Hae
Palasia Arjestani

Missä menee pettämisen raja?

Mä olen täysin koukuttunut Temptation Islandiin. Sanokoon muut, että ihan hirveetä paskaa, mut mun mielestä se on äärimmäisen mielenkiintoinen ohjelma! En ole vielä kokonaan eilistä jaksoa katsonut, mutta aistittavissa on joidenkin osalta jo pientä rentoutumista sinkkujen seurassa. Mennään vielä pari jaksoa eteenpäin niin meno alkaa olla melkoisen villiä! Mun mielestä iltanuotion videopätkät oli aika nokkelasti leikattuja. Monesta videosta sai kuvan, että olisi tapahtunut vähän enemmänkin kuin oikeastaan olikaan..

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Väkisinkin tässä alkaa miettimään myös omaa käyttäytymistään parisuhteessa. Totesin heti etten missään nimessä lähtisi Temptation Islandin kaltaiseen ohjelmaan, mutta silti mietin miten itse käyttäytyisin tuolla. Tai miten mies käyttäytyisi. Jos pariskunnille esitetyt videot ovat noin ovelasti leikattuja niin väkisinkin tulee kuva, että oma puoliso puuhailee siellä ihan mitä sattuu. Ei ole kiva pyöritellä omassa pienessä päässään, että mitähän toisella puolella tapahtuu. Mikä on valetta ja mikä totta? Omassa päässään asiat saattavat saada turhankin suuren mittakaavan ja sen seurauksena teot ovat peruuttamattomia. Ihmisen mieli on kummallinen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ohjelman tapahtumia seuraillessa olen miettinyt, että missä menee oikeastaan pettämisen raja? Senhän me jokainen oikeastaan määrittelemme itse. Jollekin se on jo ajatus toisesta ihmisestä, toiselle taas rakastuminen. Itse ajattelen niin, että kaikki mistä podetaan huonoa omatuntoa, on pettämistä. Olen itsekin nuorena hölmöillyt ennemmän kuin laki sallii, mutta nyt on selkeästi se elämäni mies rinnalla. Ei ole tarvetta vilkuilla naapuripöytiin. En voi edes kuvitella parempaa miestä itselleni kuin nykyinen. Ehkä sen vuoksi yhteistä taivalta onko kohta jo 10 vuotta! Olen nuoruudessa ollut pettäjä sekä petetty ja niiden kokemusten jälkeen en todellakaan tahdo olla niissä tilanteissa enää. Molemmista tulee aivan kauhea olo ja luottamus on tuhottu lopullisesti. Itse en enää pettämistä pystyisi antamaan anteeksi. Luottamusta on äärimmäisen vaikeaa saada rakennettua uudestaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mitä ajatuksia ja tuntemuksia ohjelman seuraaminen on teissä herättänyt? Missä pettämisen raja teidän mielestä menee? Entä pystyisittekö antamaan kumppanin pettämisen anteeksi?

10 kommenttia

  1. Sannukka kirjoitti:

    Olen tällä hetkellä todella ihastunut toiseen mieheen. Olen myös pidempään ollut onneton omassa parisuhteessa. Tavallaan toivon että mies löytäisi toisen tai että saisimme ison eropäätöksen tehtyä. Mielestäni tämä minun syvä ihastuminen toiseen on ehkä sitä pahinta. Toinen mies on koko ajan mielessäni ja jaan hänen kanssa asioita ja luotan häneen. Fyysinen pettäminen voi olla vain hetken huumaa, tilapäistä mielenhäiriöitä ja huonoa arviointikykyä. Oma petollisuuteni on laskelmoitua ja suunnitelmallista, mutta minkäs teet. Sydäntään ei voi käskeä.

    • saara kirjoitti:

      Itsekin olen ollut petettynä monta kertaa – yhden kerran petin ja se oli myös vika kerta. Jotenkin vaan haluasin ymmärtää mikä siinä pettämisessä niin viehätti. Eipä mikään, hetken huumaa ja sitten onkin viikkokausia kestänyt paska olo. Olen vissiin vaan tällainen ihminen että jos olen parisuhteessa niin haluan panostaa siihen 100%. Siksi en ymmärrä heitä jotka pettävät vaikka tietävät että se on pahaksi ”mutta kun nyt kerran eletään” tai mikä lie syyksi sen laittavat. Jos on omassa parisuhteessa onneton, niin parempi lähteä. Eron suru on ”helpompaa” (lainamerkit koska erot ei mitään helppoja ole) kun ollaan rehellisiä, kuin että valehdellaan ja isketään puukkoja selkään. Minulla ainakin kesti vuosia ennen kun pystyin luottamaan nykyiseen kumppaniini, ja siksi syyttelen heitä, jotka toisen luottamuksen ja rakkauden menevät pilaamaan.

      • Jonna kirjoitti:

        Joo, toisilla pettäminen on enemmän sääntö kuin poikkeus ja sitä tehdään koko ajan. En ymmärrä. Miksi satuttaa ihmistä, jota rakastaa? Harva haluaa itseäänkään kohtelevan sillä tavalla. Mulla meni nuoruuden kokemusten jälkeen myös vuosia ennen kuin aloin täysin luottaa mieheeni, mutta onneksi aloin 🙂

    • Jonna kirjoitti:

      Been there done that. Tuossa tilanteessa ei oikeastaan auta muu kuin nostaa kissa pöydälle, niin vaikeaa kuin se onkin! Itse en ainakaan ole päiväkään katunut omia päätöksiäni vaikka ne just sillä hetkellä pahalta tuntuukin. Sydäntään ei tosiaan voi käskea! Kyllä sä pääset oikeaan päätökseen, ennemmin tai myöhemmin 🙂

  2. ulla kirjoitti:

    Juu, katsottu on. Ei pitänyt koko sarjaa katsella , mutta 🙂
    Ja miettimään on pistänyt. Miten sitä pitääkin omaa kultaa, rakasta miestä niin itsestään selvyytenä tuossa rinnalla. Parempaa Miestä en olisi voinut saada. yhteistä taivalta jo yli 17 vuotta. Lapsia oltiin kun tavattiin 😀 I looooov…

    Aika karua menoa tuossa sarjassa. Mutta onko tuo kaikki aivan totista totta, vai osa käsinkirjoitukseen sisältyvää.

    • Jonna kirjoitti:

      Hyvä on välillä muistuttaa itseään miten onnekas onkaan. Riittävän pitkään kun on yhteistä taivalta taivallettu niin helposti alkaa toista pitämään itsestäänselvyytenä. Mä oon kans miettinyt, että kuinka paljon sarjasta on ns. aitoa toimintaa ja kuinka paljon käsikirjoitettua..

  3. Eve kirjoitti:

    Hyvä sarja, seuraan siis ja avomies on aivan koukussa 😀 Toi on kyllä aika nokkelaa että pätkät leikellään noin, mutta miksi täytyy oikein yllyttää mustasukkaisuuteen, voishan näyttää sen asian oikean laidan ja sit vois huokaista no eihän se edes hölmöile siellä 🙂 No tiedä häntä, luultavasti yritys on saada mahdollisimman paljon draamaa aikaiseksi 😀
    Itse en ole pettänyt eikä muakaan tietääkseni, olen nykyisen avomieheni kanssa ollut nyt 7 vuotta. Olen ehkä aika salliva enkä juurikaan mustasukkainen, mun raja pettämiseen menee seksissä. En edes luultavasti pahastuisi mistään suudelmista ym.. 😀

    • Jonna kirjoitti:

      Eiköhän noilla ovelilla leikkauksilla haluta aiheuttaa häslinkiä ja draamaa. Toisaalta aika ikävää 🙁 Tuntuu vaan, että yksikin pareista heitti pyyhkeen kehään suurin piirtein hyvästien aikana!

  4. veera kirjoitti:

    Seuraan ja mieskin katsoo:D koukuttava ja aivot narikkaan-ohjelma vaikka uskonkin että ainakin osa on käsikirjoitettua

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.