Hae
Palasia Arjestani

Jotain muuta ajateltavaa?

Processed with VSCO with f2 preset

Täällä alkaa elämä pikku hiljaa kääntyä valoisammaksi eikä päivät mene enää itkiessä ja surressa. Tiedän, että siellä taivaassa on kaikki hyvin ja me kaikki selviämme tästä tilanteesta ennen pitkää. Muutama yö meni valvoessa ja miettiessä, mutta nyt olen jo pari yötä nukkunut vähän paremmin. Viime yönä tosin heräsin kolmen aikaan enkä saanut enää kunnolla unta, kun asiat alkoivat pyöriä päässä ympyrää.

Olen ollut tämän viikon töistä poissa ja täytyy sanoa, että minun kohdalla se on ollut oikea ratkaisu. Monestihan sanotaan, että on hyvä kun saa jotain muuta ajateltavaa, mutta miksi? Toki jokainen meistä käsittelee surua eri tavalla. Omalla kohdallani parhaaksi tavaksi on selkeästi osoittautunut se, että käyn asioita läpi päässäni. En usko, että työn teosta olisi tullut yhtään mitään enkä olisikaan halunnut saada jotain muuta ajateltavaa. Haluan ajatella ja läpikäydä tätä asiaa tässä ja nyt enkä sitten vuosien päästä. Joskushan tämäkin kaikki surutyö ja ajatukset on käytävä läpi. Miksi siis ei nyt?

En muista, että meillä olisi kotona asuessani koskaan juuri tunteita näytetty saati puhuttu ongelmista. Ehkä mentaliteetti oli juuri se, että yritettiin tyrkyttää muuta ajateltavaa ettei tarvitsisi pureutua ongelman ytimeen. Sellainen olinkin hyvin pitkään ja aina nuorenakin yritin lakaista ongelmat maton alle. Mutta mitenkäs kävikään? Kaiken olen joutunut läpikäymään näin vanhemmalla iällä. Ongelmien kieltäminen ja niiden unohtaminen ei johda mihinkään muuhun kuin vihaan ja katkeruuteen ja sitä en todellakaan halua. Asioiden selvittämisen ja niistä puhumisen olen joutunut opettelemaan kantapään kautta. Mieskin sanoi joku aika sitten, että olen muuttunut todella paljon siitä kuin aloimme seurustelemaan. Minulla oli kuulemma todella kova kuori ja siitä oli vaikea päästä sisään. En myöskään koskaan puhunut, jos tuli jotain ongelmia tai jos jokin asia vaivasi minua. Nykyään selvitän kaiken samantien puhumalla. Näin haluan omankin lapseni tulevaisuudessa toimivan.

Onni on maailman paras isosisko, jolle olen saanut purkaa sydäntäni <3 Vaikka meidän koko suku on täynnä omanlaisiaan jurottajia niin on minulla sentään rakas siskoni, jolle voin puhua ihan mistä vain! Hulluksihan tässä tulisi jos ei olisi ketään kenelle purkaa sydäntään. Eikä se mieskään aina pysty ihan kaikkea ymmärtämään, vaikka paljon mun elämästä tietääkin…

No, tällaista diippiä shittiä taas tänään. Ehkä huomenna jo jotain treenijuttuja 😉

4 kommenttia

  1. Heidi kirjoitti:

    Kovasti tsemppiä! On totta että surutyö kannattaa tehdä rauhassa, ja oikeasti käydä ne asia läpi perusteellisesti. Ja itkeminen on sallitua, aina. Itsekin olen saanut pahan puraisun persuksiin kun olen lakaissut ongelmia ja ikäviä tilanteita maton alle ja vain hammasta purren mennyt elämässä eteenpäin. Bad idea. Päivä kerrallaan, ja pidä ne tärkeimmät ihmiset lähelläsi, ja älä pelkää antaa heidän nähdä surusi, vaikka se tälle meidän suomalaiselle ylpeydelle kolahtaisi pahasti. Voimia <3

    • Jonna kirjoitti:

      Mullakin on aina ollut se ongelma etten oikein uskalla näyttää tunteitani ts en uskalla itkeä kun itkettää. Mutta nyt olen kyllä antanut mennä ihan koko rahan edestä, koska tiedän että se helpottaa! Mä nyt olen vielä kunnon herkkis-tyyppi muutenkin ja saatan itkeskellä telkkariohjelmiakin katsoessa 😉

  2. Susanne kirjoitti:

    ”Aika on se, joka parantaa haavat
    niin kauan kyyneleet vuotaa saavat.
    Ne kuivuvat myöhemmin itsestään
    ja vaihtuvat hiljaiseen ikävään.”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *