Hae
Palasia Arjestani

Tekeekö sixpäkki sinusta paremman ihmisen?

Somessa leviää suomalaisen huippu-urheilijan Noora Toivon loistava blogikirjoitus urheilijan ulkonäöstä. Tätä samaa ajattelutapaa voi nykyään soveltaa ihan tavallisiin treenaajiinkin: kaikki tahtovat olla kovassa kunnossa ja sixpack on joku tavoiteltava ominaisuus, joka tekee meistä parempia ihmisiä. Tekeekö kuitenkaan? Voin sanoa ettei tee.

Mun mielestä on hieno asia, että ihmiset ovat innostuneet treenaamisesta ja terveellisistä elämäntavoista. Oikeasti todella hienoa. Samalla asiat viedään kuitenkin äärimmäisyyksiin ja jo nuoret tytökin tavoittelevat sixpäkkiä tai vähintään bikini fitness kisaajan kroppaa. Kroppaa, joka on kisakunnossa vain hetken, mutta ulkomaailma saa helposti käsityksen, että siinä kunnossa pitäisi olla aina. Kireä kroppa on avain onneen ja parempaan elämään. Voin rehellisesti sanoa, että se on suurimmalle osalle meistä täysi mahdottomuus. Ja mun mielestä täysin luonnotonta.

Sama ihminen olen kuin ennenkin.

Sama ihminen olen kuin ennenkin.

Musta on aika järkyttävää, että huippu-urheilijoitakin arvostellaan ulkonäön perusteella. Oletetaan, että urheilija on 365 päivää vuodesta tosi tikissä ja jos et ole niin et voi myöskään olla huippu-urheilija saati lahjakas. Sama pätee myös blogimaailmaan. Treenibloggaajien oletetaan olevan esimerkillisessä tikissä aina, koska noh, olemmehan treenibloggaajia. Osa meistä on kisaajia ja osa ihan normitallaajia, kuten minä. Voisiko olla ettei sixpack tai rasvaton kondis kuitenkaan ole kaikilla se suuri unelma? Mun mielestä sen ei pitäisi olle kenenkään unelmien listalla ykkösenä. Sen sijaan hyvän olon ja onnellisuuden kuuluisi olla. Se sixpack nimittäin ei tee kenestäkään parempaa ihmistä saati elämää paremmaksi.

Elämästä täytyy saada nauttia!

Elämästä täytyy saada nauttia!

Treenatkaa ihmiset niitä lajeja joita rakastatte. Ilman ulkonäköpaineita. Itsekin tavoittelin bodausaikoinani timmiä ja lihaksikasta kroppaa enkä ollut koskaan tyytyväinen. Vaikka kuinka yritin niin lihakset eivät kasvaneet eikä sixpäkkiä näkynyt. Sitten lopetin yrittämisen ja ulkonäkökeskeisen treenaamisen. En ole enää läheskään niin lihaksikas kuin ennen, mutta treenaan crossfittiä, koska yksinkertaisesti nautin siitä ja rakastan sitä. Ja kas kummaa, kroppa on alkanut kuin huomaamatta muovautua juuri sellaiseksi mitä olen aina tavoitellut. Sixpäkki on ilmestynyt tuolta kaiken alta ihan huomaamatta, ilman tuhansia vatsarutistussarjoja. Ihan pelkillä kyykyillä ja maveilla. Aika hassua. Silti, olen pysynyt ihan samanlaisena ihmisenä kuin ennenkin. Ei ole mitään elämää mullistavia asioita tapahtunut, vaikka sixpäkki on esiin kaivautunutkin. Eikä sitä muuten kukaan edes näe ellei nosta paidan helmaa..

Tee mitä rakastat! Oli ne sitten vaikka burpeita..

Tee mitä rakastat! Oli ne sitten vaikka burpeita..

Media, some ja blogit asettavat meille kaikille aivan liikaa ulkonäköpaineita. Näin ei pitäisi olla. Toivon, että joka ikinen joka lukee tämän tekstin, miettii omia motiivejaan treenaamiseen. Jos treenaat pelkästään ulkonäön vuoksi niin et varmasti tule saavuttamaan tuloksia joista haaveilet. Sen sijaan jos treenaat hyvän olon vuoksi lajeja, joita oikeasti rakastat ja jotka tuottaa hyvää oloa, saavutat tavoitteesi kuin huomaamatta. Trust me. Been there done that.

Jostain noikin on tohon ilmestyneet..

Jostain noikin on tohon ilmestyneet..

En tiedä oliko tässä tekstin pätkässä järjen häivää. Kolmen tunnin yöunilla ajatukset eivät ole kovin kirkkaat, silkkaa sillisalaattia pyörii päässä. Lukekaa Noora Toivon blogipostaus. Se on hyvä. Tällaisia ajatuksia se herätti minussa, minkälaisia sinussa?

Summa summarum, ihmisessä tärkeintä on sisin, ei se mikä näkyy ulospäin. Hittoako sillä sixpäkillä tai timmillä kropalla jos on muuten paha olla?

Ps. Onko se sixpack vai sixpäkki? 😀

20 kommenttia

  1. Jenni kirjoitti:

    Mun mielestä tuo Nooran kirjoitus oli älyttömän hyvä ja hyviä pointteja sullakin tässä. Itse olen ainakin CrossFitin aloittamisen jälkeen huomannut sen, että en ole ikinä sen jälkeen enää miettinyt ulkonäöllisiä tavoitteita vaan aina mielessä on ollut, joku fyysinen tavoite. Niitä tavoitellessa ulkonäkö on muovautunut tiettyyn suuntaan, ehkä ennen olisin voinut ajatella, että tämä nykyinen kunto on jopa liian lihaksikas. Nyt en ole todellakaan sellaista miettinyt, välillä nyt ehkä v*tuttaa, kun lempipaita ei menekään enää päälle. Mutta onneksi vaatteita saa aina uusia 😀

    • jonna1983 kirjoitti:

      Sä olet kyllä hyvä esimerkki siitä miten laji muokkaa näköisekseen ilman sen kummempaa stressaamista! Sun CF-uraa ja kehitystä on ollut mahtavaa seurata 🙂

      Mulla taas tullut vähän takapakkia sairasteluiden vuoksi mutta edelleen silmissä siintää tavoite kohti vuoden 2023 Karjalan kovimman masterseja 😀

  2. Kaisa kirjoitti:

    Tosta Noora Toivon kirjoituksesta vain halusin kommentoida. Se vain on valitettava totuus urheilussa, että ulkonäkö ja suorituskyky kulkevat aika pitkälti käsi kädessä. Turhalla rasvalla ei saada mitään hyötyä pikajuoksussa, eikä kyllä varmaan missään muussakaan lajissa, jossa hapenottokyky on avainasemassa. Vai näkyykö esim. yleisurheilun MM-kisoissa ”lihavia” juoksijoita finaaleissa? Jos ulkonäköasioissa mennään pidemmälle, eli ei puhuta enää suorituskykyyn vaikuttavista asioista, niin sitten Noora on kirjoituksessaan ihan oikeassa.

    • jonna1983 kirjoitti:

      Totta toi muuten on mut ei mennä nyt siihen suorituskyvyn optimointiin ollenkaan! Onhan se huomattavasti helpompaa juosta 50 kiloisena kuin 100 kiloisena, sehän on selvä juttu.

  3. t2 kirjoitti:

    ei millään pahalla mut kyl sul sixpäkki on vielä aika kaukana

    • jonna1983 kirjoitti:

      Hyvin muotoutunutta läskiä sit varmaan 😉

      • Viivi kirjoitti:

        Hauska muuten tuo joidenkin tapa laukoa loukkauksia. ”Ei millään pahalla mutta…” Ei kyllä selkeästi millään hyvälläkään 😀

      • t2 kirjoitti:

        no kaikillahan meillä on vatsalihakset(6-pack/8-pack tms.) osalla se vaan näkyy paremmin toisilla huonommin jollain ei ollenkaan rasvamäärästä johtuen.jos tuota haluaa sanoa sixpäkiksi missä rasvaa on vielä reilusti palojen päällä ja palat sieltä vaivoin himmeesti erottuu ni se sulle suotakoon.

        • jonna1983 kirjoitti:

          Sori, en ole koskaan kuullut että vasta tietyn rasvaprossan omaavat voivat sanoa omistavansa sixpäkin. Ilmeisesti on mennyt multa ohi täysin.. Sä kun tiedät niin varmaan voit kertoa meille muillekin mikä on se eksakti hetki jonka jälkeen ihminen voi sanoa että mulla on sixpäk? Jos on rasvaa kropassa, niin kuin suurimmalla osalla ihmisistä on, ei voi myöskään sanoa että mulla on hauikset tai vaikkapa reisilihakset?

          • t2 kirjoitti:

            niin kuin yllä sanoin että kaikilla meillä on VATSALIHAKSET!mutta harvalla ne näkyy niin hyvin että voidaan sanoa sixpäkiksi!En ainakaan itse ole koskaan kuullut että joku sanoisi että hänellä on sixpäck vaikka palat ei erottuisi!sixpäck on sanonta hyvin erottuville VATSALIHAKSILLE!onko tarpeeksi selkeästi selostettu?ja niin kuin sanoin voit kutsua omia VATSALIHAKSIA ihan miksi haluat.

  4. Jonna kirjoitti:

    No voi herran jestas että on pipo tiukalla…

  5. t2 kirjoitti:

    no niin näyttää olevan ku pitää rautalangasta vääntää ja värittää..löysää vähän…

  6. t3 kirjoitti:

    Juu. Eihän tossa tosiaan vielä palat näy. Noin 5kg puhdasta rasvaa pois niin voidaan puhua näkyvistä vatsoista.

  7. Elli kirjoitti:

    Hei hyvä kirjoitus ja fiksuja ajatuksia! Oon kanssasi täysin samaa mieltä. Itsellänikin on ollut paljon parempi olla kun on lakannut ajattelemasta painoa, rasvaprosenttia jne. Ihan sama näkyykö se sixpack, mulle tärkeetä on vaan saada voimakas keskivartalo, josta hyödyn treenatessani. Ja of course tärkeitä on myös se, että voi tehdä sitä mistä nauttii. 🙂

    • Jonna kirjoitti:

      Kyllä treeni muokaa omanlaisekseen kun vaan jaksaa treenata 🙂 Ja pääasia että saa syödä niin paljon kuin napa vetää 😀

  8. LauraR. kirjoitti:

    Mä päätinkin tällä kertaa raskauden jälkeen, että en ala millekään raskauskilot veks kuurille. Liikun siten miten tykkään ja mikä tuntuu hyvältä. Suurimpana tavoitteena opetella se juoksu.

    Ja vaikka virallisia raskauskiloja yhä edelleen kropassa roikkuu se 4-5 kiloa ja löysää löytyy, niin se ahdistaa huomattavasti vähemmän (lähinnä vain turvotus-ahdistus-angstipäivinä) kuin mitä esikoisen syntymän jälkeen. Varsinkin kun kilot ei näin imettäessä tunnu liikkuvan minnekään siitäkään huolimatta että monena päivänä kalorit varmasti miinuksella liikunnoista ja imetyksestä johtuen. Kunto on kuitenkin ihan sata kertaa kertaa parempi kuin viimeksi raskauden jälkeen, ottaen huomioon ettei synnytyksestä ole kulunut vielä viittäkään kuukautta. Juoksukin onnistuu ihan huikean hyvin ja mattotreeneissä omat ennätykset paukkuu kerta toisensa jälkeen. Viimeisimpänä 30 min juoksua putkeen, mikä on mulle tosi paljon.

    Uskon että kyllä se kroppa siitä johonkin suuntaan muokkautuu kun juoksumäärät vielä lisääntyy ja saa nää pyhien herkut kiusauksineen kokonaan pois ja normiterveelliseen syömiseen pääsee takaisin kiinni.

    • Jonna kirjoitti:

      Mä huomasin kans imettäessni ettei ne kilot ihan niin vaan pudonneet. Ja jos yritin alkaa tietoisesti dieetille niin maito loppui saman tien. Pudotin loput raskauskilot + vähän extraa imetyksen loputtua. Kyllä siihen jaksaa odottaa 🙂 Mulla oli kans kuntoon pääseminen raskauden jälkeen jotenkin paljon helpompaa kuin koskaan ennen! Joku hormonaalinen vaikutus varmaan… Nauti nyt vielä siitä imetyksestä kun voit! Kiire ei ole kilojen pudotuksen kanssa mihinkään. Niitä ehtii miettiä vaikka loppuelämän.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *