pitäviä muutoksia eli vaikka lisää kasviksia ja kunnon ruoan syömistä ja sitä kautta tiettyjen juttujen syöminen vähenee niin hieno juttu. Kaikenlaiset kuurit ja dieetit on vähän turhia jos niistä ei seuraa pysyviä muutoksia.

    • Jonna kirjoitti:

      Jep tiedän ton, mutta omalla kohdallani on aika lailla eri asia. En pudota painoa ulkonäön takia vaan nimenomaan treenaamisen takia ja mulle se on oikeastaan sama onko se kolme kiloa vai 7 kiloa kunhan tietyt liikkeet alkavat tuntumaan vaan kevyemmiltä. Crossfitissäkin joutuu painoa välillä nostamaan systemaattisesti voimakaudella (kaikki ei tosin tee niin), mutta ainakin minä olen sen huomannut että voima tarttuu huomattavasti paremmin plussakaloreilla. Sitten kun siirrytään tekemään enemmän kestävyyttä niin pienemmästä painosta on vaan etua! Omalla kohdallani tavoite on pudottaa jokunen kilo hitaasti ja niin ettei se vaikuta voimatasoihin 😉

  7. LK kirjoitti:

    Itse oon rajottanu viime aikoina viikonlopun överiherkuttelun maltillisempaan ja paino on ihan ”vahingossa” tippunut sen muutaman kilon. Plus lisänny kasvisten määrää. Sama tepsis varmasti sulle!

    • Jonna kirjoitti:

      Tämä onkin yksi mun suunnitelman pääpointeista eli viikonlopun ruokailuihin kiinnitän entistä enemmän huomiota! Varmasti pelkästään jo tällä saa hyviä muutoksia aikaan 😉

  8. Anni kirjoitti:

    Kai se on vähän siitäkin kiinni mitä osa-alueita painottaa. Miespuolinen treenikaverini juuri manasi kun laihduttuaan kymmenen kiloa lähti myös hurja määrä voimaa menemään. Mä en nyt aio ottaa paineita painosta, vaikka jonkun mielestä varmasti pitäisikin. Mulla just nyt on tärkeintä kasvatella voimia, kömpelöitymisenkin uhalla.

    • Jonna kirjoitti:

      Mä en ole koskaan huomannut, että esim. viiden kilon pudotus vaikuttaisi millään tavalla voimatasoihin jos pudotuksen tekee fiksusti. Kymmenen kilon pudotus taas vaikuttaisi aivan varmasti. Riippuu tietysti lähtökohdista! Tästä asiasta just keskustelin valmentajankin kanssa 😉

  9. Jonna kirjoitti:

    Mulla kans paino hiipiny ”salakavalasti” ylöspäin nyt viimeisen vuoden aikana, siis sinä aikana kun crossfittiä oon harrastanu 🙂 Tiedän että lihasta on kertynyt kyllä, koska kukaan ei edes usko miten voin painaa 7 kiloo enemmän kuin vuosi sitten. Ei kuulemma huomaa, ja sitä oon miettinyt itekin, että ei mulla kuitenkaan ole sellanen plösö olo vaikka paino onki noussut. Samat vaatteetki menee, Ja tiedostan että mun hartiat ja selkä alkaa olemaan jo sen verran lihassa että varmaan jonku mielestä jo liikaakin. puhumattakaan reisistä. Mutta kyllä sitä ehtaa läskiäkin on kertynyt, sixpäkki on hyvin tuolla rasvan alla, eikä käsivarsisssa oo juurikaan lisaserottuvuutta enää. ennen kävin salilla, mutta myös juoksin paljon enemmän kuin nyt, eli tuo salitreeni ei sitten ilmeisesti tartuttanu mulla lihasta samassa määrin kuin cf, koska aerobista oli niin paljon. Ja syön siis tervellisesti, mutta herkkuja menee nykyisin viikonloppuna vapaammin, sekä hiilaria syön enemmän, myös sitä parjattua ruisleipää, jota en saliaikoina syöny, kun ei kuulunu ruokavalioon:) Mulla kuitenkaan painon nousu ei vaikuta siihen, kuinka ketterä olisin, burpeet ja boxihypyt sujuu nopeaan, leuoissa vaan olen ihan susihuono, ja se onki ainut syy miksi mietin, että pitäiskö kiristellä vähän. Saisinko sitten tehtyä niitä leukoja raakana enemmän kuin 2 ? 😀 Just sen 5 kiloo. Mutta toisaalta, diettaaminen vaikuttaa heti mulla treenituloksiin, ja meidän salilla on juuri alkamassa voimakausi, joten jospa mä nyt vaan jätän sen dietin vieläkin hautumaan. On nimittäin niin suuret odotukset saada noita pr tuloksia paremmaksi. Mutta onneksi crossfitissä ei ulkonäköseikoilla ole mitään merkitystä, voi olla kovassa kunnossa, vaikka rasvaa olisikin. Ja luulen että mulla auttaa se, että ennen crossfit aikaa olen harrastanu niin monipuolisesti kestävyysliikuntaa. Joten voisiko sullakin painon pudotusta enemmän auttaa yksinkertaisesti se että ottaisit mukaan enemmän pk-treeniä, ja tuota kautta esim. burpeet menis helpommin? Ja mä voin vannoa että mulla on rasvaa enemmän kuin sulla, sä näytät kuitenkin melko fitiltä ja suht pienikokoiselta ainakin kuvien perusteella:)

    • Ansku kirjoitti:

      Samaa mieltä! Siisti vaan herkut harvemmaksi (ei kokonaan pois) ja lisää pk-treeniä mukaan. Hiilareitakaan et välttämättä tarvitse niin paljon, jos sulla ei ole kuin yksi treeni päivässä. Yksinkertaistaen treenin ympärille hiilarit, pari pidempää 1-1,5h pk-treeniä viikossa ja herkkuja max pari kertaa kuukaudessa, niin alkaa varmasti tapahtumaan muutoksia kunnossa ilman mitään ihmekuureja 🙂

    • Jonna kirjoitti:

      Jep, kovassa kunnossa voi olla vaikka olis rasvaakin ja vahva voi olla vaikka näyttäis ihan rimpulalta! Crossfitissä ei ulkonäön perusteella voi koskaan sanoa kuka on missäkin hyvä tai huono. Meillä on kans voimakausi menossa, mutta omasta kokemuksesta tiedän ettei pieni painon pudotus vaikuta mulla voimatasoihin. Aikaisemmilla dieeteillä 10 kiloa alkoi olla sellainen määrä, jonka huomasi jo voimatasoissa. Toisaalta leuat nousi aika sähäkästi 😀

      Mitä tuohon pk-kestävyyden parantamiseen tulee niin sehän mulla on tässä työn alla koko ajan. Juoksen 1-2 lenkkiä viikossa, mutta nyt yritän määrän nostaa vakiosti kahteen.

      • Jonna kirjoitti:

        Hyvä juttu☺ enkä siis tarkoittanut tätä millään pahalla sua tai sun treenitottumuksia kohtaan. Oon vaan huomannut että monilla tuntuu olevan se käsitys että crossfit kehittää monipuolisesti ja tasaisesti kaikkia kunnon osa-alueita, jos treeni on hyvin suunniteltua/ tekee sen mitä minäkin päivänä on suunniteltu. Ja sitten ihmetellään miksi kunto loppuu kesken juuri pidemmissä metukoissa, jossa sykkeet väistämättä nousee tuolle anaerobiselle tasolle. Juuri tuo pk treeni jää kyllä cf:ssä vähäiseksi, ja ilman peruskuntoa, on hankala rakentaa vauhtikestävyyttä, siis juuri sitä mitä metconit vaatii. Suosittelen että otat lenkkejä sen vähintään 2 vikkoon ja ainakin yks lenkki olisi syytä olla sen 1,5h mittainen. Ja syke oikeesti sillä pk-alueella, eli juoksuvauhti ei silloin päätä huimaa. Kuulostaa tylsältä ja sitä se välillä onki, mutta voisin vaikka vannoa että tää toimii ihan yhtä hyvin kuin parin kilon painonpudotus😊.

        • Jonna kirjoitti:

          Juu ja monella varmasti on pk huomattavasti parempi jo cf-treenit aloittaessa. Mulla on pitkä punttihistoria alla enkä todellakaan mitään pk-treenejä tehnyt. Mä saan tahkota metconeja vaikka kuinka paljon viikossa ja silti hengästyn ihan yhtä helposti joka treenissä. Ei siis ainakaan mulla kehitä pk-kuntoa, kyllä se pitää hoitaa ihan muilla keinoin…

          Mä tiedän, että mun pk-kunto on todella surkea ja siihen aion tosiaan nyt panostaa. Auttaa ihan varmasti enemmän kuin painon pudottaminen! täytyy vaan ottaa selvää miten pk-alueen sykkeet määritetään. Ei mitään muistikuvaa koko asiasta 😀

  10. Mimmukka86 kirjoitti:

    Nätti ja samalla erilainen kuva susta! 🙂

  11. Tuulia kirjoitti:

    Ruoanlaittoa ainakin voi harrastaa ihan miten paljon vain, vaikka haluaisi vähän kevyemmäksi, kysehän on vain siitä mitä laittaa. (Leivonnan osalta en uskalla antaa samaa lupausta, koska leivonta taitaa määritelmällisesti sisältää niin paljon hyvin energiatiivistä matskua ja oletus lienee, että melkein kaikki syödään omassa taloudessa…)

    Itse rakastan ruokaa ja kokkaamista. ”Salidieettien” ja PT-kokeilujen aikana painoin kevyinä kausinakin 2-3 kg enemmän kuin nyt. Joskus olin hetken kevyempi, mutta dieetin loputtua paino nousi taas +1kg/kk. Nyt olen pysynyt puoli vuotta tässä 2-3 kg alemmassa lukemassa, ja vain pari kertaa olen kaivanut kalorilaskuria esiin. Toki tämä ei ole -5 kg mutta ottaen huomioon että en pyrkinyt mihinkään ja samalla luovuin kalorilaskureista enkä ole herkkulakossa, niin kyllä tämä on pahuksen onnellinen olotila. Ja oikeasti rentoa aiempaan nähden.

    ”Reseptinä” taisi olla huomion kiinnittäminen hormonitoimintaan, hallitun rentouden oppiminen (no, opettelen vieläkin) ja ruoka-aineiden välisten suhteiden tasapainotus eli valtavasti rehuja ja paljon hyviä rasvoja. Kokkaan tosi paljon, lähes joka päivä, eli siitä ei ole tarvinnut luopua. Aasialainen ruoka on yksi intohimoni. <3 Herkuista mikään ei ole pannassa, mutta en myöskään automaattisesti osta esimerkiksi viikonloppuisin isoja määriä herkkuja, enintään vaikka kourallisen suklaapähkinöitä miehen kanssa jaettavaksi. Isommat herkut haluan ansaita esim. erityisemmillä liikuntasuorituksilla tai säästää juhliin – silloin ne maistuu vielä paremmalta.

    Mukava kisaraportti edellisessä postissa!

    • Jonna kirjoitti:

      Herkkujen rajoittaminen on mullekin ehkä se paras keino ja ylipäänsä pikkasen nippasta hiilaria pois ja samalla lisätä kasviksia. Kokkaamista en kyllä lopeta, opettelen vaan vähän erilaisen tavan taas valmistaa ruokia 😉

  12. susannam kirjoitti:

    Oi juma mikä helmilöytö tää sun blogi! Täällä samaa vuosimallia edustava laihduttajakroonikko, joka haaveilee crossfitin aloittamisesta vuoden alussa; viikon ilmaiset tutustumistreenit onkin jo takataskussa ja parin viikon päästä edessä. Jään seuraamaan. 🙂

  13. Emmah kirjoitti:

    Omien kokemusten mukaan kunto vois pysyä siinä timmissä, jos muistais ettei syö itseään liian täyteen. Eli reilusti puhdasta ruokaa, mut silleen, että jää olo, et vielä mahtuis 🙂 Toi vaan tuppaa unohtuun ja sit se paino hiipii siihen ”omaan mukavuuspainoon”. Nyt on täälläkin taas työn alla palautella lähemmäs sitä 60 kuin 70. Lenkki lisää viikkoon, treeneihin kuormittavampia yleisliikkeitä, herkut pois, yks vapaampi ruokapäivä – jospa näillä tulis kaikessa rauhassa tulosta 🙂

    • Jonna kirjoitti:

      Mä syön itseni täyteen ainoastaan jos on aivan järkyttävän hyvää ruokaa – sellaista jota on pakko syödä vaikkei enää olis nälkäkään! Eiköhän tässä pikku hiljaa saada muutama kilo pois 🙂

  14. Ninni kirjoitti:

    Olipa hauska otsikko! 🙂 Heti ensimmäisenä teki mieli kommentoida, ettet ole liian pulska burpeisiin.

    Itse huomaan kiikkuvani paljolti sellaisen rennon syömisen ja taas tarkemman syömisen välimaastossa. Mun rento syöminen ei ole mielestäni terveellistä tai tasapainoista, vaan sellaista vähän turhan ruuan syömistä. Kroppa alkoikin kerätä itseensä nopeasti massaa. No, päätin alkaa vähentää hiilareita radikaalisti. Samalla tein paluun salille. Motivaatio nousi saliakin kohti tosi paljon, kun löi raameja itselleen. Tiedän, että vaa’alla on turha rampata joka päivä ja nesteet vaihtelevat, mutta pieni ihmeellinen fiilis tuli, kun eilen tosiaan vähensin reilusti hiilareita, ja ei ollut nestettä lähtenyt yhtään. Olisin sentään parisataa grammaa luullut saavani turvotusta irti. Noh, muutenkin painoa on reipas kilo enemmän viime viikkoon verrattuna. Mulla oli tuju jalkatreeni keskiviikkona. Voisikohan se vielä vaikutella? Tosiaan tuota ennen ei ollut kuin vähän ryhmäliikuntaa ja lenkkeilyä noin pari viikkoa eli tuossa vasta tein tiukempaa punttista pitkästä aikaa. Käsittääkseni lihakseen kertyy nestettä. Onhan nämä hömppiä mietteitä, mutta ehkäpä joku toinen treenaava – sinä – osaat asiaa vähän kommentoida. 😀

    Tsemppiä sulle kaikkeen! Ihana blogi 🙂

    • Jonna kirjoitti:

      Jos oot nyt alotellut säännölliset treenit niin alkuun ne kerää nestettä lihaksiin eli no worries! Mulla kerää jalkatreenit joka kerta noin 1,5kg ylimääräistä nestettä ja niiden lähtemisen kuluu useampi päivä 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *