Hae
Palasia Arjestani

Syyllisyys, joka puskee päälle jatkuvasti

Processed with VSCO with 6 preset

Siitä lähtien kun tyttö syntyi vajaa viisi vuotta, olen tuntenut päivittäin syyllisyyttä jostain. Aluksi siitä etten oli hyvä äiti, nukutan hänet sisälle parvekkeen sijaan ja siitä että lopetin imetyksen lääkärin määräyksestä tytön ollessa 7 kk ikäinen. Jokainen kasvuvaihe on tuonut tullessaan omat aiheet tuntea syyllisyyttä. Pahinta oli aika kun palasin töihin, vaikka mitään syytä ei olisi ollut noihin tunteisiin. Mutta kuulemma en ole ainoa, jolla näitä fiiliksiä tulee!

Syyllisyys taitaa olla vanhempien perisynti. Tuskastellaan asioista, joista ei oikeasti tarvitsisi. Jos vielä tekee sen virheen, että eksyy keskustelupalstoille niin soppa on valmis. Aina löytyy joku joka osaa asiat paremmin ja aina juuri sinun tapasin on jonkun mielestä se kaikista huonoin. Opin aika pian ettei muiden mielipiteitä ja neuvoja kannata kuunnella. Varsinkin jos niitä tuputetaan väkisin. Usein juuri nämä tuputtajat ovat niitä kaikista kärkkäimpiä arvostelijoita, jotka pönkittävät omaa paremmuuttaan parjaamalla muita. Ainoa, jonka mielipiteisiin olen kasvatusasioissa luottanut, on oma siskoni. Vieraiden mielipiteisiin tai neuvoihin en usko pätkän vertaa.

Processed with VSCO with 6 preset

Noista tunteista on vaikeaa päästä eroon. Aina löytyy aihetta potea syyllisyyttä. Kesällä olin tytön kanssa todella paljon, koska vietin 9 viikkoa kotona olkapääleikkauksen jälkeen. Silloin podin huonoa omaatuntoa lähinnä siitä kun en jaksanut olla kiinnostunut treenaamisesta. Olisihan sitä voinut kaikkea tehdä, mutta ei huvittanut. Nyt olen taas päässyt treenien makuun ja halunkin treenata viikon aikana mahdollisimman paljon. Viime päivinä olen havahtunut syyllisyyden tunteisiin treeneistä. Tiedän, että jaksan olla parempi äiti ja ihminen, kun saan välillä nollata päätä. Minusta ei koskaan olisi äidiksi, joka omistaa jokaisen minuutin vuorokaudesta lapselle ja unohtaisi itsensä täysin. Mulla kaatuisi seinät päälle. Silti aina välillä pintaan puskee ajatus, että tämänkin ajan voisin viettää lapsen kanssa, jonka salilla vietän. Koska tahdon kuitenkin treenata ja pitää itsestäni huolta niin vastapainona annan kaiken huomioni kotona lapselle. Eilenkin piirreltiin ja leikittiin pitkät tovit barbeilla. Minusta on myös tärkeää antaa lapselle itsestään huolehtimisen roolimalli. Nyt pitäisikin alkaa katselemaan hänelle joku mieluisa harrastus 😉

Onko siellä muita syyllisyyttä tuntevia äitejä?

Processed with VSCO with 6 preset

6 kommenttia

  1. Marge kirjoitti:

    Todellakin.Syyllisyys painaa, olit salilla tai kotona. Jos olet kotona, hermot kiteellä, koska koet syyllisyyttä kun et mene salille ja sama toisinpäin. Myös hermona, koska siis oikeasti tykkään treenata ja sitten ketuttaa kun skippaa treenit.
    Haluaisin myös käydä joskus kavereiden kanssa ilman lasta, mutta sama homma siinäkin (ja tyttö 2v 4kk) ?
    Ja syyllisyys jos annan katsoa liikaa piirrettyjä, makeaa tms. (Vaikka silti olen sitä mieltä yleisesti, että kaikkea kohtuudella ja ei TV ole pahaksi jos leikit sujuu muuten ja muuten ajankäyttö balanssissa ulkoilun ja muun leikin suhteen.) tai että makea voi välillä syödä, jos muuten ruokailut OK. Niin miksi sitten ”mutsi skitsoo” ??
    Kiireessä kirjoitettu kommentti, mutta varmaan ymmärsit.

    • Jonna kirjoitti:

      Sama!!! Kaikki kuin mun omasta päästä. Äh, millähän noista fiiliksistä pääsis eroon!?

  2. AnniMa kirjoitti:

    Aamen!

    Mulla syyllisyyttä lisää se, että oon ollut nyt 6-vuotiaan tyttöni yksinhuoltaja lähes koko tytön olemassaolon ajan. Sitä riittämättömyyden tunnetta ja syyllisyyttä on ollut ihan valtavasti.
    Nykyään meidän arjessa on jo miespuolinen, jonka kanssa olen kihloissakin, mutta se keplottelu näiden asioiden kanssa on välillä todella vaikeaa. Mies haluaa osallistua arkeen ja tytön asioihin ihan toisen vanhemman tavoin, mutta välillä se on itselle vaikeaa tajuta. Jos mies ”joutuu” huolehtia tytön vaikkapa eskariin/päivähoitoon tai kuskata tyttöä harrastuksiin, poden syyllisyyttä. Toisaalta jos yritän itse tehdä kaiken, oon selkeästi kireämpi ja sitten vasta podenkin syyllisyyttä, kun tiuskin tytölle väsyneenä ja kireänä.

    Käyn salilla ahkerasti ja tytär kulkee siellä paljon mukana, silti poden siitäkin huonoa omaatuntoa. Jos taas oon vaan kotona tytön kanssa, koen joka tapauksessa syyllisyyttä siitä, kun en oo salilla (tekemässä hyvää kropalleni) ja yleensä koen myös syyllisyyttä siitä jos en jaksa kotona tehdä tytön kanssa mitään kivaa vaan teen kotitöitä tai pelkästään olen ja otan rennosti tyttö vierelläni. 😀

    Ollaan liikaa vaan kotona=syyllisyys. Ollaan liikaa poissa kotoa=syyllisyys. Ei ulkoilla tarpeeksi=syyllisyys. Ulkoillaan liikaa eikä sen vuoksi ehditä tehdä kotitöitä tarpeeksi=syyllisyys. yms yms….. lista on loputon. 😀 Äh, on tää äitiys hankalaa! 😀

    • Jonna kirjoitti:

      Sulla tilanne on vielä haastavampi kuin mulla, joten voin vaan kuvitella sun fiilikset! Ehkä tää ajan kanssa helpottaa?

  3. heidi kirjoitti:

    Tuttuja aatteita minullekin 🙂 salitreenit on viime aikoina vaihtuneet kotitreeneihin, jotka alkaa illalla 20:30 jälkeen. Ei jaksa säätää lastenhoidon kanssa. Aikansa kutakin, muutaman vuoden päästä on enemmän aikaa taas itselle.

    poikanen 4 v aloittaa lasten crossfit -ryhmässä nyt tammikuussa. Eli win-win, minäkin pääsen siks aikaa treeneihin :):)

    • Jonna kirjoitti:

      Kotitreenit olisikin kätevä juttu ja niitä harrastin aika paljon kesällä. Säästää aikaa kummasti! Mutta missä on lasten crossfittiä!?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *