Hae
Palasia Arjestani

Siivousvartti

Mulla on nyt menossa toden teolla projekti arjenhallinta. Mä olen niin kyllästynyt siihen ettei meidän arki suju niin kuin se voisi sujua. Arkipäivät ovat aina tukka putkella juoksemista aamusta iltaan ja olisi melko hieno juttu, jos sitä saisi jotenkin helpotettua entisestään. Minä aloin tässä kuussa tekemään täyttä työpäivää ja mies tekee omassa työssään ihan yhtä pitkiä päiviä. Meillä kumpikin treenaa viisi kertaa viikossa ja siihen kun lisätään tytön kanssa harrastukset niin onhan siinä hommaa. Välillä mietin miten monilapsiset perheet oikein tätä palettia pyörittää, kun yhdenkin kanssa tuntuu välillä olevan tiukilla. Ehkä siihen tottuisi ja löytäisi sen itselleen sopivan systeemin.

Me ollaan helpotettu arkea jo sen verran, että kaikki pyykkihuolto toteutetaan viikonloppuisin. Kukaan ei jaksa eikä viitsi lähteä enää yhdeksän kymmenen aikaan väsyneenä viemään pyykkiä kuivaushuoneeseen. Ollaan saatu siitä asiasta niin monta riitaa aikaiseksi, että tämä järjestely sopii meille todella hyvin. Viikonloppuisin pesukone pyöriikin sitten 2-4 kertaa, mutta se ei ole homma eikä mikään kun ensimmäinen koneellinen on ajastettuna valmiina heti kun nousee sängystä. Pyykkien viikkaaminen kaappiin on mun heiniä, koska mulla on oma systeemi, jolla haluan pyykit viikata (konmari). Vähän aikaa sitten sain kommenttia, että eikö mun mies tee ollenkaan kotitöitä, mutta kyllä hän tekee ja nimenomaan pyykkihuolto on hänen vastuullaan viikkausta lukuun ottamatta.

Ehkä eniten harjoittelua meidän koko perheeltä vaatii jälkien korjaaminen saman tien ja keittiön siistiminen ennen nukkumaanmenoa. Mun on pakko myöntää, että olen ainakin itse iltaisin niin väsynyt, että kattiloiden tiskaaminen on viimeinen asia jota haluaisin tehdä, mutta pakkohan se on! Edestään senkin homman kuitenkin jossain vaiheessa löytää. Lanseerasin meille siivousvartin, josta tyttökin innostui. Joka ilta meillä siis siivotaan täydellä tohinalla vartin verran ja tähän kuuluu nimenomaan tavaroiden paikalleen laittaminen, pöytien ja tasojen pyyhkiminen, kissojen hiekkalaatikon siivoaminen ym.  Tyttö innostui tästä valtavasti ja puunasi eilen meidän keittiön tason kiiltävän puhtaaksi! Vielä kun siivoaisi omaa huonettaan samalla innolla 😀 Muutaman päivän kokemuksella siivousvartti on erittäin hyvä keksintö. Eilen vedettiin ensin vartti tehokkaasti siivoten ja sen jälkeen katsottiin Suomen kauneinta kotia, mun ja tytön lempiohjelmaa (kuva).

Tänään kävin ennen töitä kaupassa hakemassa välipalat muutamalle päivälle.

Yksi asia mikä täytyy vielä opetella on ruuan pakastaminen. Mä en ole tähän ikään mennessä pakastanut yhden yhtä annosta valmista ruokaa, jos ei tytön vauvaruokia lasketa. Tiedän sen helpottavan arkea suunnattomasti, kun aina ei tarvitsisi nälkäisenä ja väsyneenä laittaa ruokaa. Viime aikoina en ole jaksanut edes kokeilla mitään uusia reseptejä, koska illalla haluan vain syömään ja rauhoittumaan mahdollisimman nopeasti. Ei vaan jaksa! Tilasin meille ensi viikolle pitkästä aikaa valmiin ruokakassin, josta kokkaillaan kolmelle eri päivälle ruuat. Olen huomannut etten jaksa enää kauheasti ruoka-asioista nipottaa, vaan pääasia toisinaan on saada ruokaa ja äkkiä. Tämän vuoksi meillä syötiin viime viikolla arkena mm. ranskalaisia ja töihin ostin valmisruokaa. Kun osaa katsoa hyvät valmisruuat niin en näe niitä mitenkään huonona vaihtoehtona! Myös pakastevihanneksia on meillä nähty viime aikoina enemmän kuin pitkiin aikoihin. Töihin kuskaan usein monen päivän ruuat ja välipalat kerralla. Tänään kävin täydentämässä työpaikan ruokavarastoja mm. riisikakuilla, hedelmillä, protskuvanukkailla, rahkoilla, leikkeleillä ja huomisen ruualla. Ei tarvitse ainakaan kotona alkaa miettimään mitähän huomenna söisin töissä. Ja taas säästyi aikaa!

Täällä jatketaan siivousvartin testaamista ja yritetään saada arjenhallintaa entistä fiksummaksi. Alku näyttää ainakin lupaavalta! Jos sulla on hyvä vinkkejä, pistä ihmeessä tulemaan 🙂

Eniten pelottaa epäonnistuminen

Mulla on nyt joku kummallinen tunteiden myllerryskausi menossa. Ehkä näitä tulee aika ajoin itse kullekin ja mulla se on vuorossa nyt. Mä en muista, että meillä olisi kotona juuri tunteista koskaan puhuttu ja siksi varmaan olinkin nuorena ja pitkälle aikuisikäänkin melko sulkeutunut tapaus. Mun nuoruus oli muutenkin melko rikkinäistä enkä yhtään ihmettele, että olen näin jälkeenpäin joutunut opettelemaan tunteiden ilmaisua. Ulospäin olin varmasti ihan normaali, mutta kaikki se mitä sisälläni kannoin.. Ihme etteivät ne tunteet koskaan räjähtäneet käsiin. Vasta nykyisen mieheni tullessa kuvioihin jouduin oikeasti opettelemaan miten ilmaista tunteita ja vaikka en siinä vieläkään mikään maailman paras ole niin yritän kuitenkin. Tyttärelleni haluan antaa erilaisen mallin mitä kotoa sain. Kerron esimerkiksi rakastavani häntä ihan joka päivä mitä en itse muista kuulleeni kertaakaan lapsena saati nuorena. Toki voi olla etten vain muista.

Nuorempana tunsin epäonnistuvani ihan kaikilla elämän osa-alueilla. Perhesuhteet oli mitä oli, lopetin koulun kaksi kertaa kesken ja kaikki parisuhteet kariutuivat. Näin jälkikäteen ajateltuna melko normaali elämää. Tuskin olen ensimmäinen, joka tietää heti teininä mikä minusta tulee isona saati avioituu ensimmäisen poikaystävänsä kanssa. 18-vuotiaalla tai vielä 20-vuotiaallakaan ei ole elämästä vielä kauheasti hajua eikä pidä ollakaan. Se on aikaa, kun etsitään omaa polkua ja rakennetaan omanlaista elämää ja minäkuvaa. Minä pääsin TeKuun opiskelemaan lukion jälkeen ja isä oli riemuissaan. Perheeseen saataisiin edes yksi oikea insinööri! Mutta se ei ollut mun juttu, vaikka kuinka yritin. Oli kauheaa aiheuttaa isälle pettymys ja epäonnistua. En vain halunnut sille alalle ja niin lopetin koulun kesken. Silloin jouduin oikeasti miettimään mikä minussa on vikana. Olin 23-vuotias enkä vieläkään tiennyt mikä minusta tulee isona, mutta onneksi olin fiksu ja päätin pitää välivuoden ja etsiä itseäni. Se kannatti!

Epäonnistuminen pelottaa edelleen suunnattomasti ja näitä pelon tunteita olen käynyt läpi viimeiset kolme neljä päivää. Olen oppinut sen ettei tunteita pidä pelätä, vaan ne täytyy läpikäydä ja miettiä mistä ne johtuvat. Tiedän, että nämä fiilikset johtuvat tällä hetkellä vain ja ainoastaan crossfit openeista, joihin osallistun. Vaikka teen treenit helpotettuna niin haluan onnistua niissä. Itse koen, että epäonnistuminenkin on välillä vain hyvästä. Millään muulla tavalla ei opi käsittelemään epäonnistumista ja sen tuomia fiiliksiä kuin epäonnistumalla. Eihän se hauskaa ole, mutta opettavaista kyllä. Melkein jätin koko openit tekemättä, koska pelotti liikaa. Entä jos feilaan täysin? Entä jos kaikki nauravat minulle? Entä jos en osaa? Mutta mitä väliä. Jokainen epäonnistuu joskus ja se on vain elämää. Treenaaminen on kuitenkin vain harrastus ja pienet epäonnistumiset vain kasvattavat luonnetta ja puskee eteenpäin. Hauska huomata, että tällaisia fiiliksiä tulee vielä. Mun elämä on muuten niin tasaista, että harvoin koen näitä tunteita. Oikeastaan aika jännää!

Oletko sinä epäonnistunut jossain viime aikoina?