Hae
Palasia Arjestani

Olo kuin lottovoittajalla

Olo kuin lottovoittajalla

Nyt tuntuu taas elämä jotenkin loksahtaneen kohdalleen. Ainakin hetkeksi. Pitkään oli elo melkoista laskusuhdannetta. Oli rannevammaa, väsymystä, rahahuolia ja muita henkilökohtaisia huolia. Siihen perään flunssaa sun muuta. Nyt on kaikesta suurin piirtein selvitty ja on olo kuin lottovoittajalla! Tässä sen taas näkee, että elämän onnellisuus koostuu pienen pienistä asioista: sujuvasta arjesta, urheilusta, perheen kanssa yhdessäolosta, omaa mieltä piristävistä harrastuksista. Pitkään stressasin sitäkin, kun meillä on aina pientä sotkua kotona. Nyt en enää jaksa. Eihän sillä ole mitään väliä! Tehdään asiat sitten kun ehditään. Eilen oli tarkoitus viikata iso pyykkisatsi kaappiin, mutta sen sijaan päädyin pelaamaan lautapelejä tytön kanssa. Tehdään pyykkihommat vaikka tänään paremmalla ajalla!

Kävin eilen ensimmäistä kertaa crossfit-treeneissä 1,5 vuoteen. Olen kaivannut sitä lajia suunnattomasti ja nyt testaan josko ranne kestäisi treenejä. Mulle urheilu on yski tapa tuoda onnellisuutta elämään. Rakastan itseni ylittämistä ja sitä tunnetta, kun treenistä väsyneenä saa ison lautasellisen ruokaa nenän eteen. Rakastan jopa jokaista kolottavaa ja jäykkää lihasta! Se tuo mulle tunteen, että kroppa on saanut liikettä ja mieli levätä siinä samalla. Tänään on toiset treenit tulossa heti perään ja sitten loppuviikko himmaillaan, koska muu elämä vaatii osansa.

Nautin mun arjesta suunnattomasti juuri tällaisena: touhua ja tohinaa täynnä. Mulla on koko ajan mielenkiintoisia projekteja kesken, mutta en ota niistä stressiä. Teen niitä pikkuhiljaa, kun on aikaa. Oletteko koskaan miettineet, jos ihan konkreettisesti voittaisitte lotossa? Miten elämä silloin muuttuisi? Lopettaisitteko työn teon? Noh, ehkä täytyy ensin alkaa lottoamaan ennen kuin tällaisia miettii, mutta ainahan sitä saa haaveilla! Se on sentään ilmaista 😉

Alla mun uusin video, joka sivuaa tätä kyseistä aihetta! Mun muita videoita pääset katselemaan täältä. Muistahan tilata myös kanava!

Mitkä asiat tekevät sinut onnelliseksi?

Edellinen postaus: Viikon 46 ruokapäiväkirja – Kerro mulle halpoja ruokia!

Palasia arjestani // Blogit.fi:ssä // Bloglovinissa // Instagramissa // Youtubessa // Facebookissa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.