Tätä hetkeä, kun motivaatio palaa pätkittäin, olen taas odotellut kaiken mylläkän keskellä. Olen siis treenaillut aika vähän viime aikoina. Ei vain ole jaksanut innostaa mikään ulkoilua lukuunottamatta. Toiset purkavat huolta, murhetta ja stressiä urheilemalla entistä enemmän, minä taas sulkeudun neljän seinän sisään nyhräämään omiani. Kun elämä alkaa helpottaa ja solmut aueta, motivaatio urheilua kohtaan alkaa taas palaamaan pikkuhiljaa ja niinhän siinä kävi tälläkin kertaa. Onneksi on tuo koira, joka pakottaa ulkoilemaan ja puuhastelemaan päivittäin. Muuten olisin varmasti hautautunut käsitöineni kera suklaalevyn sohvan nurkkaan peittoa virkkaamaan 😀 Ei sekään toki huono vaihtoehto ole, mutta ei ehkä niin mun luonteelle sopivaa kuitenkaan.

Vaihtelua elämään pienillä asioilla

Olen kaivannut elämääni kovasti vaihtelua ja päätin hankkia sitä jo vähän vaihtamalla salia. Haluan alkaa käymään välillä myös jumpissa, joten valikoin saliksi sellaisen jossa yhdistyy jumpat ja hyvä sali. Sellainenhan löytyi vieläpä hyvällä tarjouksella ihan meidän läheltä! Oon nyt käynyt jo parissa jumpassa ja tänään menen tekemään toisen salitreenin. Tämä sali on jo ennestään tuttu Fit Tammisto, joka on nyt tehnyt salille myös laajennuksen. Tykkään tehdä välillä toiminnallistakin treeniä ja salilta löytyy nyt hyvä alue myös siihen. Täytyy vaan nyt yrittää pitää järki päässä. Mullakin on huono tapaa lähteä liikenteeseen talla pohjassa, kun pitäisi käynnistää homma ihan rauhassa. En ole enää parikymppinen fitness-mimmi, joka palautuu treeneistä sekunnissa. Tarvitsen enemmän lepopäiviä ja enemmän kehonhuoltoa kuin ennen, jotta kroppa pysyy kasassa. Ja tuo mun ranne…Olen iskenyt päätä seinään sen kanssa jo riittävän monesti ja nyt täytyy vaan nostaa kädet ilmaan ja todeta, että on mentävä sen ehdoilla. Se ei edelleenkään anna tehdä valtaosaa niistä liikkeistä, joita olen tottunut tekemään, joten on keksittävä suosiolla jotain muuta.

Tästä se lähtee, taas..

On se vaan ihanaa, kun lihakset ovat arat treenin vuoksi eikä treenamattomuuden vuoksi! Töiden aloittamisen jälkeen niska ja hartiat ovat olleet taas kovilla eikä niitä vetreytä mikään muu niin hyvin kuin treenaaminen. Myös alaselkä alkoi ilmoitella treenitauon aikana olemassaolostaan kipuilemalla ja viimeistään silloin täytyy lähteä liikkeelle. On tämä vanheneminen kyllä melkoista! Kun treenaat, palautuminen on hidasta, mutta jos et treenaa kipeydyt sen takia 😀 Näillä on nyt vain mentävä ja toivottava, että elämä pysyy tasaisena ja treenimotivaatio taas yllä pitkän aikaa 🙂

Reipasta viikkoa kamut!

Edellinen postaus: Pinnan alla kuohuu

PALASIA ARJESTANI // BLOGIT.FI:SSÄ // BLOGLOVINISSA // INSTAGRAMISSA // YOUTUBESSA // FACEBOOKISSA

Taas olen viettänyt hiljaiseloa blogissa, mutta se johtuu ihan vain siitä että mun pinnan alla kuohuu nyt ja pahasti. Olen halunnut purkaa tänne tuntojani monena päivänä, mutta toisaalta en halua että ilmapiiri täällä blogissa kääntyy negatiiviseksi. Enkä kyllä tiedä kiinnostaako ketään mun jorinat omasta keski-iänkriisistäni vai mitä ihmettä tämä nyt taas onkaan! Tilanne ja mieliala ovat hieman asettuneen, joten uskalsin avata taas blogin ja kirjoittaa tänne edes jotain. Tuntuu, että kaikki on jotenkin kesken ja auki, mutta yritetäänpä hieman enemmän avata missä mennään.

Luin jostain lehdestä artikkelin, jossa käsiteltiin juurikin keski-iänkriisiä ja juuri tätä ajanjaksoa, jota tällä hetkellä elän. Siinä sanottiin, että nuorena sitä olettaa, että neljänkympin korvilla elämä on hyvin selvillä vesillä ja kaikki suunnitelmat elämän osalta on tehty ja hallussa. Elämän kaikki palikat ovat hyvin koossa ja elämän suunta on hyvin tiedossa. Monelle tulee yllätyksenä ettei näin olekaan. Tässä iässä vasta alkaa ymmärtämään mitä ehkä elämältään haluaa ja voi hyvin olla, että nuorena on lähdetty kulkemaan oman polun viertä. Nämä lauseet saivat minut ymmärtämään, että juuri näinhän tämä on mennyt. Parikymppisenä oli ihan sama tilanne kuin nytkin, mulla ei ollut mitään hajua mikä minusta tulee isona tai mihin haluan elämän johtavan. Lukion jälkeen minulla ei ollut mitään koulutusta, johon olisin halunnut palavasti hakeutua. Niinpä hain Tekuun, koska isä niin pyysi. Lopetin koulun 2,5 vuoden opiskelun jälkeen, koska en voinut kuvitellakaan työskenteleväni alalla. Sen jälkeen hain bioanalyytikon koulutukseen, koska se kuulosti mielenkiintoiselta. En päässyt sisään ensimmäisellä yrittämällä, mutta toisella pääsin ja tällä tiellä ollaan edelleen.

Toisaalta ja toisaalta

Toisaalta tykkään työstäni todella paljon, mutta toisaalta kaipaan vaihtelua. Tradenomin koulutus kuulostaa mielenkiintoiselta, mutta samalla mietin onko sekään minun ala? Tuntuu ettei mikään ole täysin minun alani. Haluaisin todella paljon työskennellä eläinten parissa, mutta eläinlääkäriksi en jaksaisi lukea (enkä varmaan pääsisi edes kouluun) ja eläintenhoitajilla taas on todella huono palkkaus. Että mitähän tässä tekisi? Haluaisin kuitenkin hyödyntää myös jo aiemmin tehtyä tutkintoa, mutta en tiedä millä koulutuksella eläinlääkäreiden labrat toimii? Pitänee ottaa selvää. Kuten huomaatte, niin olen aika ulapalla tällä hetkellä. Niin moni asia kiinnostaisi, mutta en tiedä olisiko niistä loppelämän työksi? Vai onko tarkoituskaan etsiä loppuelämän työtä? En tiedä.

Eihän tässä muu auta kuin mennä tuntosarvet herkällä eteenpäin ja kuulostella omia fiiliksiä. Antaa tilaa ajatuksille ja pohtia elämää ihan rauhassa. Ei kai tässä mikään kiire ole? Kaikki tämä pohtiminen ja tietynlainen epätietoisuus purkautui viikonloppuna kauheana itkukohtauksena. Mulla on huono tapa padota asioita sisälleni ja jossain vaiheessa ihminen räjähtää, kun tavaraa on sisällä liikaa. Mulla purkauksen sai aikaan ihan vain se, että koira lähti ohi kulkevien koirien perään mökillä eikä heti totellut minua. Ensimmäinen ajatus oli, että olen ihan paska koirankouluttaja ja siitähän se lumipallo lähti vyörymään ja kaikki tuli ulos. Mies ei ihan ymmärtänyt kun yritin selittää etten itke mitään koira-asiaa, vaan ihan muuta. Niissä merkeissä meni koko sunnuntai ja seuraavana päivänä olo oli huomattavasti parempi ja kevyempi. Nyt voin taas hetken elää normaalia elämää ennen seuraavaa räjähdystä 😀

Kuis sun elämä? Onko kaikki ok?

Ps. Sain itselleni uuden koneen, joten videoitakin taas tulossa lähipäivinä!!

Edellinen postaus: Makoisat kanapuikot – Upposi muksulle kuin väärä raha!

PALASIA ARJESTANI // BLOGIT.FI:SSÄ // BLOGLOVINISSA // INSTAGRAMISSA // YOUTUBESSA // FACEBOOKISSA