Hae
Palasia Arjestani
Kaupallinen yhteistyö

Hauskin viikonloppu hetkeen Himoksella!

Kaupallinen yhteistyö: Himoslomat & Somessa.com
*Sisältää mainoslinkkejä

Himoksella

Meillä oli viikko sitten hauskin viikonloppu hetkeen Himoksella! Siis ihan superhauska kaikkien mielestä. Elämä oli jo tovin ollut kovin tasaista ja yllätyksetöntä, joten parin päivän irtiotto normirutiineista teki todellakin terää. Meidän porukkaan kuului neljä henkeä eli meidän perheen lisäksi mukaan lähti myös tytön serkku. Meille oli Himoksella varattuna yhtä sun toista kivaa aktiviteettia ja tiesin, että viikonlopusta tulee unohtumaton, mutta pienen veronsa se tulee ehkä vaatimaan. Näin äitinä minusta oli ihanaa antaa muksuille edes parin päivän mahdollisuus peuhata lumessa. Täällä etelässä kun ei juuri lunta ole koko talvena nähty! Ei sitä kinoksittain Himoksellakaan ollut, mutta hyvin hoidetut ja lumitetut rinteet ja hiihtoladut mahdollistivat edes pienen kosketuksen lumeen. Muksuista kyllä näki miten he siitä nauttivat 🙂 Ja olihan se ihanaa kaikkien mielestä!

Majoittuminen, Peikkometsä & lumila

Lähdettiin perjantaina köröttelemään hyvissä ajoin Helsingistä kohti Himosta. Pysähdyttiin Jämsään hakemaan tarvittavat ruokatarvikkeet ja ajeltiin ensin Himos-Centerille hakemaan mökin avaimet ja siitä kurvailtiin noin kilsan päähän mökille. Meille oli varattuna ihana ja tunnelmallinen kuuden hengen mökki, jossa oli kaikki mitä lomalainen voi toivoa. Mimmit varasivat heti poreammeen ja mies saunan. Itse vain lepäsin ja nautin <3 Lauantaina herättiin ajoissa ja mentiin Himos-Centerin vieressä sijaitsevaan opastettuun Peikkometsään. Peikkometsässä lapsukaiset saivat suorittaa erilaisia tehtäviä ja lopuksi paistettiin makkarat ja juotiin kuumat mehut. Meille sattui reissun ajaksi todella hyvät kelit, sillä aamulla pakkasta oli noin 15 astetta, mutta se putosi päivän mittaan neljään asteeseen. Aurinko paistoi täydeltä terältä koko päivän, joten puolitoista tuntia kestänyt Peikkometsä sujui nauttien hyvästä säästä ja ulkoilmasta. Iltapäivällä lähdettiin rinteiden vieressä sijaitsevaan Lumilaan, jossa tytön pääsivät laskemaan mäkeä renkailla, pulkilla, liukureilla ja stigoilla. Ylös rinnettä pääsi kätevästi mattohissillä tai köpöttelemällä. Otin homman ihan urheilun kannalta ja kävelin aina mäen ylös, niin tuli ainakin kivasti liikuntaa päivän aikana! Jyrkkää mäkeä kun kipittelee kymmeniä kertoja ylös, niin kyllähän siinä hiki tulee 😀 Muutama tunti vierähti helposti Lumilassa ja mökille lähdettiin, kun muksut alkoivat osoittamaan pienoisia väsymyksen ja nälän merkkejä.

Himoksella

Himoksella

Himoksella

Himoksella

Tytskät tuubimäessä! Siellä sai ihan hullun kovat vauhdit renkaalla..

Ruokailu ja saunapiha

Iltaohjelma jatkui ruokailulla Tupa kitchen&barissa sekä vierailulla Himoksen Saunamaailmassa. Oltiin syömässä melko aikaisin, joten muita ei ravintolassa ollut ollenkaan. Saatiin ihan rauhassa nautiskella todella hyvästä ruuasta ja jälkkäreistä! Tytöt ottivat ruuaksi kalaa ja ranskalaisia (isompi) ja nakkeja ja ranskalaisia (meidän mimmi). Omalle lautaselle valikoin Bbq-kastikkeella glaseerattua ylikypsää porsaankylkeä. Miehen lautaselta löytyi marmoroitunutta pihvihärän ulkofilettä. Aivan m i e l e t t ö m ä n hyvää ruokaa! Juuri sellaista, jota olisi voinut pelkän maun takia syödä niin paljon, että halkeaa! Jälkkäriksi pöytään tilattiin mutakakkua passionsorbetilla, juustokakkua mustikkahillokkeella ja jäätelöä. Siitäpä sitä kelpasikin hetkeksi painella pelailemaan aulaan lautapelejä ja odottelemaan Saunapihaan pääsyä. Saunapihassa en sattuneista syistä kameraa kuljetellut mukana. Ajattelin ensin, että muksut ei jaksa siellä kovin kauan olla, mutta mitä vielä! Tytöt mennä viilettivät eri saunojen, poreammeiden,avannon sekä paljun väliä ihan innoissaan. Saunoja oli melkeinpä joka makuun: savusaunaa, maisemaa saunaa (mun suosikki!) ja perinteistä saunaa. Saunojen ulkopuolella oli yhteensä 2 poreammetta sekä palju. Kahdelta laiturilta pääsi halutessaan pulahtamaan avantoon (en mennyt). Mies kävi avannossa useampaan otteeseen, mutta uhoamisistani huolimatta en uskaltanut edes varpaitani sinne kastaa…Vilukissa mikä vilukissa! Saunomisen jälkeen oltiin koko porukka niin loppu, että lepäiltiin vain mökissä ja katsottiin Putousta.

Himoksella

nurmolandian kotieläinpiha

Sunnuntaina ennen kotiin lähtöä ajettiin vielä 10 km päähän Nurmolandian kotieläinpihaan. En ymmärrä miksi me ei olla aikaisemmin käyty siellä, sillä meidän mökkihän on ihan noilla hoodeilla. Anoppi tuumasi, että ensi kesänä täytyy hänenkin päästä Nurmolandiaan ja aion kyllä sille kerralle varata itselleni sinne ratsastustunnin 🙂 Nurmolandiassa on vaikka mitä ihania ja söpöisiä eläimiä. Siellä asustaa pupuja (nyt oli pupun poikasiakin), erilaisia kanoja (useita eri rotuja), viiriäisiä, lampaita, vuohia ja hevosia. Kesäksi on tulossa vielä lisää eläimiä. Kannattaa muuten ottaa seurantaan Nurmolandian insta (@nurmolandia), sieltä pääsette näkemään eläinpihan arkea! Me päästiin silittelemään pupuja ja pienokaisia sai myös syliin. Voitte vaan arvata miten myyty eräs pieni neitokainen oli 😀 Myös kanoja sai syliin, sillä osaa niistä käytetään myös terapialintuina. Saatiin ruokkia lampaita ja vuohia ja harjata heppoja. Antaisin vasemman käteni, jos pääsisin asumaan tuollaiseen paikkaan! Ihan mun unelma <3 No, ehkä jonain päivänä!

Himoksella

Mikä Himoksella oli parasta?

Huh, tulipas pitkä teksti, mutta kun kerrottavaa on niin paljon! Mikä oli Himoksessa parasta? Tyttöjen mielestä Lumila, Saunapiha ja Nurmolandia. Itse arvostan sitäkin enemmän lyhyttä välimatkaa kotoa Himokselle, hyvin varusteltua mökkiä ja yhdessäoloa. Toki nuo aktiviteetitkin oli hurjan kivoja. Himoksella kaikki on lähellä ja tekemistä riittää niin talvella kuin kesälläkin. Himos-Centerin vieressä on marketti, josta löytää kaikkea tarpeellista, jos iskee akuutti tarve perustarvikkeilla, kuten leivinpaperille (unohdettiin kotiin). Isolle marketille ei myöskään ole pitkä matka. Himoksen ympäristössä voi helposti liikkua pyörällä ja kävellen eikä autoa juuri tarvita. Kaiken kaikkiaan Himos on todella monipuolinen lomapaikka ja haluan sinne uudestaan! Ensi kerralla opetellaan kuulemma laskettelemaan, kun tällä kertaa se jäi välistä. Uusia tarinoita Himokselta siis luvassa ennemmin tai myöhemmin 🙂

Tässä vielä muutama tärppi Himokselle:

  • Loma-aktiviteetteja voit selata ja suunnitella täältä.
  • Himokset tapahtumia voit tarkastella täältä.
  • Mitä pääsiäisenä tapahtuu Himoksella? Tsekkaa täältä.
  • Nurmolandian elämästä pääset perille täältä.

Semmottiis oli meidän hauskin viikonloppu hetkeen Himoksella! Oletkö sä käynyt koskaan Himoksella? Jos olet, niin mistä tykkäsit eniten? Jos et, niin mitä haluaisit siellä tehdä?

Edellinen postaus: Mikä niissä realitysarjoissa oikein kiinnostaa?

PALASIA ARJESTANI // BLOGIT.FI:SSÄ // BLOGLOVINISSA // INSTAGRAMISSA // YOUTUBESSA // FACEBOOKISSA

Mikä niissä realitysarjoissa oikein kiinnostaa?

Mikä niissä realitysarjoissa oikein kiinnostaa

”Mikä niissä realitysarjoissa oikein kiinnostaa? Aina sä katsot tuollaista skeidaa. En ymmärrä miten jaksat katsoa muiden ihmisten elämää!” Tällaisia kommentteja saan kotona säännöllisesti kaksilahkeiselta. Kyllä hänkin realitya katsoo (Kaappaus keittiössä, Sohvaperuna & Tempparit), mutta ei ehkä ihan samassa mittakaavassa kuin minä. Minullahan on aina seurannan alla vähintään yksi, yleensä useampi, realitysarja. Juuri lopetin Love island Australian uuden kauden ja aloitin saman tien UK:n uuden kauden. Netflixistä seuraan pari realitya ja lisäksi tietysti Sohvikset, Kaappaus keittiössä, Real housewifes, Huutokauppakeisari ja mitä näitä nyt on. Kun on ollut pitkän ja raskaan päivän töissä, niin en todellakaan jaksa enää katsoa mitään dokumentteja tai mitään vakavaa. Aivokapasiteetti ei vain kestä enää mitään sellaista.

Rentoutuminen on mulle se suurin syy katsoa tosi tv -ohjelmia. Saa laittaa aivot narikkaan ja seurata vain muiden elämää. Pidän ehkä eniten sarjoista, joissa etsitään rakkautta (Love island) tai sellaisia, joissa sattuu ja tapahtuu asioita, joita omassa elämässä tapahdu koskaan (Real housewifes). Rentoutumisen lisäksi realitysarjoissa viehättää juuri se, että pääse kurkistelemaan muiden ihmisten elämään ja vähän pöyristymäänkin asioista. Kun oma elämä on niin kovin tasaista ja välillä tylsääkin, realityista saa pientä jännitystä, niin hullulta kuin se ehkä kuulostaakin!

Ihan kaikista parasta realitysarjoissa on rakkaus. Mikään ei ole ihanampaa kuin se, että ihmiset rakastuvat ja löytävät elämänkumppanin, jota tuskin ilman ohjelmaa olisi löytynyt. Usein nämä ihmiset tulevat eri puolilta maata ja erilaisista ympäristöistä. Rakkaus roihahtaa ihmiseen, johon ei välttämättä olisi kiinnittänyt ”ulkomaailmassa” mitään huomiota. Se jos mikä on liikuttavaa! Tällainen herkkis kun olen, niin itkeskelen sarjoja katsoessa vähän väliä. Tänä aamuna katsoin Love islandia, jossa oli kaksoset ja toinen heistä joutui lähtemään saarelta. Se riitti aukaisemaan kyynelhanat 😀

Katsotko sinä realitya ja mitkä on sun suosikkisarjat?

Edellinen postaus: Fiiliksiä keikkalaisuudesta

PALASIA ARJESTANI // BLOGIT.FI:SSÄ // BLOGLOVINISSA // INSTAGRAMISSA // YOUTUBESSA // FACEBOOKISSA