Hae
Palasia Arjestani

Ruokapiirissä

Processed with VSCO with a6 preset

Olen jo pitkään halunnut liittyä johonkin lähialueeni ruokapiiriin. Aina se on kuitenkin jäänyt. Vähän sama kuin Marttojen kanssa, en vaan ole saanut aikaiseksi. Pari kuukautta sitten liityin lopulta Marttoihin ja viime viikolla myös ruokapiiriin. Arvostan suuresti Marttojen käytännönläheisiä neuvoja ja vinkkejä talouteen, ruokaan ja puutarhaan. Ruokapiirissä taas pääsen ostamaan taatusti kotimaisia ja lähellä tuotettuja tuotteita, usein luomuakin!

Processed with VSCO with a6 preset

Tällä viikolla tehtiin jo ensimmäinen ruokapiirin tilaus Mäkelän luomutilalle. Tila sijaitsee täällä Etelä-Suomessa Oitissa, joten matka kuluttajille ei ole kovin pitkä. Tilalla on harjoitettu luomuviljelyä yli 20 vuoden ajan, nyt jo toisessa sukupolvessa! Mäkelän tilalla viljellään luomusti vehnää, kauraa, ruista, ohraa, spelttiä, hernettä ja härkäpapua. Jauhot,  ryynit ja hiutaleet jauhetaan jauhoiksi Porvoon Vekkokoskella. Omien tuotteiden lisäksi verkkokaupassa on myynnissä myös muiden viljelijöiden, tuottajien sekä luomutukkujen tuotteita! Valikoima verkkokaupassa ainakin on todella laaja.

Processed with VSCO with a6 preset

Päädyin itse tekemään ensimmäisen tilauksen aika ujosti. Nyt kun tiedän tuotteiden oikeasti olevan hyvänmakuisia ja hyvälaatuisia niin seuraavalla kerralla uskallan tilata enemmänkin! Harmikseni suurin osa juureksista oli tältä keväältä loppu, mutta perunoita ja porkkanoita tilasin pari kiloa molempia. Lisäksi ostin kokonaisen luomubroilerin, tuorejuustoa ja tilajuustoa sekä tattarijauhoja.

Processed with VSCO with a6 preset

Broileri on vielä valmistamatta, mutta tänään tai viimeistään huomenna se pääse crock-potiin hautumaan pitkän kaavan mukaan oikein mehukkaaksi. Porkkanoita ollaan napsittu ihan sellaisenaan ja onhan ne hyviä! Perunoista tehtiin lohkopottuja uunissa ja tattarijauhoilla leivitettiin broilerin piffejä. Juustot on kohta ahmittu parempiin suihin, koska juusto <3 Onhan nämä luomutuotteet vähän arvokkaampia, mutta on ne hyviäkin! Jatkossa aion hankkia tuotteita ruokapiirin kautta oman varallisuuteni mukaan. Hienoa olla mukana tukemassa suomalaisia viljelijöitä ja tuottajia! Vielä pitäisi kananmuniakin alkaa ostamaan enemmän lähistöltä. Toki niitä saa lähikaupasta, mutta ehkä ymmärsitte mitä tarkoitan 😀

Processed with VSCO with a6 preset

Kuulutteko te ruokapiiriin ja mitä olette sitä kautta ostaneet?

12 kommenttia

  1. Marika kirjoitti:

    Laitilan kanatarhan verkkokaupasta voit tilata munia! 🙂 kiinnostais se munaprode jauhe mut ei oo muistanut vielä tilata:)

  2. Outi Karita kirjoitti:

    Mä ostan REKO lähiruokaringin kautta mm. munat ja jauhelihat. Joskus ostan myös sellaisia ihania vuohenmaitofudgeja herkutteluun 😛

    • Jonna kirjoitti:

      Uuh, vuohenmaitofudge kuulostaa hyvältä! mä niin tykkään tosta tilajuustosta, jonka ostin kotiin. Järjettömän hyvää!!

  3. Susanna kirjoitti:

    Haha, kuvissa vilkkuvien Mäkelän Tilajuustolan juustojen yritysperheen tyttärenä, ja aika monta kesä-,joulu-,hiihto-,syys- ja pääsiäislomaa itsekin kyseisiä tuotteita valmistaen ja pakaten oli hauska bongata ne vain sattumalta blogipostauksesta.

    Oikein hyvä että maistui 😉

    • Jonna kirjoitti:

      Haha, ompa hauska sattuma! Sä saat kuule olla todella ylpeä juuristasi 😉 Ja maistui kyllä! Harmi vaan, että kohta olen syönyt jo koko juuston 😀

  4. Anna kirjoitti:

    Heippa! olen vasta vähän aikaa seurannut blogiasi, mutta täytyy sanoa että tykkään todella paljon sun kirjoituksista ja aiheista! Ihanan positiivisella ja rempseällä asenteella kirjoitat. Täältä olet saanut aktiivisen blogin seuraajan!

    • Jonna kirjoitti:

      No kiitosta Anna! Tosi kiva kuulla ja mahtavaa saada palautetta 🙂 Päivän piristys!

  5. Nimetön kirjoitti:

    Kannattaa katsastaa munaeggspress.fi. Eivät ole luomua, mutta free-rangea ja todella hyviä 🙂

    • Jonna kirjoitti:

      joo, sen olenkin jo tsekannut ja ollaan yritetty löytää sopiva toimitusajankohta 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.