Näitä asioita kaipaan blogeissa
Mä olen kirjoittanut tätä blogia varmaan jo 10 vuotta. Pakko myöntää etten edes muista koska olen blogini aloittanut enkä jaksa asiaa tarkistaakaan. Mun blogi sai alkunsa Pakkotoiston ja Fastin treenipäiväkirjoista joihin halusin alkaa kirjoittamaan myös muista elämän asioista kuin treenaamisesta. Niinpä syntyi Jonna1983-blogi jonka nimi juonsi juurikin mun Pakkotoiston aikaiseen nimimerkkiin. Kekseliästä, eikö? 😀 Okei, pakko oli käydä lisäämässä blogin sivupalkkiin arkisto, josta voitte selata mun vanhojakin postauksia! Ensimmäisen postauksen olen näköjään kirjoittanut 16.10.2008 😉 Onhan tuosta jo aikaa! Tästä ja tästä pääset lukemaan mun ensimmäiset postaukset. Kuvissa näkyy hiukka nuorempi versio minusta!
Noina aikoina kirjoittelin todella paljon treeneistä ja listasin treenejä painoineen ja sarjoineen ylös. 2008 ei vielä kovin paljon ollut blogeja ja treeniblogien skene oli aika pieni. Bloggaajat tunsivat hyvin toisensa ja treffailtiin usein esim. kisoissa ja oltiin muutenkin yhteyksissä. Nykyään blogeja on järjettömät määrät ja suurin osa jää (minulta) tuntemattomiksi. Varsinaisia treeniblogeja on todella vähän. Siis sellaisia, jotka keskittyvä nimenomaan treenaamiseen ja päiväkirjamaisia treeniblogeja vielä vähemmän. Kaipaan vanhojen blogien päiväkirjamaisuutta todella paljon. Nykyään täytyy aina jokaiselle postaukselle keksiä tietty aihe ja kirjoittaa siitä. Aina vain uusien aiheiden keksiminen on todella vaikeaa ja ainakin mulla kirjoittaminen takkuaa juuri sen vuoksi. Olenkin viime aikoina miettinyt pitäisiko ainakin osittain palauttaa vanha päiväkirjamainen tyyli takaisin? Ihan vain kertoilla edellisen päivän tapahtumista muutamalla kuvalla höystettynä.
Bloggaaminen on Suomessa ammattimaistunut todella paljon ja se on mun mielestä toisaalta harmi. Blogeista on kadonnut tietynlainen aitous ja rosoisuus. Kuvista yritetään saada nykyään ammattivalokuvaajan tasoisia ja harvassa blogissa näkyy enää peilin kautta otettuja räpsyjä. Eikä siinä mitään, kuvat ovat kauniita ja niitä on kiva katsella, mutta liian silotellut kuvat eivät ole mun makuuni. En ole itse vieläkään kovin kummoinen valokuvaaja eikä minusta varmasti koskaan tulekaan. Minulta puuttuu valokuvaamiseen vaadittava taiteellinen silmä kokonaan. En osaa asetella itseäni enkä asioita ja tiedostan sen varsin hyvin. Monissa blogeissa on vain hienoja kuvia, mutta ei juuri muuta sisältöä. Minua sellainen ei kiinnosta. Olen enemmänkin kiinnostunut ihmisestä ja hänen ajatuksistaan kuin viimeiseen asti fotoshopatuista kuvista ja kahvikupeista, jotka on kaunisti aseteltu tietokoneen viereen kera kukkakimpun. Voihan toki olla, että YouTube tulee vielä kaappaamaan vallan blogeilta. Itsekin olen kovasti tykästynyt vloggaamiseen, koska siellä ihminen näkyy aidompana kuin blogien kuvissa. Pakko myöntää, että viime aikoina olen miettinyt useampaan otteeseen blogin hiljentämistä, mutta niin kauan kuin juttua riittää, pysyttelen minäkin ruudun tällä puolella! Sitten siirryn pelkästään videoiden tekemiseen 😉 Mun youtube-kanavan löydät täältä.
Kaipaatko sinäkin vanhan ajan päiväkirjamaisia blogeja?
Viikon 28 ruokapäiväkirja
Huhheijakkaa, onhan ollut melkoista tämä takaisin työelämään paluu ja viikon 28 ruokapäiväkirja tulee nyt aika myöhässä… Jotenkin todella tahmeaa koko arki tällä hetkellä, mutta eiköhän tämä työelämä taas helpoksi tästä muutu! Syömiset ovat asettuneet taas omille urilleen, ihan niin kuin arvelinkin. Mulle syöminen ja ruokailurytmin pitäminen säännöllisenä on paljon helpompaa arkena, koska työ ja treenit rytmittävät päivää mainiosti. Lomalla onkin sitten ihan eri systeemit ja siksi olenkin lomalla syönyt paljon harvemmin kuin normaalisti. Tämä ruokapäiväkirja on siis vielä loma-ajalta ja vietettiin viime viikkokin mökillä. No, mutta mennäänpä sitten itse asiaan eli viikon 28 ruokapäiväkirja olkaapa hyvät 🙂
MAANANTAI
10.00 kauraleipää juustolla ja kananmunalla, turkkilaista jogurttia ja mustaherukoita + teetä
12-13.30 treeni Origymillä
13.30 Fastin smoothie palkkariksi salin jälkeen
15.00 riisiä, kanaa ja salaattia fetajuustolla
16.30 teetä ja pala mustikkapiirakkaa
19.00 pari kauraleipää salaatilla, juustolla ja kananmunalla
21.30 ehrmannin protskuvanukas
TIISTAI
10.00 kauraleipää päällisillä + teetä
14.00 jauhelihakastiketta, makaronia ja salaattia
16.30 puolikas korvapuusti ja teetä
17.00 Elovena -välipalakeksit
19.30 kauraleipää juustolla ja kananmunalla + teetä
21.30 ehrmannin protskuvaukas
KESKIVIIKKO
10.00 kauraleipää juustolla ja kananmunalla, turkkilaista juggaa mustaherukoilla ja teetä
14.00 kanaa ja vihanneksia
16.00 pari palaa itse tehtyä pullaa
17-18 yin jooga
19.30 kauraleipää päällisillä + teetä
21.30 banaani ja pähkinöitä leffaa katsellessa
TORSTAI
10.00 kauraleipää juustolla ja paistetulla munalla, turkkilaista jogurttia mustaherukoilla, tomaatti ja teetä
14.00 pottumuussia ja itse pyydettyä haukea, herneitä ja tomaattia
15.30 jätski kauppareissulla
17-17.45 kävelylenkki
19.00 pari leipää päällisillä
20.00 protskupatukka videota editoidessa
21.30 omena ja pähkinöitä leffaa katsellessa
PERJANTAI
10.00 kauraleipää salaatilla, juustolla ja kananmunalla, turkkilaista juggaa musteherukoilla + teetä
14.00 riisiä, vihanneksia ja kalkkunajauhelihapihvejä
15-15.45 jooga
16.30 mysliä, omenaa, pähkinöitä ja mehukeittoa
17.30 pari palaa suklaata teen kanssa
19.30 kauraleipää tomaatilla ja mozzarellalla
21.30 pähkinöitä leffaa katsellessa
LAUANTAI
10.00 kauraleipää juustolla ja kananmunalla, pähkinöitä ja teetä
14.00 pottumuussia, nakkikastiketta, punajuurisalaattia ja vihanneksia
16.00 pala mustikkapiirakkaa (ihan itse tein!)
17.00 snickers-patukka
19.00 kauraleipää päällisillä
21.00 pala mustikkapiirakkaa ja muutama rivi suklaata leffaa katsellessa
SUNNUNTAI
10.00 kauraleipää salaatilla, juustolla ja kananmunalla, protskuvanukas mustaherukoilla ja teetä
14.00 makaronilaatikko, fetajuustoa ja vihanneksia
16.30 jätski automatkalla kotiin
20.00 pari kauraleipää päällisillä
21.30 puolet smoothiesta (banaania, avocadoa, heraa, marjoja)
Kun katsoo kaikkia näitä ruoka niin mielestäni herkuttelu on aika maltillista. Silti sunnuntaina mun olo oli niin järkyttävän turvonnut, ja oli sitä koko alkuviikon, ettei mitään rajaa. Paino näytti maanantaiaamuna + 1,5kg normaaliin eli mitään massiivista rasvakerrostumaa tuskin olen loman aikana onnistunut haalimaan. Peilikuva tosin näytti ihan toista. Ei näyttänyt ihan normaalilta minulta. Toki treenit ovat olleen aika lailla kevyempiä eikä lihaspaineista tietoakaan, mutta silti. Noh, nyt ollaan taas back on track ja aloittelin 5:2 dieetin ihan mielenkiinnosta. Tällä viikolla olen pitänyt vain yhden paastopäivän, mutta ensi viikolle niitä tulee jo kaksi. Kyllä tää taas tästä lähtee 😀
No, miltäs näytti viikon 28 ruokapäiväkirja?
Hei vielä tänään 23.7 Elloksella -20% pois tilauksen loppusummasta koodilla 365403. Shoppailemaan pääset tästä*. Tsekkaa myös muut alennukset sivustolta, siellä on mm. Ellos home tuotteet -20%!
Tarjousehdot (365403): Alennus koskee uutta tilausta Elloksen valikoimasta. Alennus koskee normaalihintaisia vaatteita, kenkiä,
asusteita, kodintekstiilejä, sisävalaisimia, tapetteja ja mattoja. Alennus on voimassa 23.7.2017 asti, ja sen voi käyttää vain kerran.
Toimituskulut lisätään tilauksen loppusummaan. Alennusta ei voi yhdistää muihin alennuksiin tai tilaajaetuihin,
ale-/kampanjahintaisiin tuotteisiin, huonekaluihin, elektroniikkatuotteisiin ja -tarvikkeisiin, Design by -tuotteisiin
eikä tuotemerkkeihin Odd Molly, Vagabond, UGG, Odd Molly Home, Spanx, Morris ja Marimekko.