Hae
Palasia Arjestani

Älä ole matkiapina

C360_2014-10-30-11-24-01-329

Eräs lukija heitti hyvin ajatuksia herättävän kommentin tuolla Fitfashionin keskustelu-osiossa. Käykää ihmeessä lukemassa jotta tiedätte mistä puhun jos ette ole jo lukeneet. Mun mielestä on aika huolestuttavaa, jos ihmiset tosiaan olettaa että bloggaajan julkaisemat ruokakuvat ja -postaukset ovat koko totuus hänen elämästään ja ruokavaliostaan.  Tuskin meistä kukaan jaksaa kuvata joka ikistä ruoka-annostaan ja kertoa mitä se grammalleen sisältää. Vielä huolestuttavampaa on se että bloggaajan ulkonäön perusteella oletetaan, että kun syön niin kuin hän niin saan samanlaisen kropan. Pahinta tällä tavalla on ajatella kisadieetillä olevasta bloggaajasta. Siihen kuntoon ei välttämättä pääse vaikka kuinka tekisi samat asiat kuin bloggaaja!

IMG_20141029_181015

Täytyy aina muistaa, että jokainen meistä on yksilö, eri painoinen ja pituinen, päivän aktiivisuus on erilainen ja jokaisen aineenvaihdunta toimii omalla uniikilla tavallaan. Se ruokamäärä mitä joku bloggaaja syö päivässä voi toisella nostaa painoa hurjasti tai toisella vastaavasti laskea. Yhdelle sopii kaikki ruoka-aineet ja toinen on allerginen lähes kaikelle. Koskaan ei pidä lähteä matkimaan kenenkään ruokavaliota sellaisenaan vaan etsiä se itselleen ja omiin tavoitteisiin sopiva ruokavalio. Kaikkia meitä varmasti kiinnostaa minkä verran ja mitä muut syö ja itsekin saan paljon ideoita muiden ruokajutuista.  Silti en koskaan lähtisi apinoimaan toisen ruokavaliota vaikka tahtoisinkin näyttää samalta kuin se toinen bloggaaja.

C360_2014-10-30-11-15-36-309

Mun ensimmäinen  neuvo aina kun halutaan lähteä esim. tiputtamaan painoa hankkia itselleen ammattilainen avuksi. Muuten hommaa lähdetään helposti toteuttamaan mentaliteetilla vähän ruokaa ja liikaa treeniä. Jokainenhan sen tajuaa että perse edellä puuhun sillä mennään. Vasta kun tunnet oman kehosi ja sen toiminnan olet valmis jatkamaan omillasi ja kokeilemaan muilta bongattuja ideoita. Ruokavalioiden viidakko on nykyään niin laaja, että meistä lähes jokaisen olisi hyvä perehtyä niihin ammattilaisen opastuksella. Totta kai bloggaajillakin on oma vastuunsa ruokavalio asioissa ja jokaisen pitäisi muistaa mainita, että tämä systeemi toimii minulla mutta ei välttämättä kenelläkään muulla. Bodauksen alkuaikoina tein itsekin sitä paljon,  että luin lehtiä joissa kireät ja lihaksikkaat fitnessmimmit poseerasivat. Otin käyttööni heidän ruokavalion ja treeniohjelman sellaisenaan, koska oletin tulevani samanlaiseksi hetkessä kun vaan tekisin niin kuin he. Eli ymmärrän kyllä miten helposti varsinkin nuoret tytöt kopioivat bloggareiden ohjelmia. Olenhan itsekin tehnyt saman. Omaa tietotaitoa ei vaan ollut riittävästi eikä ketään opastamassa.

C360_2014-10-30-11-16-51-425

Sitten kun aletaan puhua kisahommista niin sitten vasta ammattilaisen palkkaaminen tärkeää onkin. Nykyään jokainen hinkuu lavalle jo puolen vuoden treenin jälkeen ja siitä hommastahan ei tule muuta kuin sanomista. Puolessa vuodessa ei todellakaan hankita vielä riittävästi lihasta lavalle,  varsinkaan jos ei ole vuosikausien treenitaustaa takana! Puolessa vuodessa ei voida selvittää miten kroppa reagoi dieettiin ja miten ennen kaikkea henkinen puoli kestää. Lavalle nousemiseen vaaditaan niin paljon enemmän kuin pelkkä oma päähänpinttymä nousta lavalle, koska se nykyään on niin siistiä. Malttakaa treenata ainakin pari kolme vuotta niin tiedätte haluatteko edes oikeasti kisalavalle ja riittääkö nuppi  ja fysiikka kisaamiseen.

C360_2014-10-30-11-14-45-492

Hyvään kuntoon pääsee muillakin keinoilla kuin vain diettaamalla. Miettikää, mä olen treenannut aktiivisesti ja tutkinut ruokavaliojuttuja reilusti yli 10 vuotta ja vasta nyt voin sanoa olevani omasta mielestäni hyvässä kunnossa ja löytäneeni ne just mulle sopivat jutut. Tunnen olevani juuri nyt elämäni kunnossa ja pidän kropastani järjettömän paljon! Tähän olen päässyt treenaamalla kovaa ja syömällä riittävästi ja monipuolisesti. Kaloreiden puolesta olen plussalla koko ajan, mutta sokerin käytön vähentämisen olen huomannut vaikuttavan eniten kondikseen. Tämä toimii minulla, mutta ei välttämättä sinulla 😉 Myös henkisellä kasvulla on suuri merkitys siihen miten itsesi näet ja koet. Olisin varmasti pitänyt itseäni tässä kunnossa kymmenen vuotta sitten lihattomana ja läskinä. Millään muulla ei ollut merkitystä kuin lihasten kasvattamisella. Tiedättekö, elämässä on niin paljon muutakin kuin treenaaminen  ja fitness. Kun löydät ne elämän muutkin hyvät puolet niin kehitys omassa kropassa tapahtuu kuin itsestään 🙂

IMG_20141030_101709

Mitä siis yritän sanoa? Älkää kopioiko mitään suoraan muilta vaan etsikää ne teille sopivat jutut kokeilemalla. Jos tuntuu ettei ole mitään hajua miten pääsisitte etenemään kohti omaa tavoitetta, ottakaa yhteys ammattilaiseen! Syökää riittävästi ja monipuolisesti ja treenatkaa kovaa. Muistakaa elää elämää monipuolisesti ja yrittää löytää siitä muutakin kuin kalorit, kilot ja treenimäärät. Noilla saa kroppaa muokattua jo hyvin pitkälle, mutta se vaatii aikaa! Mikään ei tapahdu yhdessä yössä. Itsensä riuduttaminen nollakaloreilla ei ole ratkaisu mihinkään, päinvastoin!

Postauksen kuvat on mun viime päivien aterioilta. Toivottavasti niistä välittyy se fiilis mitä haluan blogissakin jakaa eli ruokavalionkin voi välillä suhtautua rennoin mielin. Vaikka välttelen valkoista sokeria niin kyllä oikea korvapuusti sillon tällön on paikallaan!

6 kommenttia

  1. Sonja kirjoitti:

    Asiaa! Mietin ihan samaa kun luin tuon bloggaajille kirjoitetun postauksen. Tottakai ymmärrän että ihmiset ottaa vaikutteita bloggaajilta tai keneltä tahansa esikuvaltaan, varsinkin vähän nuoremmat ihmiset. Itsekin tunnustan näin tehneeni ja jossain määrin sitä tapahtuu vieläkin. Mutta joku vastuu sillä lukijallakin pitää olla, muuten menee ihan jenkkimeiningiksi, varoitustarrat kaikkialle vaan!

    • Jonna kirjoitti:

      Toisaalta mä voin hyvin samaistua just nuorempiin lukijoihin, joilla ei oikeasti vielä ole hajua miten kannattaa toimia. Täytyy vaan alkaa varoittelemaan vähän useammin 🙂

  2. Elina kirjoitti:

    Hei hyvä teksti! Todellakin tärkeä aihe. Ja toi lautanen korvapuustilla ja karjiksilla näyttää aika täydelliseltä. :’)

    • Jonna kirjoitti:

      Hemmetin Lidlin korvapuustit. Ei niiden ohi pääse koskaan ostamatta niitä 😀

  3. Sada kirjoitti:

    Kun tämä fitness on nyt niin pinnalla niin varmasti on niitä jotka etsii oikotietä onneen tai sinne kisalavalle netistä. Me vähän vanhemmat ollaan eletty sekin aika kun nettiä ei ollut eikä mistään blogeista ollut tietoakaan. Toki se on hyväkin juttu että nykyään kaikki tieto on käden ulottuvilla ja yhden googletuksen päässä mutta onhan siinä myös paljon ongelmia. Tähän sun postauksen aiheeseen liittyen oon samaa mieltä kuin aiempi kommentoija että kyllä lukijallakin on joku vastuu. Luen paljon tämän portaalin blogeja ja mielestäni lähes poikkeuksetta muistetaan mainita että ”tämä sopii mulle mutta ei välttämättä muille”. Huolestuttavasti ollaan menossa jenkkimeininkiin, kärjistän nyt täysin aiheeseen liittymättömällä esimerkillä mutta tyyliin että vasarassa pitää olla lappu että älä lyö tällä sormeen, se sattuu. Oon seurannut myös Rautavaaran perhetragediaan liittyvää keskustelua todella huolestuneena. Hyvä että asiasta keskustellaan jos sillä saataisiin estettyä edes yksi vastaava tapaus MUTTA sen keskustelun pitäisi olla asiallista. Syyttely ja haukkuminen ei auta ketään. Asioita ei tarvitse ymmärtää eikä hyväksyä mutta mielipiteensä pitäisi jokaisen osata esittää asiallisesti. Ja tätä keskustelua käydään esimerkiksi Facebookissa omilla nimillä ja julkaistaan melkoisia törkeyksiä. Tällä en siis viittaa sun postaukseen aiheesta vaan yleensä netissä käytävään keskusteluun. Toisaalta anonyyminä annetut ilkeät kommentit ei oo yhtään sen parempia. Esim. tänne blogeihin kommentoidaan välillä tosi inhottavia juttuja. Tähän kaikkeen johtopäätöksenä on se, että netissä käyttäytymistä pitäisi ehdottomasti opettaa koulussa. Siis sitä, miten esim. blogiteksteihin tai muuhun tietoon suhtaudutaan kuten myös sitä kuinka niitä omia mielipiteitä esitetään ja keskustelua käydään.

    • Jonna kirjoitti:

      Aivan varmasti on vielä ihmisiä, jotka oikeasti luulevat saavuttavansa unelmansa helposti kun vaan tekee just samalla tavalla kuin se esikuva. Netistä saatava tieto on sinällään tosi hyvä juttu, mutta jos sitä ei osaa ollenkaan suodattaa niin ongelmiahan siinä tulee! Noi jenkkien varoitukset on muuten toisinaan aika hauskoja 😀

      Kyllähän tuo Rautavaaran juttu on aiheuttanut tunnekuohuja vähän kaikilla. Itsekin oli alkuun todella raivoissani! En vaan ymmärtänyt miten joku voi tehdä noin omille lapsilleen. Nyt kun olen asiaa miettinyt ja otsikointia seurannut niin onhan se selvää ettei kukaan TERVE ihminen tee tuollaista lapsille. Apua pitäisi osata pyytää ajoissa…Sitä pitäisi osata tarjotakin ajoissa! Surullinen tapaus, todella surullinen tapaus 🙁

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.