Hae
Palasia Arjestani

Munlainen sunnuntai

Processed with VSCO with c1 preset

Mä olen saanut nautiskella tänään ihan omasta rauhastani, koska mies jäi vielä tytön kanssa mökille jatkamaan lomailua. Mun lomat on lusittu ja huomenna koittaa taas töihin ja arkeen paluu. Tuntuu kuin olisin ollut jo ikuisuuden lomalla eli varsin virkein mielin otan työt taas vastaan. Ja mikäs tässä on palatessa duuniin, josta tykkää! On siellä kuulemma jo odoteltukin 😉

Eilen kävin mun nuoruuden ystävän synttäreillä Hakaniemessä ja tuli siinä pari sidukkaakin otettua. Oli ihanaa nähdä kamua yli kymmenen vuoden tauon jälkeen. Aika rientää eteenpäin aivan järkyttävää vauhtia! Mulle iski kauhea hiuko jo ennen puolta yötä ja kävin nappaamaassa mäkkäristä säkin matkaan ja köröttelin bussilla kotiin katselemaan töllöä ja syömään mäkkimättöä. Olipa muuten hyvää pitkästä aikaa! Edellisestä kerrasta onkin taas ainakin pari kuukautta. Yhden maissa olin nukkumassa ja tänä aamuna nousin 7.30 tikkana ylös 😀

Processed with VSCO with c1 preset

Mun oli tarkoitus mennä tänään habitareen, mutta innostuin laittamaan taas omaa kotia niin tohkeissani järjestykseen, että koko messuilu unohtui täysin. Siis mä olen oikeasti raatanut täällä kuin hullu ja ihmetellyt jälleen kerran tätä järjetöntä tavaran määrää. Mä ”maritin” tänään meidän kirjahyllyn ja tein vielä loppusilauksen vaatehuoneeseen. En ole vieläkään itse KonMaria lukenut, mutta sitäkin innokkaammin oon seurannut suomen konmari-facebookryhmiä. Niistä olen saanut todella paljon vinkkejä ja ideoita, mutta aion kyseisen kirjankin vielä joku päivä kahlata läpi. Melkein jo luovutin ton vaatehuoneen kanssa päivällä, mutta pikku selailu fb-ryhmään ampaisi motivaation niin kovaan nousuun, että homma hoitui silmänräpäyksessä loppuun. Vitsi mä olen ylpeä itsestäni!

Processed with VSCO with c1 preset

Processed with VSCO with c1 preset

Sunnuntai ja kotipäivähän ei olisi mitään ilman kunnon ruokaa ja pientä herkuttelua. Tein ruuaksi jumalaisen hyvää pestopastaa, jonka reseptin laitan lähipäivinä tännekin. Se olikin melkoista halpisruokaa, koska kaikki ainekset löytyi omasta kaapista! Jälkkäriksi vetäisin vadelma-chili-lakritsijäätelöä, joka kuulostaa hyvin epäilyttävältä, mutta oli todella hyvää! Se on jotain s-kauppojen omaa merkkiä. Sinkkuillallista katsellessa saatoin syödä myös puolikkaan suklaalevyn, mutta en ole ihan varma olinko se kuitenkaan minä..

Tulin juuri lenkiltä ja mä ehkä ansaitsen loput pestopastasta palauttavaksi ateriaksi ja sittenhän sitä onkin jo käytävä unille jotta jaksaa herätä aamulla ajoissa tekemään treenin ennen duunia! Kuinkas sun sunnuntai on sujunut?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.